Love Of Mine<3 (Joel Hokka)

28.

"Okei okei okei! Tää, tää on ollu hieno ilta. Ja siit mä haluun kiittää teitä, koska tää ei ois mitään ilman teitä! Meil on ollu täällä kokoillan ihan älytön meininki, mut kaikki hyvä loppuu kuitenki aikanaan, nimittäin me aletaan lähestyy loppua. Ja samalla myös tän kesän keikkailun loppua, koska tää on meiän tän kesän vika keikka. Joten ihan vitun mahtavaa et ootte täällä. Kiitos siitä jengi!!" Niko huusi ja sai koko yleisön kiljumaan. "Mut meil ois viel yks biisi teille. Jaksattekste vielä?" Joel huusi, johon yleisö vastasi kirkumalla. "Mä kysyin, et jaksattekste vielä?!" Joel huusi uudelleen ja yleisö huusi vielä kovempaa. "Hyvä, koska nyt sit joka vitun ikinen mukaan, kaikki. Ihan siellä takanakin. Just te, te siellä. Mä haluun nähä teiät kaikki kohta mukana. Ja turha yrittää, mä tiedän että te osaatte. JOTEN EVERYBODY, PUT THOSE MIDDLE FINGERS UP, AND FUCKING SIIING!!!" Joel karjui mikkiinsä, samalla kun illan odotetuin biisi lähti Aleksin johdolla soimaan.

Ja niin mä kuuntelin lavan takana miten tuhatpäinen yleisö huusi biisin sanoja jätkien kanssa kilpaa. Niin, tää oli nyt sitten tän kesän vika. Tavallaan oli vähän haikea fiilis, koska oli tässä kiertue elämässä ehdottomasti omat hetkensä. Oli vaan jotain niin siistiä katsoa kun jätkät vetivät täysillä ja yleisö oli aina täysillä mukana. Ja sitten aina välillä pääsi ns siivellä katsomaan muitakin keikkoja, mistä tykkäsin erityisen paljon. Ja aika monia keikkoja olinkin tänä kesänä päässyt todistamaan, sillä olin saanut roikkua mukana melkein koko kesän.

Mutta vaikka kiertue-elämää tulisikin syksyn aikana ikävä, oli ihan kiva päästä vähän rauhoittumaan ja elämään "normi arkea" kotiin. Vaikka tosin tässä vaiheessa tienpäällä oleminen ja Suomen kiertäminen tuntui normaalimmalta kuin kotona oleminen. Tosin, vaan mä menisin kotiin. Joel kävisi vain vaihtamassa tavarat ja lähtisi Saksaan ja Eurooppaa kiertämään. Niin, tää oli näitä rokkarin tyttöystävänä olon varjopuolia. Taas menisi useampi kuukausi yksikseen. Mutta kyllä me sen kestäisin. Olinhan mä kestänyt sen keväälläkin.

"Kiitos Savonlinna! Kiitos, kiitos KIIIITOOOOOOS!!!" kuului Niko ja Joel huutavan, yleisön osoittaessa suosiotaan. Hetken jätkät kumartelivat lavalla, ennen kuin tulivat takaisin bäkkärille. Joel tuli luokseni hengästyneenä ja hikisenä, mutta naama loistaen. "Noh?" kysyin samalla kun Joel vetäisi mut itseään vasten. "Ei mitää... toi on vaa aina nii vitun siistiä." tuo totesi hymyillen. "Mm, on se." sanoin ja suukotin rokkariani huulille.
"Noniin!" Santeri huusi kiinnittäen kaikkien huomion. "Nyt kun tää kesä on tässä, haluun vaa sanoo et helvetin hyvää duunia kaikilta. Saatiin hyvin homma toimii ja pakettiin, ja tällä on hyvä mennä eteenpäin syksyä kohti. Ja koska täytyyhän tälle kesälle olla kunnon päättäjäiset nii juomat löytyypi tosta kaapista ja autossa on lisää. Ja Tommi ei hätää, myös sä voit juoda koska kuski on hoidettu. Että ei muutaku, herrat on hyvät ja ottaa siitä kuppia, koska it's a wrap baby!" Santeri päätti puheensa. "It's a wrap!!" muutkin huusivat tuulettaen.

