Mä odottelin eteisessä avaimia käsissäni pyöritellen ja seinään nojaten. Joel oli vielä makkarissa pukemassa ja stressasi vaatteidensa kanssa. Se ei ollut ihan varma tuliko hupparissa liian kuuma tai t-paidassa liian kylmä. Nämä oli taas näitä Joelin omia pikku kriisejä... se oli yllättävän hyvä sellaisissa.
Vilkuilin kelloa ja huokaisin syvään. Tähän asti mä olin aina ollut se jota oli saanut olla odottamassa. Näköjään seura teki kaltaisekseen... enpä olisi uskonut näidenkään osien ihan juuri vaihtuvan.
"Joel, koita tulla jo!" huudahdin kärsimättömänä.
Meidän olisi pitänyt sopimuksen mukaan olla treeniksellä jo vartti sitten mutta Joelin mielestä vaatteiden valinta oli tässä kohtaa tärkeämpää. Ihan kun jätkiä olisi kiinnostanut hevon helvettiä se mitä Joelilla oli päällään. Pääasia et nyt edes jotain...
"Missä mun sukat on?" Joel kysyi harmistuneen näköisenä.
Se tepasteli paljain jaloin ulos makkarista. Sillä oli mustat farkut jalassa ja tutun näköinen t-paita päällä. Se oli näemmä löytänyt mun kaapilleni. Sitä paitsi se oli vielä kaiken lisäksi väärin päin.
"Mä en sun sukista tiedä mutta paitas on väärin päin" huomautin huvittuneena.
Se katsahti hämmentyneenä alaspäin ja alkoi kiskoa paitaa pois päältään. Mä seurasin tätä näytöstä sivusta oikein mielelläni. Jos vaan auttavia käsiä kaivattiin niin mä olin enemmän kuin mielelläni mukana tässä.
"Sitä paitsi se on mun" jatkoin sivuhuomautuksia.
Joel näytti turhautuneelta ja saatuaan paidan oikein päin päälleen, se lähti metsästämään makuuhuoneesta sukkia. Ne olis saattaneet löytyä rahtusen verran paremmin jos niitä ei olis aina kylvänyt joka puolelle kämppää. Itsepähän etsi sukkansa. Ei se mun ongelmani ollut.
Puhelimen tärinä herätti mut takaisin todellisuuteen. Kiva... Niko soitti jo kolmatta kertaa vartin sisään. Mä tiesin ihan sanomattakin ettei myöhästely ollut meidän tapaista. Minkä mä sille mahdoin et yksi nimeltä mainitsematon kadotti sukkansa eikä osannut enää edes pukea vaatteita päälleen?!
"Joel nyt vittu vauhtia! Niko soittaa taas!" huusin eteisestä.
Makkarista kuului äänekästä kiroilua ja tavaroiden heittelyä. Vastasin sillä välin Nikolle mahdollisimman nopeasti ettei se saisi päähänsä soittaa enää neljättä kertaa. Mulla alkoi nimittäin pikkuhiljaa palaa käpy tuohon. Ei mekään oltu jatkuvasti soittelemassa sen perään vaikka jätkä itse oli vähintään joka toisista treeneistä myöhässä. Milloin mistäkin syystä. Useasti siksi ettei se vaan ollut saanut revittyä itseään ylös sängystä tai sitten se oli jumittunut suihkuun.
"Me tullaan ihan just kunhan Joel löytää sukat jalkaansa" ilmoitin Nikolle ja suljin samantien luurin. Mä en jaksanut kuunnella enää yhtään enempää sen vittuilua yhtään mistään asiasta.
Joel poistui uudelleen makkarista, jälleen ilman sukkia. Se asteli mun luo ja nappasi lattialta Adidaksen flip flopit. Se veti ne jalkaansa ja painui ulos ovesta. Mä huokaisin syvään ja lähdin sen perään. Jos joku vielä uskalsi väittää mulle et kuinka hankalia naiset oli ja miten ne suuttui joka asiasta... se joku ei sitten tiennyt Joelista yhtään mitään. Tämä oikuttelija oli ihan omaa luokkaansa.
Mä sain miltei juosta rappuset alas että pysyin sen perässä. Siitä huolimatta et lähes joka toisella askeleella sen flip flopit meinasi irrota jalasta. Jos se ei kohta olisi turvallaan tuossa lattialla, mä olin jo hieman ihmeissäni. Joel kun sattui olemaan lievästi tapaturma-altis kaveri...
Se lähti harppomaan vauhdilla pitkin kävelytietä ja pakotti mut miltei juoksemaan perässään. Mä tiesin itsekin et sitä ei ollut fiksua ärsyttää kun se oli noussut väärällä jalalla sängystä. Siitä huolimatta et meillä oli ollut kiva ilta ja sen tekemä ruoka oli ollut aivan ihanaa, se oli ollut heti aamusta ihan mörrimöykky.
Hyvin se oli kuulemma saanut nukuttua mutta joku sitä vaan kiukutti. Ei aina voinut olla hyvä päivä. Ei mullakaan ollut vaikka mä vähän positiivarin leiman olin bändissä saanutkin.
"Hidasta nyt vähän" sanoin hengästyneenä.
Hitto miten huono kunto mulla olikaan... edellä kiitävä blondi ei ottanut kuuleviin korviinsa mun sanoja vaan jatkoi vain vauhdikasta tahtiaan. Fine... mene sitten. Mutta mä en jaksanut hengästyttää itseäni tämän enempää. Jättäydyin tarkoituksella siitä kauemmas enkä edes yrittänyt enää ottaa sitä kiinni. Mikä hitto sitä oikein vaivasi...
***
Kiukku-Joel :)
