Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

33. osa

Veri kohisi Uskotassun korvissa, kun hän tuijotti soturinimen saanutta veljeään. Kaikki viha, joka oli kerääntynyt menneiden kuiden aikana hänen mieleensä tätä kohtaan, tuntui hetkenä minä hyvänsä räjähtävän näkyville. Hän ei edes tiennyt, mistä heidän vihapitonsa toisiaan kohtaan oli alun perin edes lähtenyt.

"Paljon onnea, Yöta...Yörikko tarkoitin", hän maukui maireasti ja pyrki pehmentämään ilmettään kuin olisi tosissaan. Hän ei voinut antaa Yörikolle sitä iloa, että hän alkaisi kaikkien myrskyklaanilaisten edessä käyttäytymään kuin kateellinen pentu. Hän jopa tunsi itse pientä vahingoniloa nähdessään veljensä ilmeen. Tämä oli ilmeisesti juurikin kuvitellut, että hän ei pystyisi pysymään rauhallisena.

"Jos suot, minun täytyy nyt lähteä pesään, jotta saan mahdollisimman hyvät yöunet", hän jatkoi eikä jäänyt enää odottamaan vastausta vaan kääntyi kannoillaan ja marssi mahdollisimman nopeasti oppilaiden pesän suojiin. Vasta siellä katseiden ulkopuolella hän antoi pettymyksen taas pyyhkäistä ylitseen ja lysähti omalle paikalleen, jonne ei ollut enää ajatellut auringonnousun jälkeen palaavansa.

"Uskotassu, nukutko sinä?" hän kuuli kuiskauksen pesän sisäänkäynniltä mutta kääntymisen sijaan sulkikin silmänsä visusti. Hän pelkäsi, mitä Syysperhosella oli sanottavanaan, ja esitti nukkuvaa.

Lopulta sisäänkäynniltä kuului huokaus ja vaimenevat tassunaskeleet kertoivat, että naaras oli lähtenyt. Vasta silloin Uskotassu uskalsi taas avata silmänsä. Hän vilkaisi selkänsä taakse ja näki pesän sisäänkäynnin kautta loittonevan raidallisen soturin. Hän ei kuitenkaan pystynyt kohtaamaan Syysperhosta. Ei nyt. Mitä tämäkin ajatteli hänestä, kun hän oli mokannut arviointista?

**

Uskotassu heräsi oppilaiden pesään paistaviin auringon säteisiin. Unisena hän nosti päänsä ja katsoi vierellään jalat levällään nukkuvaan Nummitassuun. Hän oli ilmeisesti ollut oikeasti unessa, kun tämä oli tullut pesään.

Hän antoi itsensä hetkeksi rojahtaa takaisin sammalille mutta uneliaisuus tuntui haihtuneen muutamassa silmänräpäyksessä. Sen sijaan hänelle tuli omituisen levoton olo, kun hän muisti edellisen päivän tapahtumat. Levottomuus lisääntyi niin paljon, että valkoinen kolli ei enää malttanut pysyä paikoillaan vaan turkistaan roskat ravistaen asteli ulos pesästä. Hänen pitäisi tehdä kaikkensa, jotta saisi soturinimensä myös pian.

"Uskotassu?" hänen vierestään kuuluva maukaus sai hänet hypähtämään karvat pystyssä sivummalle pelästyksestä. Hän ei ollut huomannut Syysperhosen odottaneen oppilaiden pesän ulkopuolella. Kuinka kauan tämä oli ollut odottamassa siinä?

"Niin?" hän lopulta mutisi vaivautuneena ja painoi katseensa maahan.

"Oletko sinä kunnossa?" tämä kysyi huolestuneena kuuloisena ja Uskotassu uskaltautui vilkaisemaan tätä kohden sivusilmällä. Oliko tämä oikeasti huolissaan hänestä vai odottiko tämä vain tilaisuuttaa ilkkua häntä pilatusta arvioinnista?

Nähtyään naaraan ilmeen hän katui heti ajatuksiaan, koska tämä katsoi häntä aidon huolestuneella ilmeellä. Sitä paitsi oliko tämä koskaan kohdellut häntä huonosti? Ei koskaan.

"Olen ihan kunnossa", hän vastasi lapojaan kohauttaen. Ei hän silti halunnut puhua arvioinneista enää yhtään enempää vaan unohtaa ne voidakseen keskittyä harjoittelemiseen.

"Tiedäthän, että voit kertoa minulle ihan kaiken", tämä maukui astuessaan lähemmäs ja kallisti päätään kuin etsien hänen katsettaan. Tämän naukaisu sai Uskotassun nostamaan katseensa vaaleansinisiin silmiin, joissa oli lempeä katse. Se lämmitti hänen mieltään.

"Tiedän", hän vastasi ja kosketti ystävänsä poskea kuonollaan, "kiitos, Syysperhonen."

