Love Of Mine<3 (Joel Hokka)

11.

Ja niin syyskuu vaihtui lokakuuksi. Jotenkin aika oli mennyt tosi nopeasti, mutta samaan aikaan niin hitaasti ettei tosikaan. Päivät meni lähinnä kotona yksin kököttäessä ja Joelia miettiessä. Se mies oli asunut mun ajatuksissa viimepäivinä niin paljon, että saisi oikeastaan alkaa maksaa kohta vuokraa siitä hyvästä.

Olin majaillut Joelin luona yhteensä melkein viikon, mutta kun viimein olin päässyt kotiin oli meidän yhteinen aika vähentynyt huomattavasti. Oltiin me parikertaa sen jälkeen nähty, muttei sen enempää. Joel oli melkein koko ajan studiolla ja mä vaan olin kotona. Mutta siihen oli toivon mukaan tulossa muutosta. Se selviäisi mulle tänään sillä lokakuun alettua koitti vihdoin lääkärikäynti jossa selviäisi mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Aamulla herätessä mua jännitti ihan sairaasti jos sieltä tulisikin tuomio etten oisikaan vielä valmis työelämään. Ja mä niin halusin olla, sillä en jaksanut enää lojua kotona miettimässä miten masentavaa elämä joskus olikaan.

Lähdin lompsimaan kohti työterveyshuollon vastaanottoa. Myös mun terapeutin, Suvin ja mun esimiehen oli tarkotus olla siellä, koska tää kerta oli vähänkuin yhteenveto mun kuluneesta kuukaudesta. Matkalla Isla soitti mulle ja pyysi kertomaan miten mun kävisi.

"Täähän näyttää nyt ihan hyvältä, mikä tarkottais että voisit pikkuhiljaa palata takaisin työelämään." lääkärini totesi hymyillen. "Jos se tuntuu susta ittestäs siltä että sä jaksaisit?" Suvi kysyi. "Niin tottakai ei me täysillä aloiteta. Otat semmosen pehmeän laskun arkeen ja teet paripäivää viikossa näin alkuun. Vaikka kahta tai kolmea." lääkäri jatkoi. "Kolme kuulostaa ihan hyvältä, ja uskokaa vaan oon enemmän kun valmis." sanoin reippaana. "Noniin no otetaan se kolme alkuun, mutta heti jos tuntuu ettet jaksa niin sanot jollekkin." lääkäri totesi.

Myöhemmin istuin Islan keittiössä kahvikuppi nenäni edessä. Myös Olli oli siellä, yllättävästi. Ne kaksi olivat kanssa viihtyneet viimeaikoina keskenään. "Ah, mä oon niin onnellinen sun puolesta Sofia. Tiiätkö meiän pitäs mennä tänää ulos tän kunniaks. Ja Joelille kerrot kans tottakai ellet oo jo sanonu." Isla tohkeili. Olli katsoi mua hämmentyneenä Islan mainittua Joelin nimen, muttei sanonut kuitenkaan mitään. "Nääjh, emmä tiedä, jaksasko sitä?" mietin ääneen. "Eiku hei, oltii jätkien ja Vilman kanssa menossa muutenkin, tulkaa mukaan?" Olli ehdotti. "Kuka Vilma?" Isla kysyi kulmiaan kohottaen. "Vilma, se meiän frendi. Lähinnä Joelin ja Joonaksen, mut kuitenkin. Eikä sun tarvi olla huolissaan." Olli täsmensi Islalle. "Emmä ollutkaan.." tuo hymähti ja käänsi sitten katseensa muhun. "Mentäskö?" "No okei joo, miksei." vastasin. Olis kiva nähdä pitkästä aikaa jätkiä, ja päästä vähän ulos. Ja tavata Joelin muitakin ystäviä. Mutta itse Joelin näkemistä odotin kuitenkin eniten.

