Love Of Mine<3 (Joel Hokka)

23.

-Joel

Kello oli varmaan jälkeen puolenyön kun olin maleksimassa viimein kotiin. Tai no Sofialle, mut sama asia. Ei mulla ihan näin pitkään pitänyt mennä, mut parempi kai myöhään kun ei milloinkaan.

Oikeesti en ois edes halunnut mennä kohtaamaan sitä paskamyrskyä minkä lähtiessäni olin sinne jättänyt. En mä tiedä mikä muhun meni, tai miks sanoin mitä sanoin. Enhän mä nyt ole ilkeä ihminen. Tai ainakin tykkään ajatella etten olis. Mut tbh se oli aivan vitun hirveesti sanottu. Kadutti, hävetti ja vitutti. Mut minkäs sille voi, kun pitää olla tämmönen saatanan taliaivo, ettei ajattele ennen ku on jo liian myöhästä..

Seisoin Sofian ulko-oven takana avaimet kädessäni. Miks tää oli näin vaikeaa. Ei se tarvis muuta kun laittaa ne avaimet tohon lukkoon, kääntää, avata ovi ja mennä sisälle. Sitten puhuttais, sovittais ja kaikki ois hyvin taas. Paitsi mitä jos ei oliskaan? Jos Sofia oiskin ihan liian vihanen, ettei se suostuiskaan antamaan anteeks? Entä jos mä olin nyt mokannut tän? Ei.. Joel nyt sä yliajattelet taas. Lopeta se nössöily ja mene sisälle! Ei oo niin vaikeeta..

Astuin sisälle pimeään ja hiljaiseen kämppään. Oliko Sofia muka oikeasti mennyt nukkumaan, koska missään ei näkynyt ketään. Riisuin ulkovaatteet ja astelin peremmälle. Ei täällä kukaan ainakaan hereillä ollut jos oli ollenkaan. Kävelin makkarin ovelle ja avasin sen. Sänky oli kuitenkin tyhjä. Minne hittoon se nyt oli lähtenyt? En ollut ajatellut Sofian olevan niitä ihmisiä ketkä suutuspäissään lähtivät vetämään, mutta ihmiset näköjään yllättävät.

Sytyttelin hampaita kiristellen valoja pimeään asuntoon. Nyt kun mä olin täällä ja valmis sopimaan, toinen huiteli jossain eikä ollut vaivautunut edes ilmoittamaan että missä. Istahdin sohvalle ja yritin käyttää aivojani senverran, että keksisin minne Sofia oli kadonnut. Se voisi olla Islan luona. Tai sitten ehkä jossain baarissa. Tai eii.. ei Sofia ole niitä ihmisiä ketkä juovat pahaanoloonsa. Se voisi myös ehkä olla Vilman luona. Ulkona enää tähän aikaan tuskin. Päätin turvautua some stalkkaukseen, jos sen avulla saisin selville tuon olinpaikan. Snäpin sijainti paljasti Sofian tosiaan olevan Vilman luona.

En tiennyt oliko Sofia enää edes tulossa kotiin, joten päädyin lopulta vaan laittamaan viestiä. Vastausta ei kuitenkaan alkanut kuulua, ja mua alkoi vaan vituttamaan entistäkin enemmän.

Sofia ei ehkä ollut niitä ihmisiä ketkä joivat pahaanoloon, mut mäpä olin. Siispä marssin jääkaapille ja nappasin sieltä kylmän bissen. Harvinaisen hyvä apu melkeinpä mihin tahansa. Ei mulla nyt mitään ongelmaa alkoholin kanssa ollut, ja osasin myös käsitellä ongelmat ilmankin sitä, mut nyt vaan teki mieli.

Asetuin takaisin sohvalle, bisseä hörppien. Viestini ei ollut saanut vastausta edelleenkään. Liekkö tuo edes lukenut koko paskaa.. No jaa jos vaan istuu ja odottaa tässä, niin kai se joskus tänne tulee. Toivottavasti ainakin...

-Sofia

"Olitko millon tulossa?" luki saamassani viestissä. Pyyhkäisin kuitenkin ilmoituksen viestistä pois, edes sitä kunnolla avaamatta. Eli Joel oli siis sittenkin tullut kotiin. Jostain syystä mua ei vaan olis huvittanut mennä. Mut kai mun pitäis, kun tuskin mä tännekään voisin jäädä. Olihan kellokin jo vaikka mitä.

"Mun varmaan pitäis pikkuhiljaa alkaa lähtee.." totesin ja nousin sohvalta. "Laittoks Joel vai viestii?" Vilma kysyi. "Mistä sä tiesit?" hämmästyin. "Arvasin vaa.." "Joo, laitto se. Mut vaikkei ois laittanukkaan, nii pitäis mun silti lähtee. Kello on nimittäin laittoman paljon ja oon edelleen täällä." selostin ja suuntasin eteiseen. Vilma seurasi perässä. "Kiitti oikeesti et sain tulla. Ja sori et jäin asuu näinkin pitkäks aikaa.." pahoittelin vetäen takkia päälle. "Ei haittaa... Tuu toistekki." Vilma sanoi hymyillen.

