Love Of Mine<3 (Joel Hokka)

24.

Helmikuu lähestyi loppuaan. Tämäkin kuukausi oli kulunut vauhdilla, suurimmaksi osaksi töissä. Tai kotona. Tai sitten Joelin lähtöä murehtien.

Sitten olikin jo ystävänpäivä. Sen päivän olimme ottaneet ihan rauhassa. Joel oli yllättänyt itsensäkin ostamalla mulle kukkia ja suklaata jo heti aamusta. Se oli kieltämättä aika söpö yllätys. Aamupäivä me oltiin vaan kotona tekemättä mitään mainitsemisen arvoista.

Illemmalla Joel ehdotti Joonaksen kanssa ulkojäille lähtöä. Ja niin sitten tehtiin, mun vastusteluista huolimatta. Pojathan näin jääkiekon ystävinä pistivät pelit pystyyn, mun muistellessa miten se luistelu taas menikään, kun oli tuosta viimekerrasta semmoiset 8 vuotta päässyt vierähtämään..

No, ystävänpäivä oli ja meni sekin, ja sen kuun vapaat olikin sitten siinä. Joel alkoi olla vieläkin enemmän poissa kaiken maailman radio ja lehti haastatteluissa, sillä uuden sinkun julkaisupäiväkin alkoi olla jo käsillä.

Sitten koitti helmikuun viimeinen perjantai. Me oltiin tultu edellisenä päivänä Turkuun, sillä jätkät avaisivat tämän vuoden umk kisan uudella biisillään. Myös mulle oli järjestynyt oma paikkani ikäänkuin "bändin crew" jäsenenä, vaikkei oikeaa crewtä ollut mukana ollenkaan. Kai mä olin täällä sitten Joelin oma henkilökohtainen huoltaja. Tai ei nyt huoltaja, mutta jotain sinnepäin..

Illalla koin elämäni suurimman fangirl momentin, kun jätkät pitivät the Rasmuksen kanssa instagram liven hotellihuoneessa. Onnekseni jätkät suostuivat ottamaan mukaan. Oli ehkä pikkasen liikaa mun aivokapasiteetille että istuin samassa hotellihuoneessa the Rasmuksen kanssa, ja itse Lauri Ylösen kanssa, ihan kuin se olisi ihan normi juttu. Olinhan mä kuitenkun fanittanut myös Rasmusta In the Shadows biisistä saakka, ja sitten olinkin yhtäkkiä sen bändin hotellihuoneessa istumassa ja kuuntelemassa poikaystäväni bändin ja teiniaikojen suosikki bändini yhteisliveä. Peruskauraa siis..

Lauantaina olikin sitten pääpäivä. Mä pyörin aamun läpimenojen ajan Turun keskustassa Minnan kanssa, sillä vasta kenraaliharjoitukseen otettiin yleisöä. Kun tuli kenraaliharjoitusten aika, me mentiin Minnan kanssa meidän paikoille yleisöön katsomaan, kun koko show vedettiin läpi. Jätkät aloittivat ensin Dark siden orkesteri versiolla, jonka jälkeen tuli Bad idea. Ja olihan se nyt hieno show. Ja niin oli kaikki muutkin vedot.

Eikä mennyt kauakaan kun oikea show oli jo käynnissä. Jätkien vedon jälkeen he menivät koneiden ääreen umk chattiin päivystämään. Umk voittajaa jännitettiin kuitenkin kaikki yhdessä yleisössä, ja kun Rasmuskset julistettiin voittajiksi, taisin huutaa ja kiljua ääneni aivan painuksiin.

Sen jälkeen saatiin kutsu Rasmuksien afterpartyihin jossa vietettiinkin suurinisa yöstä juhlien ja juoden, yllättävästi.

Seuraavan aamuna aika rapea ja väsynyt sakki lähti ajamaan, kohti Helsinkiä. Ne olikin sitten Joelin viimeiset päivät Suomessa ennen Amerikkaa. Viimeisiä päiviä varjosti mun sisällä kasvava ikävä ja haikeus, vaikkei Joel edes ollut vielä lähtenyt. Ne päivät oli melkoisen sekavia, kaikesta treenaamisesta, pakkaamisesta ja sähläämisestä, mikä tulevasta reissusta aiheutui.

Joelhan kun tunnetusti ei mikään järjestelmällisin ihminen ole, niin koko pakkaushomma oli melkoinen ruljanssi, mutta siitäkin selvittiin Joelin vähän vajaavaisilla ja mun täydentämillä listoilla, ja parilla vaatekauppa reisulla.

Ja sitten tuli Maaliskuu ja Joelin viimeinen aamu Suomessa. Joel nousi jo ennen seitsemää vaikka kaikki oli jo lähtöä varten valmiina, ja itse lähtöönkin oli vielä tunteja. Koitin nukahtaa uudestaan sillä ei ihan hirveästi tehnyt mieli nousta ennen seitsemää, mutta Joelin kolistelujen takia ei nukkumisesta tullut enää mitään. Siispä laahustin Joelin seuraksi keittiöön unisen tokkuraisena.

