Love Of Mine<3 (Joel Hokka)

6.

Automatka kämpille tuntui turhauttavan pitkälle. Emme sanoneet toisillemme sanakaan ennen kotipihaani, istuimme vaan hiljaa molemmat omiin ajatuksiin uppoutuneena.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen vihdoin saavuimme taloni eteen.
Juuri kun olin nousemassa autosta Joel avasi suunsa. "Hei tota..meidän pitäs varmaan jutella tosta äskösestä?"
"Varmaan joo..." mutisin ja jäin niille sijoilleen. Siitä seurasi taas uusi hetkellinen hiljaisuus.

"Mä oon oikeesti pahoillani siit mitä tapahtu. Mä kyl sanoin niille ettei sanois mitää tyhmää, mut eihä ne siihen pystyny..." Joel totesi hiljaisuuteen. "Ei se mitää. Nähään taas." vakuutin ja koitin taas nousta autosta. "Eiku oota nyt. Mä nään et tää vaivaa sua, ni älä nyt mee minnekkää.." Joel pyysi. Jäin istumaan penkille ja käänsin katseeni kenkiini.

"Mä en tienny mitä mieltä sä olit siit niitten huulenheitosta ni siks sanoin mitä sanoin. Tai et ku ei me olla itekkää perillä mikä tää meiä juttu oikee on, ni aattelin pistää stopin enneku ne innostu liikaa. Ku enhmä ees ite tiiä oot sä sitä mielt et meil vois olla jotai..?"  Joel selitti hiljaa. Nostin katseeni häneen ja kysyin epävarmasti "No mitä mieltä sä sit oot? Onks meillä jotai vai ei?" Joel katsoi suoraan silmiini ja pieni virne nousi hänen kasvoilleen. "Emmä tiiä, vois meillä ollakki." hän hymähti säilyttäen katsekontaktin.

Sydämeni alkoi lyödä nopeammin ja perhoset täyttivät vatsani. Pienen pieni toivonkipinä joka oli aiemmin tänään sammunut nosti toiveikkaasti päänsä."Mut se riippuu kans susta tottakai. Emmä haluu edetä liian nopeesti ja pilata mitään." hän lisäsi vakavoituen. "Joo siis oon samaa mieltä, ei meil oo mikään kiire." yhdyin hänen mielipiteseen. "Eli säkin oot sitä mieltä et meil vois olla jotai?" Joel kysyi toiveikkaana. Hymyilin ja nyökkäsin.

Jännite välillämme katosi välittömästi, mutta sähköisyyttä oli ilmassa. Vatsanpohjassa kihelmöi ja poskiani kuumotti. Mieleni teki vaan hyökätä tuon kimppuun, mutta enhän mä voinut kun just oltiin sovittu et edettäisiin rauhassa.

"Mun pitäis varmaan lähtee ni pääset säkin jatkaa matkaas." totesin hetken päästä ja aloin tehdä lähtöä. "Jooh, sori viel siit aiemmasta.." Joel sanoi tökösti ja haroi hiuksiaan. "Hei ei se mitään, unohat sen nyt vaa." sanoin ja nousin autosta ulos. Hyvästelimme, ja jäin pihalle katsomaan auton loittonevia ajovaloja.

En ihan ollut vielä sisäistänyt juuri tapahtunutta. Olimme molemmat juuri myöntäneet kiinnostuksemme toisiamme kohtaan. Tuntui tosi oudolta että olin pitkästä aikaa deittielämässä mukana. Ja vielä tuollaisen miehen kanssa. Missä kohtaa tuurini oli kääntynyt näin hyvään suuntaan? Johan tässä oli mahdoton uskoa tapahtunutta itsekkään. Ja kun Isla saisi kuulla, hän aivan varmasti innostuisi liiaksi asti.

Yhtäkkiä haaveiluni keskeytti juuri ulos tullut naapurin vanha ukko joka tervehti minua. Tervehdin takaisin ja havahduin siihen todellisuuteen, että tosiaan seisoin edelleen pihalla kuin mikäkin dorka. Päätin siirtyä sisälle ja jatkaa siellä elämän valintojen pohtimistani. Ja tottakai laittasin
Islalle viestiä tästä illasta.

*Timeskip*

Oli nyt kulunut pari viikkoa siitä illasta kun olimme myöntäneet kiinnostuksemme. Kuluneiden viikkojen aikana olimme nähneet niin usein kuin mahdollista. Joelin luona, minun luona, poikien treeniksellä, ulkona tai ihan missä vaan.

Treeniksellä olin myös nähnyt muita jätkiä useampaankin kertaan. He olivat olleet ensi tapaamisestamme kovin pahoillaan ja pahoittelivatkin sanomisiaan ihan kyllästymiseen asti. Varsinkin Joonas ja Niko. Olin kuitenkin vaakutellut heille asioiden olevan ihan fine, meidän vaan oli pitänyt ensin Joelin kanssa miettiä mikä tilanteemme oli.

