Hellä ote mun kyljestä oli enää ainut asia joka sai mut pysymään paikallani. Toisen kehon painon lisäksi. Tutut, pehmeät huulet liikkui mun omia vasten kuin unelma. Onneksi ne oli kuitenkin ihan täyttä totta. Nojasin selkäni sohvatyynyjä vasten ja pidin käteni tiukasti kietoutuneina Joelin niskaan.
Tätä mun oli ollut ikävä.. vaikka mä rakastin keikkailuelämää yli kaiken, kyllä tätäkin kaipasi. Harvemmin hotellissa yöpyessä oli aikaa mihinkään pitkäkestoiseen söpöilyyn. Tai edes söpöilyyn ylipäätään.. kiireellä itse asiaan ja sitten nukkumaan. Niin se vain meni... ei meillä oikein ollut enää aikaa panostaa mihinkään romanttiseen. En mä sanonut et jokaisesta illasta sellainen piti tehdä mut tekihän se vaihtelun vuoksi ihan hyvääkin. Ei kaiken aina tarvinnut olla niin rajua ja eläimellistä. Hellyyskin oli aika ihanaa...
Sormet kutitti mun otsaa siirtäessään hiuskiehkuroita syrjempään. Lempeän siniset silmät katsoi mua niin rakastavasti et mä en tahtonut oikein itsekään käsittää mitä mä olin tehnyt ansaitakseni tuollaisen. Olihan jokaisella lähtökohtaisesti oikeus onneen ja rakkauteen mut että kaikista maailman ihmisistä juuri minä sain kunniakseni rakastaa tuota miestä.
Kaikkine ihanine piirteineen, kaikkine vikoineen... epätäydellisen täydellinen. Se se oli. Enkä mä voinut kuin rakastaa sitä niin pyyteettömästi kun pienestä sydämestä vain irtosi. Sen kaiken rakkauden mä halusin sille antaa. Ei mulla muutakaan ollut. Ja Joel ansaitsi kaiken sen mitä mulla vain oli antaa.
"Onks kaikki hyvin?" se kysyi huolestuneen näköisenä.
Niin hyvin kun vaan ihmisellä saattoi olla. Tässä hetkessä oli kaikki se mitä mä kaipasin. Enemmän kun mä kehtasin edes pyytää. Enemmän kun mä uskalsin toivoa. Siinä hetkessä oli jotain sellaista mikä sai mut tajuamaan jotain sellaista mitä mä en missään kohtaa ollut tullut edes ajatelleeksi. Sitä oli kovin vaikea selittää sanoin...
"Kaikki on enemmän kuin hyvin" sanoin hymyillen ja painoin hellästi otsani sen omaa vasten. Suljin silmäni ja huokaisin hiljaa. Mä halusin vain nauttia tästä pienestä maagisesta hetkestä. Vaikka tässä ei ollut edes mitään ihmeellistä. Se kai tästä omalla tavallaan erityisen tekikin...
Niin moni hetki meidän elämässä oli viime aikoina perustunut juuri siihen ihmeellisyyteen. Kaikkeen siihen mistä oltiin aina voitu vain unelmoida ja hetkistä jotka oltiin eletty ihan vain varmuuden vuoksi pelkissä kuvitelmissa. Siltä varalta lähinnä ettei ne milloinkaan tulisi käymään toteen.
Arki kaikessa tylsyydessään oli unohtunut ja alkanut käymään jopa vieraaksi. Se kai siitä tekikin taas hetkittäin tavoittelemisen arvoista. Sitten juuri tällaisista pienistä hetkistä osasi nauttia ihan eri tavalla.
"Sä halusit lähteä hetkeksi pois täältä?" Joelin ääni kysyi.
Juuri nyt mä en halunnut lähteä mihinkään. Mä halusin vain olla tässä ja ottaa kaiken irti tästä pienestä arjen hetkestä. Nyt kun kerrankin sai olla tietoinen siitä ettei tarvinnut hetkeen mennä minnekään ja stressata siitä, oliko kaikki varmasti mukana. Tässä kohtaa riitti että sydän oli mukana..
"Shh.. just nyt mä haluun vaan olla tässä" vastasin hiljaa.
Sen huvittunut tuhahdus tuntui keväiseltä tuulahdukselta vasten mun huulia. Älkää edes vaivautuko.. mä olin romanttisella tuulella ja tiesin sen sanomattakin. En mä tiedä oliko se järin kaunista mutta tuntui ihan mukavalta. Antakaa mun runosuonen kukkia edes kerran!
Joel painautui mua vasten ja laski päänsä mun rinnalle. Sen hiukset levisi miten sattuu ja sai tuon näyttämään vielä entistä suloisemmalta. Siinä oli oikein hyvä... kiedoin käteni sen ympärille ja huokaisin tyytyväisenä. Siinä mun oli tarkoitus olla. Siihen mä halusin jäädä enkä mä suostunut kaipaamaan enää mitään muuta. Mä en tarvinnut enää mitään muuta. Mulla oli kaikki siinä.. ihan lähellä.
***
Vaihteen vuoksi lisää siirappia elämäänne :)
