Soturikissat 4 ― Toinen Mahdollisuus

28. osa

Uskotassu yritti tarkentaa katseensa Lehvänaamaan, jonka oli tarkoitus hyökätä hetkenä minä hyvänsä taas hänen kimppuunsa. Hän jännitti lihaksensa valmistautuen iskuun. Kun hänen mestarinsa loikkasi, hän syöksyi tämän etujalkojen väliin aikeenaan loikata voimakkaasti maasta tämän vatsaa vasten ja lennättää tämän kauemmas.

Kuten edellisilläkin kerroilla hänen suorituksensa oli surkea. Ennen kuin hän ehti edes paria askelta eteenpäin, kilpikonnakuvioinen tassu osui hänen poskeensa paiskaten hänet taas hiekkaan ilman ongelmia. Hän kuuli turhautuneen sähähdyksen mestarinsa suunnalta ja tajusi tämän kumartuvan ylleen.

"Mikä sinua oikein riivaa nykyään?" Lehvänaaman ärähti vihaisesti, "olet toivoton! Pentukin suoriutuisi koulutustuokioistasi sinua paremmin. Tällä menolla et ole valmis soturiksi moneen kuuhun!"

Hän puhuu kerrankin asiaa, ääni tokaisi mutta oppilas hädin tuskin edes tajusi näiden maukaisuja kömpiessään jaloilleen turkkiaan ravistaen. Hänen ajatuksensa olivat harhautuneet jonnekin aivan muualle kuin koulutukseen. Hänen mestarinsa taisi huomata, että hänen keskittymisensä ei ollut tässä lainkaan, koska perääntyessään kauemmas tämän naamalle kohosi paheksuva ilme.

"Tee sitten niin kuin parhaimmaksi näet mutta älä tule valittamaan minulle, kun Yötassusta tulee soturi ja itse joudut vielä siivoamaan pesiä oppilaana. Minulla on parempaakin tekemistä kuin yrittää kouluttaa oppilasta, jota ei kiinnosta kuunnella, joten saat luvan lähteä metsästämään yksinäsi", Lehvänaama murisi ja Uskotassu painoi katseensa tassuihinsa, "katsokin, että palaat leiriin tuoresaaliin kanssa, äläkä ajattelekaan syömistä ennen kuin koko muu klaani on syönyt ennen sinua!"

Sen sanottuaan soturi kiepahti ympäri ja marssi pois Hiekkakuopalta pyörremyrskyn lailla niskakarvat pystyssä. Hän oli todella onnistunut tällä kertaa suututtamaan mestarinsa. Oli tämä monesti aikaisemminkin lyhyen ajan sisällä ollut hänelle vihainen mutta ei koskaan näin pahasti.

Huokaisten Uskotassu lähti laahustamaan vastakkaiseen suuntaan. Päästyään metsän suojiin hän seisahtui niille sijoilleen nähdessään vähän matkan päähän yön rankan sateen jäljiltä kerääntyneen vesilammikon. Turkki kihelmöiden epämukavasti hän kiersi lammikon mahdollisimman kaukaa, jotta ei varmastikaan onnistuisi näkemään heijastusta sen pinnalla.

Hän ei ollut enää edes varma, kuinka kauan hänen Korkokivien vierailustaan oli, koska hän oli siitä asti elänyt kuin sumussa tajuamatta ajan kulumista. Sen jälkeen hän oli kuitenkin pysynyt visusti pois veden ääreltä. Silloinkin kun hän oli käynyt juomassa, hän oli pitänyt silmänsä visusti kiinni, koska oli pelännyt näkevänsä jälleen uuden klaanitoverinsa kuvajaisen.

Pilvenriekaleen kuolemasta asti koko Myrskyklaani oli yrittänyt selvittää, mikä tämän oli tappanut. Silti edelleen he elivät epätietoisuudessa ja hän tiesi, että suurin osa hänen klaanitovereistaan oli jo menettänyt toivonsa totuuden selvittämisen suhteen. Alkuun Myrkkytähti oli kieltänyt ketään menemänsä leirin ulkopuolelle yksinään mutta myöhemmin, kun mitään ei ollut tapahtunut, perunut käskynsä.

Jatkaessaan matkaansa syvemmälle Myrskyklaanin reviirillä hän kuuli äkkiä ääniä edestäpäin. Hän ymmärsi kuitenkin välittömästi, että se ei voinut olla peräisin riistaeläimistä, ja painautui vaistomaisesti lähelle maata. Hänen aistinsa terästäytyivät pitkästä aikaa valmistautuen kohtaamaan, mitä tahansa tulisi vastaan.

Hiipiessään lähemmäs hän maisteli ilmaa mutta ei havainnut mitään eriskummallista. Päästyään lähellä olevan vatukkapensaan luokse hän tunki tiensä sen lävitse pitäen suunsa tiukasti kiinni, jotta ei päästäisi ääntäkään piikkien raapiessa hänen turkkiaan. Hän tiiraili suojastaan pidemmälle eteenpäin mutta nähdessään mustavalkoraidallisen vilahduksen aluskasvillisuuden seassa antoi itsensä rentoutua.