Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

7. osa

Siipi hipsi hiirenhiljaa pentutarhasta ulos johtavaan lyhyeen tunneliin taakseen vilkaisten. Muun heimon äänet kantautuivat suuremmasta luolasta mutta hänen emonsa nukkui vielä eikä hän halunnut herättää tätä lähtiessään tutkiskelemaan paikkoja. Todettuaan Lumihiutaleen olevan edelleen sikeässä unessa naaraspentu jatkoi matkaansa.

Päästyään ulos tunnelista hän seisahtui ja jäi katsomaan muun heimon liikehdintää, eikä kukaan hänen heimotovereistaan tuntunut kiinnittävän häneen huomiota. Kissat kulkivat sikin sokin hänen silmiensä edessä ja käskyjä huudeltiin sieltä täältä, kun partioita valmistautui lähtemään ulos metsästämään.

Kääntyessään katsomaan vesiputousta Siipi astui vaistomaisesti askeleen sitä kohden ajatellen luolasta pois vievää Kuohuvan Veden Polkua. Aurinko todennäköisesti oli pian nousemassa vuorten ylle ja häntä kutkutti ajatus nähdä korkealle taivasta kohden kohoavat huiput ja tuntea tuulen tuiverruksen turkillaan.

Ennen nukkumaan menoa hänen emollaan oli ollut tapana kertoa seikkailuistaan luolan ulkopuolella, ja ne olivat olleet naaraspennun lempitarinoita. Tämä oli kuvaillut tunnetta kulkiessaan polkuja pitkin kiviseinämien välissä ja hyppiessään kivitasanteilta toisille, ja Siipi oli nähnyt kaipuun tämän keltaisissa silmissä. Hän oli unelmoinut jonakin päivänä pääsevänsä metsästämään riistanpyytäjäemonsa kanssa yhdessä.

Sitten Kivistänäkijä oli kuitenkin ilmoittanut hänelle kohtalonsa. Hänestä tulisi tietäjä tämän jälkeen. Hän tiesi olevan etuoikeutettu, koska hänelle oli osoitettu niin merkittävä kohtalo mutta ei voinut olla hieman pelkäämättä tulevaisuutta. Nähdessään Kivistänäkijän hän pystyi aina aistimaan tämän tunteman taakan ja yksinäisyyden. Olisiko se hänenkin tulevaisuutensa?

Kun Kivistänäkijä oli esitellyt hänet muulle heimolle, nämä olivat olleet uteliaita ja muutamaan auringonnousuun hän ei ollut tuntunut saavan hetkeäkään rauhaa. Kun alkuinnostus oli hiipunut, hän oli alkanut löytää aikaa myös itselleen ilman, että joku oli koko ajan hengittämässä hänen niskaansa.

"Siipi", ääni jostakin lähettyviltä sai mustan pennun säpsähtämään pois ajatuksistaan ja hän tajusi astelleensa tajuamattaan vieläkin lähemmäs luolan sisäänkäyntiä. Hän näki luolanvartijoihin kuuluvan harmaaraidallisen Kelon marssivan lähemmäs. Tämä tuijotti korvat hörössä hänen ohitseen kuin tämä olisi nähnyt siellä jotakin, ja putouksen läpi siivilöityvä valo heijastui tämän silmistä.

"Et kai vain ole suunnittelemassa luolasta lähtöä?" tämä kysyi vakavana laskiessaan katseensa lopulta häneen, "ulkopuolella on vaarallista noin pienelle pennulle etkä saa missään nimessä lähteä mihinkään."

Siipi meinasi kimpaantuneena tiuskaista, että ei ollut enää mikään pikkupentu vaan heimon seuraava tietäjä. Hän sai kuitenkin kielensä kuriin, koska ymmärsi tämän olevan oikeassa nähdessään huolestuneisuutta tämän silmissä. Vaikka hän ei enää olisikaan aivan pikkupentu, oli hän edelleen heimon nuorin jäsen ja kestäisi vielä monta kuuta ennen kuin hän edes aloittaisi koulutuksensa.

"Tiedän, Kelo", hän mutisi vastaukseksi ja kiepahti ympäri ottaen suunnaksi luolan takaosan, joka tuntui aina olevan varjojen peittämä ajankohdasta riippumatta. Kuten useasta muustakin kohtaa luolan seinämässä myös takaosasta lähti tunneleita syvemmälle kallion sisään ja Siipi tiesi yhden niistä johtavan Terävien Kivien Luolaan.

Uteliaana hän tassutteli lähemmäs yrittäen kulkea mahdollisimman luonnollisesti, jottei herättäisi muiden kissojen huomiota. Saavutettuaan yhdelle luolan perällä olevista tunneleista hän katsahti nopeasti ympärilleen. Hänen häntänsä värisi innosta, kun hän tajusi turkkinsa sulautuvan hyvin syviin varjoihin. Kukaan ei varmasti näkisi häntä elleivät nämä yrittäisi etsiä.

