Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

19. osa

Uskotassu perääntyi yhä syvemmälle piikkihernemuurin uumeniin välittämättä turkkiaan raapivista piikeistä. Nummitassu teki samoin ja hengitystään pidätellen he tuijottivat soturien pesästä ulos pyörremyrskyn lailla rynnännyttä Pilvenriekaletta.

Epätoivoisena hän pystyi vain ajattelemaan, että lumesta olisi nyt apua, koska silloin hänellä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus maastoutua. Jos aukiolle tullut varapäällikkö sattuisi vilkaisemaan hänen suuntaansa, tämä ei voisi olla huomaamatta häntä. Sen sijaan toisen oppilaan täplikäs tummanruskea turkki saattaisi jäädä näkemättä.

"Sinähän sanoit, että se on Usvakäärmeen peti!" Nummitassu sihahti valkoisen kollin korvaan. Hän ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan, koska oli todella kuvitellut, että peti kuului heidän ystävälleen. Hän oli ollut pahasti väärässä.

Kaikkien aukiolla olevien kissojen hölmistyneet katseet olivat kääntyneet pitkäturkkista kollia kohden. Tämä taisi itsekin tajuta herättäneensä kaikkien huomion, koska veti nopeasti syvään henkeä niskakarvat edelleen pystyssä.

Pilvenriekale ei ollut tullut aukiolle yksin. Tämän takaa pesän suulta nimittäin kurkki hopeanharmaaraidallinen pää meripihkanväriset silmät suuriksi levinneinä. Usvakäärme antoi tarkan katseensa kiertää hitaasti aukiolla ja Uskotassu tiesi, että hetkenä minä hyvänsä tämä tajuaisi hänet.

"Kuka oppilaista on ollut tänään vaihtamassa soturien pesään uusia alusia?" Pilvenriekale kysyi hampaidensa välissä, mikä näkyi saavan muut myrskyklaanilaiset entistä enemmän ymmälleen. Hetken aukiolla vallitsi vain hiljaisuus mutta lopulta tuoresaaliskasaa tonkinut Savujuova vastasi mietteliäänä:

"Näin ainakin Nummitassun ja Uskotassun tulevan sieltä suunnalta useaan kertaan."

Myrskyklaanin varapäällikön siniset silmät välähtivät, kun tämä kuuli soturin vastauksen. Tämä näytti aivan siltä kuin ei olisi edes yllättynyt kuullessaan hänen ja Nummitassun nimet.

"Onko jokin vialla?" lähemmäs astellut Lumihuurre kysyi ja näkyi silmäilevän Pilvenriekaleen turkkia kuin olisi etsinyt jälkiä jostakin. Tämä kuitenkin vain heilautti vihaisesti häntäänsä ja mutisten jotakin itsekseen vetäytyi Usvakäärmeen ohitse takaisin soturien pesään.

Muut myrskyklaanilaiset vilkuilivat ihmeissään toisiaan kuin eivät olisi täysin ymmärtäneet, mitä oli juuri tapahtunut. Hiljalleen nämä kuitenkin palasivat omiin tehtäviinsä ja Uskotassu uskalsi viimein hengittää.

Juuri kun hän oli nousemassa seisomaan piilostaan hän kohtasi meripihkanvärisen tuijotuksen, joka sai hänet jähmettymään takaisin paikoilleen. Edelleen soturien pesän sisäänkäynnillä kyhjöttävä Usvakäärme oli löytänyt hänet ja Nummitassun.

Tämä siristi silmiään huomatessaan hänen tajunneen jääneensä kiinni. Tämä aivan varmasti tiesi, mitä raivostunut Pilvenriekale oli löytänyt sammalien seasta, ja tämä todennäköisesti oli tajunnut, että ne olivat päätyneet aivan väärään paikkaan. Nopeasti tämän katse muuttui enemmänkin hilpeäksi. Aivan kuin tämä olisi yrittänyt kertoa, että he olivat epäonnistuneet ajatuksessaan surkeasti. Sen valkoturkkinen myrskyklaanilainen tiesi kuitenkin aivan itsekin.

Uskotassun ja Nummitassun onneksi soturi ei näyttänyt merkkiäkään siitä, että olisi ollut menossa kertomaan Pilvenriekaleelle heidän olinpaikastaan. Varapäällikkö oli kuullut heidän nimensä Savujuovalta, joten tämä aivan varmasti etsisi heidät jonakin hetkenä käpäliinsä ja todennäköisesti sen jälkeen heillä ei enää olisi turkkia jäljellä.

Usvakäärme loi heihin viimeisen nopean silmäyksen ennen kuin päätään itsekseen pudistellen katosi näkyvistä. Vasta silloin Uskotassu pystyi rentoutumaan. Ehkä heidän olisi sittenkin pitänyt miettiä kahdesti ennen kuin olivat alkaneet toteuttaa hänen ideaansa.