"Eiks uni tullu enää?" kysyin rojahtaen tuolille istumaan. Joel ei ollut huomannut mun tulleen keittiöön ja säpsähti hieman. "Ei, emmä pystyny nukkuu enää." tuo vastasi. "Jännittääks sua?" "No arvaa vaa.. Koko elämä tätä ootettu ni kui vitun siistii et nyt me oikeesti mennää.." hän huokaisi onnellisena.

Hymähdin pienesti hymyillen. Vaikka Joelin lähtö suretti mua 3 kuukauden eron takia, nii enhän mä silti voinut olla muuta kui onnellinen sen puolesta.

Aikaisesta heräämisestä huolimatta, tunnit kuluivat nopeasti, ja pian oltiinkin jo Helsinki-Vantaa lentokentän aulassa. Mä olin halunnut tulla saattamaan Joelin niin pitkälle kuin vaan pääsin, ihan vaan koska mä voin. Muutkin jätkät olivat tottakai jo paikalla, ja kaikki heistä olivat jopa iha  ajoissa. Yllättävästi.

"Mä en kai en tän edemmäs pääse.." totesin seisahtuen turvatarkastus alueelle. Joel irrotti kädestäni ja pudisti päätään. "Noh.. heippa sitten.." totesin vähän haikeana. Aloitin halauskierroksen Nikosta, sitten Joonas, Olli, Tommi, Aleksi, ja viimeiseksi se kaikista tärkein.

Kiersin käteni Joelin ympärille kaivauten niin lähelle kuin mahdollista. Joel laski leukansa mun päänpäälle, vähän keinuttaen meitä edestakaisin. "Mulle tulee niin ikävä sua.." kuiskasin hiljaa. "Ja mulle sua. Mut mä annan kyl kuulua ittestäni jotain jokapäivä." Joel kuiskasi takaisin painaen kevyen suukon päälaelleni. "Jokapäivä. Lupaat sit kans!" sanoin vaativasti. "Mä lupaan." Joel vastasi, ja painoi huulensa omilleni. Yritin ottaa siitä kaiken irti. Maistaa toisen huulet viimeistä kertaa ikuisuuteen. Muistaa tän hetken niin pitkään kuin mahdollista.

Viimein Joel irrotautui suudelmasta. "Kolme kuukautta menee äkkiä. Ennen ku huomaatkaan, niin oon taas kotona." hän sanoi hymyillen. "Kuhan tuut vaa ehjänä takasin." sanoin vieno hymy huulillani. "Kyllä me pärjätään." Joonas huikkasi. "En sitä epäilekkään. Tai no ehkä vähän." naurahdin. "Mut hei pitäkää kiva reissu, mut älkää tehkö mitää liian tyhmää. Ja vallottakaa se maailma." sanoin jätkille. "Näin teemme. Pärjäile." Niko sanoi taputtaen selkääni.

"Hei, ota sä nää. Tarviit varmaa enemmä ku mä." Joel sanoi ja lykkäsi vielä autonsa-avaimet käteeni. "Ooksä tosissas?" kysyin ihmeissäni. "Joojoo. Eipähä senkää tarvii kuukausia paikallaan seistä." hän sanoi harteitaan kohauttaen. Tyydyin vain hymähtämään ja työnsin avaimet taskuuni. Ainahan mulle nyt auto kelpaa. "Oot rakas." Joel sanoi ja painoi vielä nopean suukon huulilleni. "Säkin oot." vastasin. "Hei mennää jo!" Niko huitoi eteenpäin.

Jäin vilkuttelemaan turvatarkastukseen häviäville jätkille, niin pitkäksi aikaa että he katosivat näkökentästäni kokonaan. Jäin aulaan seisomaan tyhjä tunne rinnassani. Olisi tehnyt mieli juosta perään ja huutaa että älä jätä mua tänne, mutta se nyt olisi maailman lapsellisinta.

Niinpä vaan käännyin kannoillani ja astelin parkkipaikalle. Kaivoin autonavaimet taskustani ja astuin sisälle autoon. Istuin hetken vaan paikallani, koittaen sisäistää sitä että Joel tosiaan oli lähtenyt, ennenkuin viimein käynnistin auton.

Pistin radion soimaan ja aloin ajella kotia kohti. Radiosta soi Harry Stylesin Fine line. Lallattelin epämääräisesti mukana, sillä sanat oli edelleen halussa.
Biisi teki oloni entistäkin haikeammaksi, mutta koitin piristää itseäni sillä ajatuksella, että eihän kolme kuukautta loppujenlopuksi edes ole kovin pitkä. Eihän..?

Ei, ei se ole. Oikeastihan se vaan tuntuu pitkälle, mutta menee äkkiä ohi. Ja kuyllä mä tästä selviäisin. Ja niin kuin Joel sanoi, ennenkuin huomaisikaan olisi hän taas kotona. Ja sitten kaikki olisi taas hyvin.

We'll be a fine line..
We'll be alright..