Mun nenääni leijui herkullinen tuoksu jo rappukäytävään asti. Toivottavasti Joel oli saanut jo ruuan valmiiksi. Mä olin nimittäin kuolemaisillani nälkään.. olikin täysin yliarvostettua syödä tähän aikaan päivästä jotain. Yritinköhän mä iha totta näännyttää itseäni nälkään...
Vedin avainnipun taskustani ja pujahdin sisään kämppään. Avaimet lensi pöydälle ja ovi pamahti kiinni. Mä sain jotain henkistä nautintoa tästä ruuan tuoksusta...
Jätin kengät eteiseen ja lähdin etsimään Joelia. Mulla oli ehtinyt tulla jo ikävä tässä erossa ollessa. Ja ihan syystä. Olihan se nyt ihana.
Nikon kanssa keskusteltuani mä olin vain todennut et siitä huolimatta etten mä hakenut siltä keskustelulta vahvistusta, hyväksyntää tai oikeastaan mitään muutakaan, se vaan silti oli vahvistanut mun ajatuksia. Lähinnä siitä miten oikealta koko asian ajatteleminen edes tuntui.
Vaikka mä tiesin kaiken tuon mitä Niko oli sanonut meidän pitkästä yhteisestä historiasta ja siitä kuinka me oltiin niin täydellinen pari kun saattoi vain olla. Yhtään itsekeskeiseltä kuulostamatta.. silti asian tajuaminen yllätti kieltämättä jopa mua itseänikin.
"Mun ehti tulla jo ikävä" kuului tuttu ääni takaapäin.
Mä sain kädet ympärilleni ja nuo ihanat kasvot vasten kaulaa. Kyllä tämä söpöstely näköjään sai jatkoa täällä kotonakin. Ja kiva niin.
"Niin mullakin" vastasin ja tartuin Joelin käsiin.
Nojasin tiukemmin sitä vasten ja yritin salakavalasti tutkia samalla mitä ruokaa se oli tehnyt.
"Mitä sä oot tehnyt?" kysyin uteliaana.
Joel kääntyi katsomaan mua hämmentyneenä hymyillen. Vasta kysymyksen esitettyäni mä tajusin kuulostavani siltä kuin olisin syyttänyt Joelia jostakin. En mä nyt ihan sitä tarkoittanut...
"Heti kuvittelet että mulla on pahat mielessä vai?" se sanoi muka loukkaantuneena.
Se meni musta hieman kauemmas mut en kai mä sitä pitkälle päästänyt. Nappasin sen kädestä kiinni ja vedin takaisin luokseni.
"Ei kun mä vaan mietin että mitä ruokaa sä teit?" kysyin toiveikkaana.
Ei meistä kumpikaan mikään huipputason masterchef ollut mutta sitä varten olikin ravintolat. Pääasia että oli edes jotain. Ja silloin harvoin kun toinen ruokaa teki, sitä syötiin vaikka se olis karrelle palanut.
"Tuuhan tänne" se sanoi hymyillen ja tarttui mua käsistä.
Se kuljetti mut olohuoneeseen ja edessä oleva näky sai mun sydämen lyömään hetken verran täysin epätahtiin. Se oli taikonut kynttiläillallisen...
"Vakuuttavaa eikö?" Joel tokaisi virnistäen ja nojasi mun olkapäähän.
Sitä se oli. Mä olin jo jouluna ihmetellyt kuinka siitä oli kuoriutunut kunnon keittiöihminen ja nyt se jatkoi samaa rataa. Tämä vain oli vielä tuhat kertaa parempaa.
"Wau.." mä en saanut sanottua muuta.
Se oli kattanut illallisbrunssin, viiniä ja kynttilöitä. Jos tällä idealla ei ollut jotain taka-ajatusta niin mä olin ihmeissäni...
"Käy kiinni. Sä näytät nälkäseltä" se huomautti.
Kiva jos se näkyi ulospäinkin... painoin kevyen suukon Joelin poskelle ja suuntasin ruuan äärelle. Mulla todella oli aivan järkyttävä nälkä..
"Sä niin kovasti pidit niistä täytetyistä croissanteista et ajattelin kokeilla onneani" se tokaisi ja seurasi perässä. Ainakin ne näytti ihan jumalattoman hyviltä. Kuten kaikki muukin sohvapöydälle katettu. Kyllä se jätkä osasi laittaa kun vaan oikein halusi.
"Ainakin näyttää tosi hyvältä" kerroin.
Ehkä se intoutui vastaisuudessakin tekemään enemmän jos mä kehuin sitä enemmän. Molempi parempi...
"Sä näytät hyvältä" se naurahti.
Voidaan toki sopia niinkin. Ei mua haitannut vähääkään. Ihan yhtä hyvältä näytti tuo toinenkin puolikas. Oikeastaan vielä jopa paremmalta. Joel oli meistä kahdesta se pretty boy. Ja se sopi mulle vallan mainiosti.
***
Tiiän et tuutte kaikki hyppimään riemusta kun kerron tämän mutta tämän osan jälkeen tulee enää about 6-8 osaa :) Yritän niin et kokonaisuudessaan tän stoorin luvut ei ylittäis 30 :)
