Katsoin hymyillen vierelläni makaavaa takkutukkaista miestä. Se oli heti aamusta niin kovin kaunis.. väsynyt mutta varmasti sitäkin onnellisempi. Nyt kun kesä oli virallisesti saatu päätökseen. Oli meillä sentään hetki aikaa hengähtää tämän hullun kesärundin jäljiltä.
Kävelytin sormiani Joelin paljaalla olkapäällä ja samaan aikaan sekä varoin herättämästä sitä että yritin sitä. Meidän olis kuitenkin mentävä kohta jo aamupalalle. Ei olisi ensimmäinen kerta kun sieltä myöhästyttäis vähän turhan pitkään venyneen heräilyn ansiosta..
Jatkoin matkaani sen kaulan kautta poskelle ja otsalle kohti hiuksia, jotka oli niin kovin pehmeät. Mun omat oli karkeat kuin heinäpelto eikä ne tahtoneet pysyä ruodussa yrittämälläkään. Salaa mä olin hieman kateellinen Joelin hiuksista ja niiden ihailtavasta laadusta..
Se käännähti mua kohti ja kietoi unisena kätensä mun ympärille. Ethän nukahda uudelleen... mikäli sä nyt hereillä ehdit sekuntia pidempään edes olemaan.
"Joel kultapieni" kuiskasin hiljaa sen korvaan.
Vastaus kuulosti röllipeikon ja karhun sekoitukselta. Onneksi mä olin tottunut sen suloiseen murahteluun. Avaahan jo silmät muru...
"Onko pakko..?" epäilevä ääni kysyi hiljaa.
Ikävä tuottaa pettymys mutta taisi olla. Olishan sitä tässä mieluusti toisen lähellä ollut vaikka koko loppupäivän mut meidän oli puoleen päivään mennessä saatava itsemme tavaroineen kaikkineen ulos täältä. Ja se ei meidät tuntien ollut tehtävistä helpoin.
Ehkä meidän pitäis harkita pientä kahdenkeskistä lomaa... se voisi oikeasti tehdä ihan hyvää. Vain me kaksi. Romanttinen hotellihuone ruusuineen, mansikoineen ja kuohareineen.. romantiikkaa yleensä meidän seikkailut ei olleet nähneetkään. Ei me tiedetty sellaisesta juuri mitään.
"Kuulehan sinä ihana unikeko.." kuiskasin silitellen samalla sen hiuksia. Sen oli aika kuulla mun äsköisestä loistoideastani. Ehkä se laittaisi hieman vauhtia siihen...
"Roudataan itsemme helvettiin täältä ja otetaan vähän omaa lomaa.." koitin suostutella sitä hereille. Se suostui siirtymään rahtusen kauemmas ja kohotti toista kulmaansa kysyvästi. Ainakin se reagoi. Mä odotin kommenttia..
"Mä kuuntelen" se sanoi.
Parempi olikin. Mutta nyt saisi luvan nousta ylös ennen kun me ihan totta myöhästyttäis aamupalalta. Kaikki tiesi millainen monsteri musta tuli kun nälkäkiukku otti valtaotteen. Sen edessä jopa Joel oli voimaton.
Työnsin sitä hellästi kauemmas itsestäni, saaden siltä kiukkuisen katseen.
"Mä kerron lisää kunhan vaan päästään ensin täältä himaan" selvensin.
Nousin ylös päästyäni sen otteesta ja yritin seuraavaksi saada täysin raatona makaavaa poikaystävääni jalkeille. Vaikutti melko mahdottomalta tehtävältä.. se käänsi vain kylkeään ja veti peittoa päälleen. U fuckin kidding me babe..
"Joel älä ole naurettava" yritin saada sitä ylös sängystä.
Katsoin sitä turhautuneena ja pudistelin päätäni. Oliko mun todella otettava järeet aseet käyttöön. Mä en olisi lähtenyt siihen kovinkaan mielelläni...
"No hyvä on sitten. Mä pyydän Nikoa seuraksi" sanoin haukotellen ja lähdin suuntaamaan kauemmas sängyllä lojuvasta vetelyksestä. Jos tuo ei saanut siihen vauhtia niin ei sitten mikään...
Käsi tarttui mun omaan ja veti vauhdilla takaisin vierelleen. Mitä mä sanoin... kyllä mä omani jo tunsin. Se osasi olla halutessaan melkoisen mustasukkainen tapaus...
"Senkin pikku horo.." se murahti ja veti mut syliinsä.
Myönnetään... ehkä mä olin aiemmin ollut sellainen mut en mä enää. Mikään ei ollut sen arvoista et mä olisin menettänyt tuon miehen. Mulla oli nyt jotain sellaista mistä muut ei voineet kuin unelmoida. Hulluhan mä olisin ollut jos siitä olisin vapaaehtoisesti luopunut, vain horoillakseni hieman lisää.
"Tulisitko nyt mun kanssa aamupalalle?" kysyin jo hieman turhautuneena sen toimintaan. En mä olis jaksanut enää vääntää tästä asiasta.. koitetaan nyt mennä vain.
"Kai se pakko on" se huokaisi.
Kyllä mä olin keksinyt jo keinoni sen suostutteluun. Silloin sai helpommin tahtonsa läpi kun osasi vedellä oikeista naruista. Right honey?
***
Tää on ollu taas hirveetä siirappia ekasta osasta lähtien.. katotaan kääntyykö kurssi missään kohtaa :)