Ja siitä alkoikin sitten pitkä ilta. Matka kohti Helsinkiä tuntui keikkabussissa tänään jotenkin erityisen raskaalta. Jätkät ja crew ottivat ihan ansaitusti juomia toinen toisen jälkeen ja juhlivat omalla tyypillisellä tyylillään sekoillen. Tuli sitä itsekin alkuun muutamia otettua, mutta loppu illasta ei oikein enää maistunut, saati huvittanut juhlia. Matkustelu ja koko porukan kanssa vietetty yhteiselo alkoi pikkuhiljaa raastaa mun intovertti minän hermoja, joten tänään ei tehnyt mieli riehua tai sosialisoida pakkoa enempää. Siispä vaivihkaa hipsin omiinoloihini bussin takaosaan huilimaan. Istuin siinä ikkunaan nojaillen, katsellen hämärää ohi vilahtelevaa maisemaa. Kajarista soi Feel Good Inc, muiden nauruun ja ilakointiin sekoittuen. Koitin keskittyä vain musiikkiin, mutta koska tästä porukasta lähti ääntä aina sillointällöin aika paljon, oli se vähän vaikeaa. Siispä nousin penkiltä etsiäkseni laukkuni ja sieltä kuulokkeet, sillä vastamelu kuulokkeet tukkisi enimmän melusaasteen. Löysinkin laukkuni lattialta nurkasta muiden kassien keskeltä. Sitä sieltä onkiessani tunsin käsiparin kiertyvän lantioni ympärille. "Moi..." tuttu ääni kuiskasi korvaani. "No moi."  "Mikset juhli meidän kanssa?" "En oo nyt oikein juhlatuulella." vastasin ja käännyin kohtaamaan nuo kirkkaan siniset silmät. "Mitenii et oo? Aina voi juhlia vähän.." Joel virnisti. "Mua vaan väsyttää aika paljon just nyt. Ei muuta." sanoin lempeästi. "Okei.. Mut onks kaikki kuitenki okei?" tuo varmisti. Joka kerta tällaiset pienet hellyyden osoitukset tältä "tunteettomalta" rokkarilta, sulattivat mun sydämen ihan täysin. "On. Kaikki on hyvin." sanoin painautuen Joelia vasten. "Hyvä juttu. Mee lepää ni on taas parempi mieli." "Nii mä meen." Joel hymyili ja pörrötti hiuksiani ennen kuin palasi muiden luo. Mä taas suunnistin sille samalle penkille, lopulta aika nopeasti nukahtaen.

****

En tiedä kauan olin nukkunut, mutta kun seuraavan kerran heräsin oli bussissa kuorsausta lukuun ottamatta hiljaista, ja ulkona taas valoisaa. Bussi oli pysähtynyt jollekkin parkkialueelle tien reunaan. Ikkunasta huomasin että ulkona oli ihan älyttömän kaunista. Aurinko oli kai juuri nousemassa, koska taivas hehkui hennon vaaleanpunaisena. Myös täysikuu koristi aamuista taivasta, sekä hento sumuverho leijui ympärillämme. Tuijotin ulos ikkunasta koittaen painaa tämän hetken kuvamuistiini loppuiäkseni.