Musta pentu epäröi hetken aikaa, koska tiesi tekevänsä jotakin kiellettyä, jos menisi Terävien Kivien Luolaan ilman Kivistänäkijän lupaa. Hän työnsi syyllisyyden mielestään ajatellen, että jonakin päivänä se olisi hänen paikkansa, ja pujahti huomaamattomasti tunneliin. Hän jatkoi matkaansa rennommin heimon äänien jäädessä taakse mutta yritti silti liikkua mahdollisimman hiljaa siltä varalta, että hän löytäisi Kivistänäkijän jostakin edestäpäin.

Lopulta tunneli hänen edessään avautui luolaksi. Hänen silmänsä suurenivat ja hän vetäisi hätäisesti henkeä. Luolan katosta ja lattiasta kasvoi valtavia kivikynsiä ja siellä täällä oli pieniä vesilammikoita. Eniten hän tosin hämmästyi nähdessään isomman lammen kaiken keskellä. Sen pinta väreili aavistuksen ja heijasti katossa olevasta halkeamasta tulevaa päivänvaloa. Lammen toisella puolella näkyi peti, minkä hän arveli kuuluvan Kivistänäkijälle.

Tajuttuaan olevansa luolassa yksin Siipi asteli kuin lumottuna lähemmäs vedenrajaa. Tultuaan tarpeeksi lähelle hän kumartui eteenpäin kurkistaakseen reunan ylitse ja näki oman kuvajaisensa väreiden keskellä. Meripihkanväriset silmät tuijottivat häntä takaisin värähtämättä ja mustat korvat olivat uteliaasti hörössä.

Hän kuuli tuulen ulvovan luolan ulkopuolella ja pisaroiden tipahtelevan kivilattialle ja veden pinnalle. Samassa hänen korviinsa kantautui kuitenkin myös muunlaisia ääniä. Ne muistuttivat epäselviä kuiskauksia ja tuntuivat leijailevan luolassa hänen ympärillään.

"Et saisi olla täällä", hiljainen moite sai pennun säpsähtämään ja horjahtamaan niin, että hän oli vähällä molskahtaa lampeen edessään. Kääntyessään ympäri hän näki Kivistänäkijän katsovan itseään tyynenä vain muutaman hännänmitan päässä. Siiven turkkia alkoi kuumottaa nolostuksesta sen takia, että tämä oli löytänyt hänet luolasta mutta myös koska hän oli ollut niin kiinnostunut tuijottamaan itseään, ettei ollut huomannut tämän tuloa.

"Anteeksi, halusin vain tutkia paikkoja", hän miukui nielaisten ja painoi katseensa käpäliinsä. Hän toivoi, että naaras ei ollut kovin vihainen hänelle. Hän kuuli tämän tassujen äänen kivilattialla tämän tullessa lähemmäs ja tunsi tämän hipaisevan hännällään hänen kylkeään. Se sai pennun kohottamaan päänsä ja hän näki heimon tietäjän istuneen lammen rantaan ja kehottavan häntä tulemaan vierelleen.

Siipi palasi vedenrajaan uteliaana mutta ei uskaltanut avata suutaan. Hän vain katsoi, kuinka valkoharmaa kissa kosketti hännällään vedenpintaa saaden aikaan rinkuloita, jotka suurenivat ja katosivat lopulta. Hän kallisti ihmeissään päätään, koska arveli Kivistänäkijän yrittävän kertoa hänelle jotakin.

"Näitkö, miten vain pienenpienestä kosketuksesta syntyi ensin vain pieniä renkaita, jotka kuitenkin lähtivät suurenemaan valtavan kokoisiksi?" tämä kysyi ja naaraspentu nyökkäsi, "muista, että jokaisella teolla on seurauksensa. Vaikka ajattelet teon olevan vain jotakin mitätöntä, se saattaa myöhemmin vaikuttaa suurella tavalla kaikkien elämään."

Hän säpsähti kuullessaan vanhan naaraan sanat. Tarkoittiko tämä, että hänen olisi pitänyt ajatella ennen kuin oli tullut Terävien Kivien Luolaan? Aiheuttaisiko se ongelmia jollekin toiselle heimokissalle? Vai piilikö tämän sanoissa jotain muuta? Jotain mitä hän ei vielä ymmärtänyt?

"Menehän sitten takaisin emosi luokse ennen kuin hän huolestuu", Kivistänäkijä kehotti lempeällä äänellä ja vastaan sanomatta Siipi nousi. Hän kumarsi heimon tietäjälle ennen kuin ajatuksiinsa vaipuneena lähti palaamaan takaisin isompaan luolaan. Kun vähän matkan jälkeen hän onnistui vielä vain vaivoin kuulemaan Kivistänäkijän viimeiset sanat, hän alkoi epäillä, oliko tämä edes tarkoittanut niitä hänen korvilleen.

"Aika koulutukselle tulee myöhemmin. Kun sen aika koittaa, tulet ymmärtämään kaiken."

________________________________________________________

- Satakieli