Nuori soturi avasi suunsa kuin olisi sanomassa vielä jotakin muuta. Samassa aukion toiselta puolelta kaikui kuitenkin Omenayön kutsu:

"Syysperhonen, aika lähteä partioon!"

Tämä vilkaisi harmistuneena kollin suuntaan kuin ei olisi ollut iloinen keskeytyksestä. Omenayö ei näyttänyt kuitenkaan siltä, että aikoisi odottaa kovinkaan kauaa.

"Minun pitää mennä", Syysperhonen mutisi, "mutta haluaisitko myöhemmin syödä yhdessä?"

"Hyvä on" Uskotassu nyökkäsi ja vastaus näytti miellyttävän Syysperhosta. Lopulta tämä lähti häntäänsä heilauttaen Omenayötä kohden. Mennessään Uskotassun ohi tämän turkki hipaisi hänen kylkeään ja sai kylmät väreet kulkemaan hänen kehossaan. Hän jäi katsomaan tämän perään, kunnes raidallinen hännänpääkin katosi lopulta piikkihernetunneliin.

**

"Onnistuit mainiosti!" Ohdakemyrsky maukui tyytyväisenä, kun Uskotassu astui piikkihernetunnelista aukiolle saaliit suussaan. Epäonnistuneesta arvioinnista oli kulunut jo yli puoli kuuta ja viimein Uskotassu oli saanut Lehvänaamalta luvan lähteä metsälle Ohdakemyrskyn kanssa. Koko partion ajan hän oli nauttinut joka hetkestä, koska hän ei ollut pitkään aikaan saanut viettää sillä tavalla aikaa isänsä kanssa.

Hän oli juuri lähdössä jatkamaan matkaa tuoresaaliskasalle, kun aukion täytti veret seisauttava ulvaisu. Niskakarvat pystyssä oppilas kääntyi katsomaan isäänsä, joka näytti yhtä hämmästyneeltä.

Vastaus löytyi kuitenkin pian, koska hermostuneen näköinen Omeayö ramppasi edestakaisin pentutarhan edessä. Tämän kumppani, Risulatva, odotti pentuja ja vaikutti siltä, että synnytys oli käynnistynyt. Pentutarhalta kuuluvat tihentyvät ulvaisut kuulostivat kuitenkin siltä, että kaikki ei ollut kunnossa.

Uskotassu vaihtoi uudestaan huolestuneen katseen isänsä kanssa ennen kuin kiirehti viimein viemään saaliinsa tuoresaaliskasaan. Hän pudotti kantamuksensa muiden päälle ennen kuin lähti suunnistamaan Omenayön luokse Ohdakemyrsky kannoillaan.

"Omenayö, mitä tapahtuu?" hänen isänsä kysyi, kun he olivat tarpeeksi lähellä. Tummanoranssiraidallinen soturi vilkaisi heidän suuntaansa mutta ei pysähtynyt.

"Risulatva synnyttää", tämä maukui hätäisesti ääni särähtäen, "Pihlajanmarja ja Tillipolku ovat siellä ja he käskivät minut ulos mutta..."

Omenayö ei pystynyt jatkamaan mutta seisahtui ja nosti katseensa, jolloin Uskotassu pystyi näkemään tämän silmissä pelkoa. Tämä selväsit pelkäsi pahinta, eikä hän ei voinut edes kuvitella, miltä tästä tuntui.

"Hän on parhaimmassa mahdollisessa hoidossa", Ohdakemyrsky yritti lohduttaa ja laski häntänsä huolestuneen kollin selälle. Uskotassu tiesi, että nämä olivat tunteneet aivan pennuista asti ja saaneet soturinimensäkin lähes samoihin aikoihin. Siksi hänelle tuli tunne, että ehkä olisi parempi jättää nämä kahden.

Ennen kuin valkoinen kolli kuitenkaan ehti lähteä pois paikalta, sisältä kuulunut ulvaisu katkesi kuin seinään ja hiljaisuus laskeutui hänen ympärilleen. Vain hetki sen jälkeen vaimeat pennun miukaisut kantautuivat hänen korviinsa. Se kuulosti jopa aavemaiselta hiljaisuuden keskellä, ja hän näki Omenayönkin jännittyneen.

Tuntui kuluvan ikuisuus ennen kuin vaaleanorassiraidallinen pää ilmestyi pentutarhan sisäänkäynnille, kun Pihlajanmarja tunki itsensä ulos. Jo tämän ilmeen näkeminen sai jäätävän tunteen kulkemaan Uskotassun sisällä. Uutiset eivät voineet olla hyviä.

________________________________________________________

- Satakieli

Pahoittelut jos tekstiin on eksynyt virheitä, koska keskityn tällä hetkellä saamaan tarinan loppuun. Sen jälkeen on sitten tarkotus kaikki neljä kirjaa uudelleenjulkasta.