Love Of Mine<3 (Joel Hokka)

21.

Lapin reissun jälkeen oli aika palata taas normi arkeen. Tai no se homma kyllä vähän kusi, koska heti reissun jälkeen onnistuin saamaan varmaan pahimman flunssan ikinä. Onhan sekin toki tapa aloittaa vuosi.

Niin mä sitten sairastin Joelin luona melkein viikon. Olin mä sanonut Joelille että voisin mennä vaikka omaan kotiini parentelemaan, mutta Joel oli kieltänyt mua lähtemästä, sillä en kuulemma pärjäisi. Sen viikon aikana Joelista paljastui ihan uusipuoli. Nimittäin Joelille tuli joku ihme hoivavietti ja tuo vaan passasi mua joka välissä missä vaan ehti, ihan kuin joku äiti pientä lastaan. Söpöähän se oli en mä sillä, mutta se hölmö onnistui vain lopulta sairastumaan itsekin. Oltiinkin sitten neljä päivää oikeen porukassa kipeinä. Että semmosta parisuhde laatuaikaa meillä.

Molempien viimein parannuttua normi arki pääsi alkamaan. Mulla päivät kului töissä joko ilta tai aamuvuoroja tehden, ja Joel vietti suurimman osan ajasta studiolla jätkien kanssa. Joelin illat studiolla menivät joskus tosi myöhään, joten ei ollut ihan tavatonta että kun Joel tuli kotiin (tai sinne kumman luona nyt oltiinkaan), mä olin jo nukkumassa. Niinpä meidän yhteinen aika oli viimeaikoina ollut aika vähäistä.

Ja niin oli tänäänkin. Mä olin tullut päivällä kotiin aamuvuorosta, kun Joel oli tekemässä lähtöä studiolle illaksi. Ehdittiin me hetki nähdä, ennekuin Joelin piti lähteä. Sitten jäinkin yksin ihmettelemään että mitäs seuraavaksi.

Että ei meillä arkena kovinpaljon mitään söpöä parisuhdeaikaa ollut. Eikä varsinkaan nyt kun Joelilla oli töitä melkein jokaiselle vuorokauden tunnille. Ja kun ei jätkillä ollut mitään säännöllisiä työaikoja, he usein työskentelivät yöhön asti. Ja Joel otti nää musajutut kuitenkin aika vakavasti eikä siksi aina edes meinannut malttaa lopettaa työjuttuja kotonakaan. Siksi me oltiinkin tultu nyt joksikin aikaa mun luokse, ettei houkutukset työhommiin olisi Joelille liian suuret.

Tiesin kyllä miten paljon Joel rakasti työtään ja miten musa hommat oli sille kaikki kaikessa, mutta välillä pelotti että toinen uuvuttaisi itsensä loputtomilla projekteillaan. Jätkillä oli nimittäin miljoona rautaa samaan aikaan tulessa, eikä hommista näyttänyt tulevan loppua ollenkaan. Uusi tuleva albumi ja kaikki sen tuoma työ, muuten vaan uuden musiikin teko, haastattelut ja siihen vielä tulevat kiertueet. Siinä oli paljon hommaa, ja Joelista näki miten koville tää kaikki äkillinen pyöritys sitä otti. Ja koska työt olivat aikalailla prioriteetti 1, ei aikaa jäänyt semmoisille asioille kuin, rentoutuminen tai ihmissuhteet.

Ja se vähäinenkin aika mitä meillä oli, oli vähenemässä vielä entisestään, sillä jätkillä oli maaliskuussa tulossa kiertue Amerikkaan asti ja siitä vielä myöhemmin Eurooppaan, ja se hirvitti mua meidän parisuhteen kannalta ihan hirveesti. Kyllähän mä tiedän että parisuhteissa tulee kestää yksin oloa, eikä se suhde saa kaatua toisen poissaoloon, mutta nyt meidän tilanteessa oli kyse kuukausista. Jätkät palaisivat takaisin Suomeen vasta toukokuussa, enkä mä tiennyt oliko mun mahdollista nähdä Joelia kertaakaan kiertueen aikana. Tuskinpa olisi... Mut mä halusin luottaa siihen että me selvittäisiin kyllä. Tai että pakkohan meidän olisi selvitä..

Päätin kuitenkin olla murehtimatta asiaa nyt toistaiseksi. Olisihan mulla sitten Joelin poissaollessa aika murehtia. Ja mähän murehtisin. Ja paljon..  Mutta nyt pitäisi alkaa käydä nukkumaan, koska aamulla olisi taas aikainen herätys. Ja kun sanon aikainen, tarkotan sitä. Nimittäin puoli viiden herätys, taas vaihteeksi...