Illalla saavuimme Islan kanssa jätkien kantapaikkaan. Olli odotti meitä ovien läheisyydessä ja riisui Islalta takin, herrasmies kun oli. Söpöä. Kohta myös tuo odottamani pitkätukkainen blondi lampsi paikalle. Söpö hymy levisi sen kasvoille meidät nähdessään. Se käveli luokseni ja veti mut halaukseen. "Sä näytät hyvältä." Joel kuiskasi korvaani ja irrotautui sitten halauksesta. "Säkin." sanoin takaisin.

Lähdimme kohti poikien pöytään, missä muut jo istuivatkin. Katseeni osui tuohon mulle vielä tuntemattomaan ruskeahiuksiseen naiseen, joka istui Joonaksen vieressä ja blondiin naiseen joka istui Nikon vieressä. "Katohan, Sohvi ja Matelan heila saapu paikalle." Niko huikkasi meille ilme kirkastuen. Ihmettelin uutta lempinimeäni, mutta päädyin olemaan hiljaa. "Onhan tuo sunkin kultas täällä. Ei siinä Minna, kiva kun oot." Joonas sanoi. Blondi nainen, ilmeisesti Minna naurahti. "Joo eli tässä on Sofia ja Isla, ja tossa Minna ja Vilma." Joel esitteli meidät toisillemme.

Vilma nousi pöydästä ja asteli eteemme. "Moi mä oon Vilma, niinku kuulittekin jo. Saaks teitä halata?" Vilma kysyi. "Tottakai saa." vastasin ja levitin käteni. Halasimme Vilman kanssa. Se tuntui niin aidolta ja lämpimältä. Sen jälkeen hän halasi Islaa ja sitten istuimme kaikki pöydän ääreen.

Ilta kului jutellessa ja paskaa läppää heittäessä. Eikä tällä kertaa kukaan vetänyt räkäkännejä, vaikka kaikki joivatkin. Vilma ja Minna vaikuttivat molemmat oikein ihanilta tyypeiltä, Vilma varsinkin. Uskoin että ajan kuluessa meistä tulisi läheisiäkin, tai niin ainakin toivoin.

Jossain kohtaa päätin lähetä Vilman kanssa ulos haukkaamaan happea. Astuimme hämärälle kadulle viileän ilman hyökätessä vasten kasvoja. Vetäisin takkia hiukan tiukemmin ympärilleni Vilman kaivellessa taskujaan ja vetäistessään sieltä ulos tupakka askin ja sytkärin. "Haluuksä?" hän tarjosi. "Kiitti." vastasin ottaessani yhden. Emmä oikeesti ees polttanut. Tosi harvoin vaan jonkun yhden. Just esim viihteellä ollessa.

Sytytin savukkeen ja asetuin Vilman viereen seinää vasten nojaten. "Saanksmä kysyy sulta yhtä juttua?" Vilma kysyi. "Joo anna tulla vaan."
"Onks sulla ja Joelilla jotain?"
"Ööh.. no siis joo on kai meillä jotain ollu jo jonkun aikaa. Tai siis on ollu. Ja kyllä mä viihdyn sen kanssa ihan oikeesti. Ja kai sekin mun kanssa, kun se edelleen jaksaa mua katella. Mut ei meillä mitään virallista vielä oo.." kerroin Vilmalle. "Hah mä tiesin! Mä niin tiesin et sillä oli jotain jonkun kanssa meneillään." Vilma hykersi. "Haittaaks se sua?" kysyin. "Ei tietenkään, miks sä ees mietit tommosta? Sä vaikutat ihanalta tyypiltä ja jos sä teet Joelin onnelliseks, ni sehän on vaan hyvä asia. Kunhan et vaan satuta sitä, koska se on mulle tärkee. Mut haluun uskoo et et sä sille mitään tee." Vilma selitti. "Kyllä mä ainakin yritän olla mokaamatta tätä." totesin ja tumppasin tupakan maahan. "Kyl mä luulen ettet sä mokaa. Ja jos joku jotain urpoilee niin se on todennäkösesti Joel." Vilma tsemppasi ja tumppasi myös omansa.

