Me oltiin nukahdettu Joelin kanssa sohvalle keskusteltuamme pidemmän tovin siitä mikä sitä oikein oli ärsyttänyt. Se ei oikein itsekään osannut kertoa mikä sen päivän oli pilannut mutta musta oli ihanaa kuulla et juuri minä olin se joka sen päivän lopulta pelasti.
Mun väsymys oli ollut jo siinä pisteessä et jos mä en olis päässyt sänkyyn minuutin sisällä, mä olisin ollut seuraavaksi se jota vitutti huonosti nukutun yön takia. Sohva oli kätevä monessakin mielessä mut ei sitä jumalauta nukkumista varten oltu tehty. Sen mä olin saanut kyllä kokea karvaimman kautta.
Joel oli kantanut mut sänkyyn ja niille sijoilleni mä olin myös nukahtanut. Kai se mun viereen oli tullut mutta ilmeisesti jossain kohtaa myös ottanut jalat alleen, sillä mä olin hetki sitten herännyt siihen ettei toisella puolella sänkyä ollutkaan mitään mistä ottaa kiinni.
Mä olin todella levoton nukkuja eikä ollut kerta tai kaksi kun Joel oli napannut tyynyn mukaansa ja painunut sohvalle nukkumaan. Mä pyörin puolelta toiselle kuin hurrikaani ja potkin sitä sen minkä kerkesin. Se saattoi kuulostaa tahalliselta mut oikeasti mä tein tuon kaiken unissani. Mun alitajunta alkoi selvästi olla sitä mieltä et me tarvittiin molemmille oma sänky. Tai sitten Joel tarvitsi iskuilta suojaavaa miekkailupukua...
Ehkä se ei sitten ollutkaan niin yllättävää miksi mä heräsin keskellä yötä yksin meidän sängystä. Joko mä taas olin potkinut siltä jalat mustelmille tai yrittänyt pudottaa sitä sängystä? Siinä mä olin muuten onnistunut eräällä Tampereen keikalla... tai siis.. en mä sitä lavalta alas pudottanut mutta hotellihuoneessa mä olin onnistunut tiputtamaan sen sängystä, pyöriessäni jälleen kuin hyrrä...
Se oli lyönyt päänsä sängyn vieressä olevaan pikkukaappiin ja saanut takaraivoonsa pienen kuhmun. Mä olin vaarallinen jopa nukkuessani! Mä varmaan kuulostin siltä kuin olisin tahallani sitä yrittänyt pahoinpidellä mut uskokaa vaan.. ihan vahinkoja ne on kaikki olleet.
Joelin kertoessa muille tuosta seuraavana aamuna, oli Niko miltei tukehtunut omaan nauruunsa. Sen huone oli meidän huoneen vieressä ja se oli kuullut omien sanojensa mukaan helvetillistä kolinaa. Se oli kuitenkin tapansa mukaan kuvitellut meidän tekevän jotain ihan muuta, joten ei viitsinyt lähteä katsomaan oliko kaikki hyvin... kello oli ollut vittu neljä aamuyöllä, ei me mitään eläimiä sentään oltu!
Hätistin turhat ajatukset jo menneistä keikoista, pois mielestäni ja nousin ylös etsiäkseni Joelin. Mä halusin sen takaisin sänkyyn sillä mä en nyt ollut sillä tuulella et olisin tahtonut nukkua loppuyötä yksin. Mä tarvitsin sen vierelleni jotta voisin taas käpertyä sen syliin. Ja lopulta ennen aamunkoittoa tuikata taas alas sängystä...
Avasin makkarin oven ja vilkaisin olohuoneen sohvalle. Joel istui siellä jalat ristissä ja kynä kädessä, keskittynyt ilme kasvoillaan.
"Mitä sä oikein puuhaat?" kysyin väsyneenä ja astelin sen luo.
Se nosti katseensa muhun ja käänsi paperinsa ylösalaisin. Se katsoi mua hymyillen ja odotti kai mun kysyvän asiasta lisää. Juuri nyt mun aivot ei jaksaneet toimia sen vertaa että mä olisin vaivautunut sellaiseen.
"Kirjottelen vaan juttuja ylös" se tokaisi ja veti mut syliinsä istumaan.
Eikö yö ollut hieman huono aika kirjoitella juttuja ylös? Mä en ainakaan saanut yhtä ainoaa ajatusta kasaan tähän aikaan vuorokaudesta. Mä olin parhaimmillani aamulla. Uskokaa vaan!
"Etkö tulis takaisin sänkyyn?" kysyin haukotellen ja nojasin paremmin sitä vasten.
Sitä ei paljoa väsymys näyttänyt painavan. Sitten se olisi taas koko päivän yhtä vihainen kuin eilenkin jos ei nukkunut yhtään... en mä kuitenkaan halunnut sen jatkuvasti käyttäytyvän niin.
"Häiritsen vaan sun unta siellä. Mua ei väsytä ollenkaan" se kertoi silitellen samalla mun hiuksia. Eikö se olis ollut juuri täydellinen kosto niistä lukuisista kerroista kun mä olin häirinnyt sen unta? Niin mä ainakin asian olisin ajatellut.
"Tulisit silti.. mä en haluu nukkua yksin" mä kitisin kuin pikkulapsi.
Niitä me ei kaivattu. Me oltiin nimittäin molemmat vielä itsekin sellaisia. Aikuisen ulkomuodossa toki mutta muuten mentiin ihan täydestä.
"No hyvä on" se huokaisi ja siirsi mua varovasti sivummalle.
Se nousi seisomaan ja nosti mut syliinsä. Turvalliseen ja lämpimään syliin. Mä olisin voinut nukahtaa jo siihen. Ei olisi ollut ongelma eikä mikään.
"Tulehan sitten uninen" se sanoi ja kantoi mut takaisin makuuhuoneeseen.
Se laski mut sängylle ja kävi sulkemassa oven. Se heitti hupparinsa lattialle ja kömpi takaisin mun vierelle. Mä änkesin vain lähemmäs ja lähemmäs niin ettei se vaan vahingossakaan pääsisi karkaamaan enää uudelleen.
Joel veti peittoa hennosti meidän päälle ja kietoi kätensä mun ympärille. Se paineli pikkupusuja mun otsalle ja mä vaivuin jonnekin syvään onnellisuuden tilaan. Juuri tätä mä kaipasinkin. En mitään muuta. Siinä oli hyvä olla.
***
Mitäköhän salasta Joelin papereista löytyy :)))