Siispä kävin suihkussa, söin vähän iltapalaa ja kömmin peitonalle. Päätin kuitenkin valvoa vielä hetken ja odottaa, josko Joel saattaisi tulla vielä kotiin ennenkuin nukahtaisin. Toista ei kuitenkaan kuulunut ja kellokin lähenteli jo yhtätoista. Mun olisi vielä tehnyt mieli valvoa ja odottaa, muttei mun alunperinkään  pitänyt valvoa näin myöhään, joten pistin viestillä hyvät yöt ja aloin nukkumaan.

Ylkky jota et osannut odottaa...

-Joel-

Istuin lopenuupuneena Aleksin  kyydissä, auton ikkunaan nojaten. Ilta studiolla oli venähtänyt, taas.. Kello oli melkein puol 12, ja väsytti aivan saatanasti. Onneksi Aleksi oli hyvä ihminen, ja lupautunut heittämään mut Sofialle, niin pääsis ehkä tän vuorokauden puolella nukkumaankin.
Vähän tuntui pahalta mennä keskeyttämään toisen yöunet, mutta it is what it is..

Pian kaarroimme Sofian talon eteen. Vittu vihdoin pääsee nukkumaan tän kuolema fiiliksen pois. "Noni, perillä oltais. Kiitti päivästä." Aleksi sanoi hymyillen mun kammetessa ulos autosta. "Ei mitää, kiitti itelles. Ja kiitti kyydistä kans." "Anytime... huomenna taas studiolle?" "Joo.. moro." totesin ja löin oven kiinni. Tälläsiä nää päivät oli. Meni töissä, studiolla tai jotain muuta paskaa tehden. Perjantaina pidettäis kyllä vapaata. Ja ansaitusti.

Avasin alaoven ja sytytin pimeään rappuun valot. Päätin ottaa hissin koska ei kutos kerrokseen kukaan jaksa kävellä. Pian hissi tulikin alas. Astuin sisälle ja painon sen menemään kuutoseen. Katselin peilistä väsynyttä kuvajaistani. Jäätävät silmäpussit, ja sekaiset hiukset. Ja sitäkin sekaisempi pää. Ehkä tää joskus helpottais. Tai sitten ei.

Viimein hissi pääsi perille ja mä hiivin Sofian ovelle. Asetin avaimet lukkoon niin hiljaa kuin mahdollista. Tuntui nimittäin ihan laittomalta tulla häiritsemään hiirenhiljaista taloa, ja näitä onnellisesti nukkuvia ihmisiä.

Sisällä oli jo pimeää ja hiljaista. Enkä mä oikeestaan muuta ottanutkaan. Riisuin ulkovaatteet, ja valoja sytyttämättä suuntasin kylppäriin. Koska haisin ihan perseelle, päätin käydä pikasuihkussa. Suihkusta tultuani kävin keittiössä juomassa vaan vettä, sillä ei ollut nälkä, ja lähdin makuuhuoneeseen.

Avasin oven hiljaa yrittäen olla herättämättä toista. Huoneessa oli tottakai jo ihan pimeää joten en erottanut kovin hyvin eteeni. Heikosti erotin pimeässä sängyn, ja siellä nukkuvan hahmon. Koska mulla ei ollut vielä muuta kuin pyyhepäällä, menin vielä vaatekaapille etsimään vaatetta päälle. Olin saanut jo oman vaatekaapin täältä, joten kaivoin sieltä vain puhtaat bokserit ja kömmin varovasti sänkyyn Sofian viereen.

Mun yritys olla herättämättä Sofiaa kuitenkin epäonnistui siinä vaiheessa kun koitin ottaa sen lusikkaan. Tuo nimittäin havahtui hereille ja kampesi jo kummastuneena istumaan. "Sori.. mä se vaan oon, älä välitä." kuiskasin ja vedin peiton päälleni. "Mitä kello on?" tuo kysyi unisena. "Melkein kakstoista. Mee vaan takas nukkumaan." vastasin takaisin. Sofia hymähti ja asettui takaisin makuulle. Tuo ryömi ihan kylkeeni kiinni, ja kaivautui niin lähelle kuin mahdollista. Kiedoin käteni tuon ympärille itsekseni hymyillen.

Sofia ei ehkä tätä tiennyt, mutta just tää hetki oli kokopäivän kohokohta. Ja tää paikka, paras kaikista. Paras koko maailmassa. Joo... ihan tosi liian paljon ällösöpöä, enkä ees tienny olevani kykenevä tuntemaan mitään tällästä, mut jotenkin tähän oli vaan päädytty. Eikä se haitannut koska tää oli hyvä just näin.

______________________________________

Tää luku pikku tvistillä tälläkertaa. ;)
Olkaa hyvä<3