Joel kuljeskeli ympäri huonetta sytytellen kynttilöitä, samalla kun mä sirottelin sängylle ruusun terälehtiä. Ei tämä nyt ihan niin romanttiseksi ollut mennyt kun mä olin ajatellut... toivottavasti me ei onnistuttu laukaisemaan palohälytystä näiden kanssa... sitä ei olisi kovinkaan mukava selitellä jälkeenpäin henkilökunnalle et mistä oikein oli kysymys.
Mä käännähdin Joelin suuntaan ja katsoin hymyillen sen keskittynyttä ilmettä. Se näytti niin suloiselta sommitellessaan kynttilöitä mielensä mukaan. Ihan kuin kyseessä olis ollut jokin suurempikin operaatio. Olihan kaiken nyt oltava täydellistä..
Halusi se asiaa myöntää tai ei, mä tiesin sen salaa nauttivan tästä. Juuri tällaisesta ruusuntuoksuisesta steariinisöpöilystä. Miten hitossa mun aivoni käänsi tuonkin aivan väärälle kannalle...
Joel kääntyi mun suuntaan ja hymyili. Tällä kertaa siinä hymyssä ei ollut häivähdystäkään mistään kyseenalaisesta. Kuten Joelin tapauksessa yleensä oli. Nyt se oli pelkästään viattoman suloinen. Odottava ja jollain tasolla ehkä myös hieman jännittynyt. Sallitaan se sille..
Astelin sitä lähemmäs ja tartuin sitä hymyillen käsistä kiinni. Mä en jaksanut välittää siitä kuinka hiton kliseiseltä ja teinimäiseltä tämä vaikutti. Mä halusin vain nauttia siitä hetkestä kuinka seesteinen se olikaan.
Kurottauduin suutelemaan sen kutsuvia huulia ja päästin vaivihkaa toisen käteni eksymään sen niskaan. Niin pehmeät nuo hiukset olivat.. huulista puhumattakaan. Sen vastaus oli hellä ja jollain tapaa kovin tutkivan tuntuinen. Tuo mitättömältä tuntuva asia pisti perhoset törmäilemään toisiinsa mun vatsassa. Tätä mä olin kaivannutkin...
Juuri sitä kun kaikki tuntui siltä kuin oltais vasta ensimmäistä kertaa näin lähekkäin. Sitä miten uudelta ja jännittävältä toisen läheisyys tuntuikaan. Silti unohtamatta sitä kuinka suuren turvallisuudentunteen se samalla sai aikaan. Miten oikealta se tuntui.
"Nyt meillä ei oo kiirettä" se kuiskasi.
Ei niin.. ei tietoakaan siitä. Tämä oli juuri se hetki kun ajalla ei ollut mitään merkitystä. Ei tarvinnut pohtia paljonko kello oli tai kauanko oli aikaa mihinkin. Sen kaiken saattoi unohtaa nyt. Vaikka se kuulosti liian hyvältä ollakseen totta mä tiesin sen sitä olevan. Mahtava tunne, uskokaa pois..
Huulet eksyi vasten mun kaulaa ja sai mut huokaisemaan helpotuksesta. Nauttimaan siitä mikä kaunis hetki oli käsillä. Miltei jopa hauras... sen kanssa piti olla varovainen ettei se päässyt vain luisumaan käsistä. Se oli jotain sellaista mitä me todella oltiin kaivattu.
Sen kädet tarttui mun omiin, huulien taiteillessa omaa polkuaan mun iholla. Mä tunsin sen hymyilevän vasten kaulaani ja henkäisin tyytyväisenä. Ujutin sormeni sen omien lomaan ja aloin kuljettaa tuota perässäni sängylle. Se seurasi vain perässä irrottamatta huuliaan mun iholta. Ja hyvä niin.. pidä kiinni vain sen minkä hiukankin pystyt.
Irrotin hetkeksi otteeni sen käsistä ja siirsin ne miehen vyötärölle. Se käännähti mun otteessa ja katsoi muhun hymyillen. Kerrankin me oltiin näin päin... kerrankin.
Mä työnsin sen sängylle ja konttasin perässä. Sen hymy oli kaunis. Tuo koko ihminen oli niin kaunis että mua sattui sydämeen.
Se veti mut jalkojensa väliin ja hymyili. Mä en tarpeeksi voinut korostaa kuinka uudelta tämä tuntui. Vain ja ainoastaan positiivisella tavalla.
***
Katotaan oonko kohta enää siin pisteessä et pystyn kirjottaa mitään :) Toivotaan parasta :))