Siirryimme takaisin sisälle muun seurueen luokse. "Mitäs tytöt?" Joel kysyi kun palasimme pöytään. "Mitäs tässä, käytiin röökillä." Vilma vastasi. "Ai sä poltat?" Joel kysyi multa ihmeissään. "En, iha satunnaisesti vaan." vastasin ja asetuin Joelin viereen istumaan.

Kellon lähennellessä kymmentä päätimme pikkuhiljaa alkaa tehdä lähtöä. Isla ja Olli lähtivät jälleen kerran samaamatkaa koko illan taas toisissaan kiehnättyään. Vilma halusi vaihtaa vielä numeroita ennen lähtöään joten teimme sen ja sitten hänkin lähti kotiinsa. Joel taas halusi lähteä saattamaan, mikä oli oikeastaan kiva koska ei me oltu paljoa kahden viimeaikoina juteltukkaan.

"Taisit tykätä Vilmasta vai?" Joel kysyi meidän lampsiessa kohti kotiani. "Joo, se oli ihan super mukava." sanoin hymyillen. "Mmm se on. Aattelinki et tulisitte juttuun keskenänne."

Yhtäkkiä tunsin miten vesipisarat tipahtelivat kasvoilleni. Myös Joel oli huomannut saman. "Voi perse, joudunko mä nyt oikeesti vielä jossain saakelin lirinässä kotiin mennä.." tuo sihahti. "Voithan sä aina munkin luokse jäädä?" ehdotin, sillä sade yltyi kokoajan rankemmaksi ja Joelilla oli tosiaan kotiin matkaa. "Jes, kiitos." tuo sanoi kiitollisena.

Kotiin päästyämme sade oli yltynyt jo kunnon myräkäksi. Ukkonen pauhasi jossain lähellä ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Astuimme pieneen eteiseeni vettä valuvina. Valoja päälle yrittäessäni huomasin että ukkonen oli räpsäissyt sähköt poikki. Mahtavaa, ollaan pimeässä sitten. Riisuimme märät vaatteemme ja aloin etsiä Joelille jotain vaihtovaatetta. Kun sopivat oli löytyneet rojahdimme sohvalle istumaan.

"Hitto mikä keli.." Joel totesi ja oikasi itsensä pitkälleen. "Mm niinpä.." Asetuin hänen vierelleen ihan tuon kylkeen kiinni. "Kiitti kun sain jäädä. Koska ei paljoo ois huvittanu tuolla myrskyssä mennä himaa." Joel sanoi. "Tottakai sä saat täällä olla. Nii usein kun haluut, ei susta oo vaivaa." vastasin tuolle. Joel hymähti ja alkoi silitellä selkääni.

"Joel?" kysyin hetken päästä. "No?" "Ootsä miettiny tätä meidän juttua? Tai niinku, et mitä me ollaan?" sain kysytyksi. Joel oli hetken hiljaa kunnes kysyi "Haluisiksä vai et tää ois jotai virallista?" "No oon mä sitä miettiny..entäs sä?" "Niin mäkin oon." Joel myönsi hiuksiani silittellen. Kuuntelin tuon tasaista hengitystä. Miksei se sanonut enää mitään? Olinko kysynyt sitä liian aikasin? Ehkei se ollutkaan vakavissaan tän jutun suhteen.

"Sofia, olisitsä mun tyttöystävä, niinku oikeesti?" Joel kysyi yhtäkkiä. "Siis ihan oikeesti oikeesti?" kysyin silmät pyöreinä. "Niin, jos sä vaan huolit mut?" Joel kysyi toiveikkaana. "Kyl mä olisin. Ihan tosi mielelläni." vastasin hymyillen. "Hyvä, koska jos oisit sanonu ei, loppuilta oiskin ollu aika kiusallinen.." Joel naurahti.

Loppuillan aina nukkumaan menoon asti hengailimme pimeässä kämpässäni sohvalla sylikkäin syys myrskyn puuhatessa taustalla. Ja vaikka ulkona myrskysi ja olikin synkkää, niin silti mulla oli asiat paremmin kuin pitkäänaikaan.