Meistä tuli kokoajan vaan läheisempiä, ja aloimme olla jo aika tiivisporukla. Itseasiassa Isla oli päässyt käymään yhtenä päivänä mukanani studiolla, sillä olin unohtanut lompakkoni sinne. Ja kun sen seuraavana päivänä älysin oli Isla ollut juuri luonani käymässä. Niin me käytiin sitten oikein yhdessä se sieltä hakemassa, ja en nyt nimiä mainitse, mutta joku meistä oli pikkasen innoissaan. Mutta kaikista hauskinta siinä päivässä oli omasta mielestäni se että Islalla ja Ollilla juttu luisti erityisen hyvin kahdestaan.
Islan kanssa lähdettyämme oli hän alkanut suunnitella jo heille kahdelle ja minulle ja Joelille tuplatreffrjä. Siitähän ei tulisi oikeasti mitään, mutta päädyin vaan nyökyttelemään mukana.

Asiat eivät Joelin vieläkään olleet edenneet mitenkään hirmu pitkälle, mutta oltiinhan me sovittu edetä rauhassa. Vaikka tiesin sen olevan hyvä idea, alkoi tuo koko sopimus joskus kyllästyttämään. Olin ollut luvattoman pitkään yksin, ja tosiasiassa kaipasin kosketusta. Joel houkutti välillä aivan liikaa, mutta pakotin itseni nielemään haluni ja odottamaan jotain taianomaista "oikeaa hetkeä". Sitä paitsi kyllä se näkyi joskus Joelistakin että hänkin oli kyllästynyt junnaamaan paikallaan. Totta puhuen en edes tiennyt mitä me odotimme, mutta silti me odotimme. Kai me odotettiin että jokin aikaraja tulisi vastaan jotta se kaikki olisi soveliasta ja tuntuisi oikealta, tai jotain yhtä omituista.

Joka tapauksessa juuri nyt istuin Joelin olohuoneen sohvan nurkassa ja katselin kun tuo viritteli kitaraansa. Tuon pitkät hiukset oli sidottu sotkuiseksi nutturaksi pään päälle joka keikkui puolelta toiselle hänen käännellessä päätään. Hän istui keskellä lattiaa risti-istunnassa ja hymisi itsekseen oikeaa sävellajia johon virittäisi kitaransa.

Jonkun mielestä oli varmaan outoa että olin hänen luonaan käymässä mutta hän vaan keskittyi omiin juttuihinsa. Ei se kuitenkaan haitannut minua koska rakastin kuunnella ihmisten soittavan ja laulavan. Varsinkin sellaisten ketkä sen oikeasti osasivat. Ja Joelhan osasi, hemmetin hyvin vieläpä.

"Noni ooksä valmis?" Joel kysyi virnistäen. Hän oli luvannut soittaa pätkän tulevan albumin biisistä. Nyökkäsin innoissani ja Joel alkoi soittaa. Olisin vain voinut unohtua siihen kuuntelemaan tuota taivaallista ääntä. Kuuntelin tarkasti jokaisen sanan ja soinnun ja rakastin ihan kaikkea kuulemaani. Istuin vaan autuaan onnellisena sohvalla hymyillen ja mietin että oli tässä elämässä sittenkin vielä jotain kokemisen arvoista jäljellä.

Joel lopetti soiton ja katsahti muhun. "No.. miltä kuulosti?" hän kysyi odottavasti. "Ihan saakelin hyvältä. Tiiäksä oisin voinu kuunnella tota vaikka ikuisuuden." sanoin säteillen. "Ai oisit vai?" hän kysyi virnistäen ja nousi seisomaan. Hän käveli sohvan eteen ja asetti kätensä lantiolleni. Sydämeni heitti volttia ja päästin suustani jonkun ihme ynähdyksen. Nousin ylös kuin hidastetussa elokuvassa. Seisoimme ihan lähekkäin, niin lähekkäin että hän varmaan kuuli sydämen sykkeeni joka meni muuten tällä hetkellä tuhatta ja sataa.

Joel kumartui hiukan alemmas jotta kasvomme olivat suunnilleen samalla tasolla. Katsoimme toistemme silmiin, ja tuntui että sydän ja koko kehoni kävi ylikierroksilla. Jos tämä ei olisi nyt se odottamamme hetki, niin ei semmoisia sitten olisi olemassakaan. Vitut siitä hetkestä, ajattelin ja painoin huuleni hänen huuliaan vasten. Joel vastasi aloitteeseeni. Annoin käsieni lähteä omille teilleen Joelin keholla ja musta tuntui että jos hän päästäisi irti, niin leijuisin taivaaseen. Nautin aivan joka ikisestä sekunnista.

Lopulta irrotauduimme toistamme. Astuin askeleen taaemmas ja lysähdin sohvalle istumaan, koska tuntui ettei mun jalat kannattelis mua enää kauaa. Joel katseli mua hymy huulillaan ja lopulta istahti viereeni. "Se oli aikamoista..." Joel naurahti hiljaa. "Mmhm niin oli." vastasin hymyillen. Emme sanoneet hetkeen mitään. Yhtäkkiä hän kiersi kätensä varovasti ympärilleni ja vetäisi minut kainaloonsa. Painoin pääni varovasti hänen rintaansa vasten. "Tiiätkö.. Sofia mä oikeesti pidän susta. Tosi paljon." Joel kuiskasi hiuksiani silitellen. En vastannut, vaan kiersin omat käteni hänen ympärilleen ja painauduin häneen tiukemmin.
"Niin mäkin susta. Tosi tosi paljon." kuiskasin hetken päästä takaisin.