Astuin sisälle asuntooni. Joelin kengät ja takki oli eteisessä ja peremmältä loisti valoa. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan riisuin ulkovaatteet ja kävelin olohuoneeseen. Joel istui sohvalla bisse kourassa. Huokaisin pienesti, mutta kävelin sohvan luokse. Kai tää täytyis nyt selvittää.

Istahdin tuon viereen käsinojalle sanomatta sanaakaan. Silmäilin vain toista hiljaa vierestä. Joel käänsi katseensa muhun, katsoi vuorotellen mua ja bissepulloaan. "Älä väitä ettet ois kiskonu Vilman luona jotai viiniä.." tuo sanoi. "Mä en sanonut mitään..." sanoin kyllästyneesti. "Et nii mut tuomitset kuitenkin." Joel ilmoitti. "Enpäs." tokaisin ja menin hakemaan itsellenikin yhden.

Mielenosoituksellisesti istuin takaisin Joelin viereen ja sihautin oman pullon auki, ottaen sen jälkeen pitkän huikan. Sivusilmällä näin jonkun hymyntapaisen viivähtävän toisen kasvoilla.

Hetkenpäästä Joel laski pullonsa sohvapöydälle ja alkoi näprätä sormiaan. Näytti kovasti siltä että hän yritti sanoa jotain, muttei löytänyt oikeita sanoja, tai muuten vaan siihen kyennyt. Ihan kuin koululainen joka jännitti esitelmän pitoa. "Siitä aiemmasta.." Joel sanoi lopulta. "Mä en tiedä mikä muhun meni, ei sillä että sille mitä sanoin olis olemassa joku sen oikeuttava syy, mut siis kai se on tää stressi tai jotain.. Mut en mä silti ois saanu suuttua tollee sulle. Enkä varsinkaan sanoo niin miten nyt sanoin. Se oli tosi tyhmää ja tota.. en tiiä miks sanoin nii.." hän tilitti. "Kai mä vaan yritän sanoo että anteeks. Tai siis joo, en yritä ku sanon vaa. Anteeks..." Joel päätti puheensa.

"Ei se mitään.. en mäkään ollu mikään mallioppilas ku kokoajan vaa provosoin enemmän. Et anteeks munkin puolesta." sanoin lopulta pulloa käsissäni pyöritellen. "No kyllä se mitään. Eikä sillä oo mitään väliä mitä sä teit tai et, en silti ois saanu sanoo niin.." Joel jatkoi. "Nii no, me sanottiin molemmat tyhmästi. Mut pointti oli se että sä saat anteeks kyllä." sanoin ja käänsin katseeni noihin sinisiin silmiin, jotka tuijottivat surkeana lattiaa. "Mut oon edelleen sitä mieltä et sä tarvit jonkun laisen tauon. Kun tää ei vaan voi jatkua tällei enää. Oot kokoajan tosi ärtysä, ja kulutat ittes ihan loppuun. Enkä mä yritä olla tässä nyt mikään pahis, ja estää sua tekemästä työtäs, mut sun täytyy oikeesti muistaa myös levätä. Vähän edes." sanoin asettaen käteni tuon reidelle.

Joel nosti katseensa maasta muhun ja laski kätensä omani päälle, sitä hennosti puristaen. "Mä tiedän.. Mut niin hyvältä ku se viikonloppu sun kanssa kuulostais, mä en oikeesti vaan ehdi. En ainakaa koko viikonloppua, enkä vielä tässä vaiheessa. Mut kyse ei oo siitä ettenkö mä haluis. Mä en oikeesti vaan kerkee ku kaikki on vieläki näi levällään.." Joel huokaisi. "Mut sovittiin jätkien kaa et otetaan huominen kaikille vapaaks. Koska mä en oo meistä ainut kelle se tulee tarpeeseen.." tuo jatkoi. "No mut hei toi on just hyvä. Saatte tekin vähä taukoo kaikesta." sanoin. "Mä mielellään oisin sen huomisen sun kanssa. Jos vielä huolit?" Joel kysyi. "Todellaki huolin." sanoin hymyillen.

"Eli me ollaan sujut?" Joel kysyi varovasti. Nyökkäsin hymyillen. "Nousetko?" pyysin. Joel teki työtäkäskettyä ja nousi ylös. Mä taas oikaisin itseni pitkäkseni sohvalle ja levitin käteni. "Tuu tähän." sanoin ja heilutin epämääräisesti käsiäni.

Joel ryömi syliini, kuin pieni lapsi. Tästä Joelin herkästä puolesta mä pidin erityisen paljon. Kiersin käteni tuon ympärille ja aloin silittää varovasti tuon selkää. "Ethän oo vihanen?" Joel kysyi vielä. "Mähän sanoin jo et saat anteeks. Eli ei Joel, en oo.." sanoin rauhallisesti. "Varmasti?" toinen varmisti. "Varmasti.." vastasin ja painon pienen suukon tuon päälaelle.

_______________________________________

Joo tota taas vähä Joelin nk heh.. :)

En tiiä et mitä teen tän Joelin näkökulmasta kirjottamisen kanssa. Tavallaan ihan hauskaa ja tekis ehkä mieli tehä useemminkin, mut sit toisaalta, pitäskö vaan pitää Sofian näkökulmassa tää tarina... En tiiä vielä nii voi tulla ihan mitä vaa luvusta riippuen lol...