Se oli ehkä joku hetken mielijohde, joka pakotti mut nousemaan ylös penkiltä ja hiipimään hiljaisen bussin läpi pihalle. Nappasin mukaan puhelimen ja pitkähihaisen, ja avasin oven niin hiljaa kuin mahdollista jotten vaan herättäisi ketään. Pääsin ulos ilman sen kummempaa meteliä, ja istahdin bussin sisäänkäynnin rappusille. Ulkona siritti heinäsirkat, ja linnut sirkuttivat omia juttujaan heräilevälle luonnolle. Mä vaan istuin siinä mykkänä, ja mietin miten kaunista elämä joskus onkaan. Olin joko tosi väsynyt, kännissä tai muuten vaan sekaisin, koska en mä normaalisti ollut näin täynnä elämäniloa. Mutta nyt asiat oli oikeastaan yllättävän kivasti. Ja sai se tuntua hyvältä. Mulla oli uusikoti, uusia mahtavia kokemuksia takana vinopino ja ihmissuhde asiat ihan mallillaan. Hymyilin ajatukselle hetken, kunnes kuplani puhkesi taas siihen todellisuuteen että pian Joel olisi taas poissa. Sitten olisi taas vaan minä, arki ja virtuaali Joel, jos aina sitäkään. Ja siinä kaikki. Pelkkä sen ajattelu sai olon tuntumaan yksinäiseltä, vaikka istuin bussissa joka oli täynnä ihmisiä.

"Mitä sä täällä kyhjötät?" Joel keskeytti synkät mietteeni. "E-en mitään.. tulin vaa haukkaa vähän raitista ilmaa." sanoin ja korjasin nopeasti ilmeeni iloisempaan. Toinen hymähti ja istahti viereeni. Istuimme siinä tovin molemmat hiirenhiljaa ulos tuijotellen. "Kertositsä mikä sulla oikeesti on?" Joel kysyi. "Ai kuiniin..?" "No näänhän mä et joku vaivaa. Vaikka sä kovasti väität ettei mitään oo. Mut olit jo illalla outo. Toki emmä pakota kertomaan tai mitään, mut aattelin vaan et jos joku vaivaa ni puhu vaan. Mä kuuntelen kyllä." hän sanoi. Huokasin syvään. En mä halunnut kuulostaa mitenkään takertuvalta, tai siltä että valittaisin Joelin ainasesta matkustelusta, mutta tuleva lähtö vaivasi taas ja aika paljon. "No kai mä vaan mietin et kun sä taas lähet.." sanoin. "Niin.. mitä siitä?" "Niin et mitä mä teen taas kun et oo täällä? Tai et miten mun on tarkotus taas kestää ilman sua?" kysyin ja käänsin katseeni häneen. Joel ei vastannut. Tuijotti vaan jalkojaan ja räpläsi sormuksiaan. "Mut kyl mä tiiän et sun pitää mennä. Enkä aio pyytää sua jäämään tai ängetä mukaan. En vaan taas haluis olla ilman sua niin kauan, mut kyllä mä nyt oikeesti sen pärjään. Kunhan mietin vaan." tilitin hätäisesti, koska en mä halunnut aiheuttaa Joelille pahaa fiilistä. "Mä oon pahoillani et mun kanssa on tällästä. Ei tää ehkä pidemmän päälle toimi näin.." Joel sanoi surullisesti muhun katsoen. "Ei, älä sano noin. Mä vaan taas yliajattelin. Tottakai me pärjätään, pärjättiin me keväälläkin. Ja mä ootan sua vaikka loppuelämän jos täytyy. Mut älä mieti noin." sanoi ja laskin käteni toisen reidelle sitä silittäen. "Mut se ei oo reiluu sulle." Hän sanoi surkeana. "Mut mä oon tässä omasta tahdosta. Ja valmis oottamaan niin kauan ku täytyy. Okei?" Joel nyökkäsi hennon hymyn käväistessä huulillaan. Sitten jatkuikin hiljaisuus. Vaikka juuri olin vakuttellut Joelin siitä että me pärjättäisiin, en tiennyt uskoinko siihen oikeasti itsekkään. Kai mun täytyisi. Olinhan mä juuri luvannut meidän kestävän. Silti en voinut olla sivuuttamatta sitä pientä epäluulon ääntä joka kuiskaili korvaani ikäviä entä jos lauseita.

Niin, entäs jos..?