Mä katselin hämmästellen ympärilleni ja yritin vain käsittää missä olin. Me oltiin saavuttu hotellille enkä mä saanut enää silmiäni irti meidän upeasta sviitistä. Valehtelematta, se oli vitun upea... ja vielä upeamman siitä teki se tosiasia et me todella oltiin ihan kahdestaan.
"Mitä pidät?" Joel kysyi tarttuen mua samalla vyötäröstä. Kai se kertoi jo tarpeeksi et mä en osannut sanoa yhtään mitään. Mä pidin. Pidin todella paljon.. riittikö se vastaukseksi?
Nyt kun ei ollut kiire minnekään, siitä halusi ottaa kaiken irti. Kerrankin oltiin vain me kaksi. Ei tarvinnut miettiä koska Niko soittaisi ja hälyttäisi treenikselle. Sopi soitella mut vastausta ei herunut.. me oltiin päätetty et keskitytään vain toisiimme ja unohdettais kaikki ylimääräinen. Se kai tässä tarkoitus olikin.. juuri siitä yhteisessä ajassa oli kysymys. Vaikka olihan ne kaveritkin ihan mukavia...
Mä vaan kauhulla odotin sitä kuinka pahasti meidän kummankin puhelimet oli räjähtäneet kaikista ilmoituksista, kun me joskus täältä lähtiessämme ne erehdyttiin esiin kaivamaan.
"Tää on ihana" vastasin tarttuessani sen käsiin.
Enää ei voinut väittää ettäkö Joel ei hallitsisi romantiikkaa. Se osasi yllättää. Vaikka se niin oikeastaan joka päivä omilla tempuillaan tekikin mutta tämä nyt oli hieman eri asia. Ja nyt oli sitten mun vuoroni yllättää. Tai no ei nyt ehkä ihan vielä mutta kuitenkin. Enkä mä oikeastaan edes tiennyt oliko se nyt niin kovin yllättävää..
"Niinku säkin oot" jatkoin ja käännyin tuon otteessa.
Mä halusin katsoa sitä silmiin ja hukkua tuohon kauniiseen katseeseen. Lempeään hymyyn ja onnellisuudesta kertoviin kasvoihin. Kuinka tyytyväinen mä saatoinkaan olla et se oli onnellinen juuri mun kanssa. Vaikka mä aina luulin etten pystyisi ketään koskaan onnelliseksi tekemään pelkällä olemassaolollani... nyt sellainen ihminen oli vihdoin löytynyt.
"Tuuhan tänne ihana" se sanoi hymyillen ja kuljetti mut sängylle.
Sekö halusi samantien itse asiaan? Ei mua haitannut.. kyllä se vain sopi.. vaikka toisaalta olisihan sitä nyt voinut ensin edes yrittää jatkaa romantiikan viitoittamalla tiellä... mä en nimittäin nähnyt vielä ruusuja tai kynttilöitä yhtään missään...
Joel hyppäsi sängylle ja veti mut perässään. Hitto miten pehmeä meidän sänky olikaan... puolet parempi kuin meidän oma.. ei kukaan varmaan huomaisi mitään jos mä roudaisin tämän himaan. Ehkä se romantiikka kulki käsi kädessä sen kanssa.
Änkesin mua odottavan näköisenä katsovan miehen kainaloon ja painoin pääni sen rintaa vasten. Niin hyvä tässä oli olla. Ja kaiken vähiten siksi et me oltiin näin romanttisessa paikassa.
"Mitä sä..?" se kysyi katsoen huvittuneena muhun päin.
Mitäs luulet? Oliko hirveästi pohdittavaa sillä saralla. Jos mä ahtauduin aivan kiinni toisen kylkeen ja kiedoin sen kättä ympärilleni kuin huomionhakuinen kylmissään oleva pikkulapsi.
"Mä haluun syliin" sanoin päättäväisenä.
Joelia vain hymyilytti. Se kietoi kättään vain paremmin mun ympärille ja haukotteli tyytyväisenä. Se nojasi päätään mun omaa vasten ja huokaisi. Sekin oli jo niin väsynyt. Eipä toisaalta mikään ihmekään. Olihan tässäkin päivässä mittaa jo ihan hyvin. Toisaalta olisiko koskaan voinut olla liian väsynyt.. tiedättehän..
***
Saa nähä onko nää kaks liian väsyneitä.. ;)
