Love Of Mine<3 (Joel Hokka)

10.

Istuin kahvilan ikkunapöydässä, jotain syksyn kausilattea siemaillen. Ulkona satoi taas vettä. Pidin kyllä sateesta, olin aina tykännyt, mutta jo neljäs päivä vesisadetta putkeen oli jopa minusta liikaa.

Vaikka olin jo tottunut mitään tekemättömyyteen sairaslomani takia, alkoi päivät käydä silti tylsiksi ja siksi yritinkin keksiä itselleni väkisin tekemistä. Siitä syystä olin nyttenkin raahautunut kahvilaan asti kaatosateesta huolimatta, vain jotta ehtisin nähdä Islaa tämän tauon aikana.

Pian tuo rojahtikin vastapäiselle tuolille eväsrasioidensa kanssa. "Aarggh... Vihdoin tauko. Mä oon jo ihan valmis lähtee himaan eikä tää päivä oo ees puolessa." hän marisi rasioitaan avaten.  "Sulla sentään on tekemistä." sanoin kyllästyneesti. "Eiks sullakin kohta oo jos se sun seuraava lääkäri asia menee hyvin. Oliks se parin viikonpäästä?" hän kysyi mussuttaen ruokaansa. "Jooh, enskuun alussa. Mä niin toivon et pääsen takas töihin ku emmä jaksa märehtiä enää kotonakaan." valitin.

"Ethän sä ees oo kotonas vaan sen sun heilas luona." tuo virnuili. "Noh entä sitten..? Sitä paitsi mites se sun Ollis?"
"No en mä tiedä." Isla kohautti harteitaan. "Et tiiä? Etteks te oo muka nähny SEN jälkeen?" kysyin. "Noo ollaan joo. Tai siis saatoin jäädä toisekskin yöks. Ja no onhan se nyt aika ihana." hän myönsi kihertäen. "Mut ei me olla mitää virallista vielä. Se ei tunnu sopivalta just nyt joten tää on enemmänki tämmönen kasuaali juttu." hän lisäsi.

"Mut entä te? Onks se jo vakavaa?" Isla kysyi. "No en siitä tiiä, voi se ollakin. Mut on meillä kivaa ollu." kerroin. "Hei kerro nyt vähän tarkemmin ku et on ollu kivaa." hän pyysi. "Enpäs. Ei se kuulu sulle." vastasin ärsyttävästi. "Eli te ootte tehny ihan samaa mitä mekin eiksni?" Isla hihkui innoissaan. "Shh..hiljempaa nyt.." koitin hyssytellä, vaikka tuskin kukaan edes kuunteli. "Aaw Sofia sä oot ihastunu. Ei, jopa rakastunu. Rakastumassa ainakin." hän intoili.

Ennenkuin ehdin vastata yhtään mitään Islan työkaveri keskeytti juttutuokiomme kutsumalla Islan takaisin töihin. Päätin itsekin lähteä takaisin kotiin. Tai siis Joelille, mutta kuitenkin.

Joelin asunnolle päästyäni huomasin sen olevan tyhjä. Joel oli siis edelleen studiolla muiden kanssa. Näinä hetkinä kaipasin itsekin töitä, sillä toisinaan yksinäisyys ahdisti. Ei aina, mutta joskus. Ihan vaan jotta saisin jotain tekemistä päätin pestä pyykkiä, ja jotta se kestäisi ekstra kauan tummat ja vaaleat erikseen, tottakai. Loppuajaksi asetuin sohvalle netflixin ääreen.

Noin parin tunnin kuluttua ovi vihdoin kolahti. Sammutin telkkarin ja menin eteiseen tuota läpimärkää miestä vastaan. Takerruin häneen kiinni tuon estelyistä huolimatta. "Sä kastut." Joel sanoi halatessaan takaisin. "Ei se haittaa. Mulla oli ikävä sua." mutisin painautuen häneen aina vain tiukemmin. Joel naurahti painaen leukansa päänipäälle ja rutistaen mua nyt ihan kunnolla. "Oli mullakin ikävä sua." hän sanoi pudottaen suukon hiuksiini.

Kun olimme roikkuneet tarpeeksi kauan toisissamme ja Joel oli saanut vaatteensa vaihdettua, siirryimme keittiöön ruuan toivossa. "Eihän täällä saakeli mitään oo." Joel marisi kaappejaan aukoen. "Teetättäks tää nyt kauppareissun vai?" kysyin tältä. "Ei tasan mennä kauppaan." hän sanoi paiskaten jääkaapin oven kiinni. "Mitäs sä meinasit? Woltittaa vai?" "Tai hei jos käytäs hakee vaikka mäkin drive inistä safkat mukaan ja ajettas sit jonnekki?" Joel ehdotti. "Ai niinku auto piknik vai?" kysyin nauraen. "Noh nii... se oli ajatus vaa.." hän totesi hiuksiaan haroen. "Eikun joo tehään vaan niin. Se oli hyvä idea." sanoin hymyillen.

Jonkin ajan kuluttua olimme saapuneet tutun ja turvallisen mäkkärin autokaistalle. Joel ajoi luukulle ja tilasi omat ruokansa. "Mitä sä otat?" hän kysyi kääntyen muhunpäin. Valitsin ruokani ja Joel tilasi ne mun puolesta, vaikka olisin voinut itsekin.
Sen jälkeen ajoimme maksuluukulle. Aloin kaivella korttiani. "Älä vaivaidu, mä maksan nää." hän sanoi korttiaan heiluttaen. "Taas? Ei anna mä nyt maksan omat ruokani ees.." pyysin sillä halusin maksaa edes omat ruokani itse. "Etsä sä ees yllä tänne sen korttis kanssa. Mä maksan nää nyt koska mä haluan. Tarjoot sit seuraavat jos sille tuntuu." Joel sanoi ja maksoi ruokamme. Laitoin korttini pois tyytyen kohtalooni, mutta seuraavat maksaisin minä ja siitä ei sitten neuvoteltaisi.

Ruuat saatuamme lähdimme metsästämään sopivaa paikkaa syödä ne. Lopulta ruokapaikaksemme valikoitui jokin random parkkipaikka josta avautui näkymä merelle. Istuimme autossa ruokiamme syöden ja katsellen edessä myrskyävää merta sateen rummuttaessa tuulilasia.

Kun olimme valmiit ja istuneet siinä mielestämme tarpeeksi kauan, päätimme jatkaa matkaa. "Mihin me mennään?" kysyin katsoen Joelia kysyvästi. "Ihan mihin vaan." hän vastasi.  Lähdimme kohti motaria päivän valon väistyessä pimeyden tieltä. "Saanksmä laittaa musiikkia?" kysyin Joelilta sillä mieleni teki hirveästi kuunnella musiikkia. "Laita ihmeessä, ja ei oo väliä mitä laitat. Laitat mitä haluut." hän vastasi jo seuraavaan kysymykseeni enne kuin ehdin sen kysyä. Päädyin laittamaan Nightwishhiltä endless forms most beutiful. Yksi teiniaikojen lemppareistani. Tai Nightwish ylipäänsä. Se oli ollut penskasta asti mun ja äidin yhteinen juttu.

Loppuillan ajelimme oikeastaan ilman minkäänlaista varsinaista päämäärää pitkin teitä, musiikkia kuunnellen. Oloni oli pitkästä aikaa ihanan vapautunut ja aidosti onnellinen. Juuri tällaisia iltoja tarvitsin. Ja Joelin seuraa. Varmaan parasta seuraa koko maailmassa.

En tiennyt mikä siinä oli mutta hänen seurassaan mun oli vaan helppo olla. Ei mun tarvinnut esittää tai peitellä mitään. Joelin kanssa tuntui niin älyttömän ihanalta ja turvalliselta. Paremmalta kuin kenenkään kanssa koskaan.

Ehkä se oli se pieni ihana jännitys ja sähköinen vetovoima välillämme. Se uusi jännittävä tunne joka valtasi mut joka kerta kun katsoin noihin kirkkaisiin silmiin.  Se miten perhoset täyttivät joka kerta vatsan pohjan ja serotoniini lähti virtaamaan hänet nähdessään.

Ehkä Isla oli ollut oikeassa ja ehkä mä tosiaan olin rakastumassa.