Mä katsoin Nikoa hämmästynyt ilme kasvoillani. Olinko mä todella noin läpinäkyvä? Kuinka hitossa mä saisin ikinäkään salattua sen Joelilta jos Nikokin asian tajusi. Se jätkä kävi välillä todella hitaalla... kukapa nyt ei..
"Mistä sä tiesit?" kysyin ihmeissäni.
Niko hymyili tyytyväisenä kun oli kerrankin tajunnut jotain mikä ei ollut itsestäänselvyys. Sen katse oli merkitsevä.. ihan kun mä olisin puhunut sen kanssa asiasta joskus. Vaikka mä olin pitänyt tähän asti koko asian omana tietonani. Enkä mä omasta mielestäni ainakaan ollut mitenkään erityisen ilmeinen.
"Te ootte ollu yhdessä jo kauan ja taustat siihen lisäten vielä helvetisti kauemmin" se sanoi. Niin.. ainakaan ei pääsisi sanomaan et homman kanssa kiirehdittiin kun ei toista tuntenut vielä tarpeeksi hyvin. Eihän meillä ollut kiire minnekään mutta musta vain oli viime aikoina alkanut tuntua siltä et tämä oli juuri se asia mikä meiltä puuttui.
"Teillä on jo valmiiks kaikki se mitä pariskunnat saa rakentaa vuosikausia" se jatkoi.
Ja totta puhuikin. Kuten jo niin monet kerrat ennenkin oli tullut todettu, me tiedettiin toisistamme kaikki ja oltiin kahlattu kaikki suot läpi yhdessä. Oltiin me jumalauta riideltykin mutta aina kuitenkin sovittu. Me vaan ei pärjätty ilman toisiamme. Ei kumpikaan ollut mitään ilman toista. Ja siitä tosiasiasta ei päässyt mihinkään.
"Vaikka mä en yleensä usko mihinkään rakkaus-soopaan niin mä voin puhtaalla omallatunnolla sanoa et teidät on tarkotettu yhteen" Niko jatkoi selitystään. Sen sanat sai tunteet nousemaan pintaan. Juuri niin mä sen itsekin olin ajatellut. Mä vaan pelkäsin et jos säikäyttäisin Joelin tällä kaikella.. se kun oli kuitenkin meistä kahdesta se joka sitoutumista oli enemmän pelännyt.
"Joonas.. teidät on luotu toisillenne" se sanoi lempeästi hymyillen.
Sen kommenteista ei löytynyt yhtäkään porsaanreikää, mitä mä olisin päässyt hyödyntämään. Se puhui niin totta kuin totta voi puhua.
"Mä vaan sitä että jos Joel ajattelee tän olevan liian aikasta" huokaisin hiljaa.
Vuosi yhdessä oli kuitenkin aika lyhyt aika loppujen lopuksi. Vaikka eipä meitä voinut oikein normaaliin edes verrata. Kai asia olis ollut täysin eri jos me oltais vasta tutustuttu.. meidän yhteinen historia oli kuitenkin pidempi kuin nälkävuosi..
"Te ootte käytännössä katsoen ollu yhdessä siitä asti kun tutustuitte" se huomautti.
Sekin oli varsin terävä havainto. Me oltiin eri asia monellakin tapaa. Siksi kai se tuntuikin melko haastavalta. Vaikka eipä tässä mitään harkitsemisen arvoista olis kuulunut edes olla. Mä halusin olla Joelin kanssa koko loppuelämäni ja se vain sattui menemään niin.
"Meillä on jätkien kanssa jopa veto menossa et kumpi teistä ehtii ensin" Niko tokaisi.
Tuosta olis herkempi saattanut jopa loukkaantua. Mä en kuitenkaan jaksanut asiasta yllättyä kun meidän porukasta oli kyse. Se oli oikeastaan jopa ihan odotettavissa.
"Tää auttokin asiaa" totesin huvittuneena.
En mä toisaalta Nikon kanssa siksi halunnut jutella et olisin sen mielipidettä asiaan kaivannut. Sisimmässäni mä kuitenkin tiesin sen toivovan tätä. Enkä mä asiasta siksi halunnut jutella et se vahvistaisi tai muuttaisi mun mielipidettä johonkin suuntaan. Mä olin kuitenkin päätökseni tehnyt jo aikaa sitten. Mun vain piti saada sanoa se ääneen.
"Ihan totta Joonas. Ei teitä täydellisempää paria ole. Sä tiedät sen itsekin" Niko sanoi.
Se esitti kyllä harvinaisen hyviä huomioita. Jollain tasolla juuri tämän kaltaista keskustelua mä olin odottanutkin. Vaikka mä tiesinkin jokaisen mielipiteen meistä. Jaksoi ne jatkuvasti meille vittuilla mutta kyllä ne onnellisiakin meidän puolesta oli. Ja eikö sitä niin monesti sanottu että vittuilu oli välittämistä. Ilmankos me oltiinkin näin erottamaton porukka!
"Sä tiedät mitä sun pitää tehdä.. ja jos tarviit jeesiä niin tiedät mistä mut löytää" se sanoi. Tarkoittiko se... ei voinut. Ettäkö nyt? Mähän olin vasta uskaltanut sanoa ajatukseni ääneen. En mä vielä ollut valmis polvistelemaan lattialla sormus kädessäni. Sekin olis varmaan ollut ihan fiksu ostos...
"Ai nyt?" kysyin hämilläni.
Mä olin ajatellut että edes tämän vuoden puolella... ihan rauhassa kuitenkin. Mä halusin kaiken olevan täydellistä. En mä halunnut sen menevän niin et Joel jo suurinpiirtein tiesi asiasta etukäteen ja esitti vain yllättynyttä.. en mä halunnut sen olevan mikään kliseinen kosinta merkkipäivänä tai mitään sellaista. Me oltiin hitto soikoon todella omalaatuisia joten mä halusin myös sen olevan omalaatuista!
"No ei nyt välttämättä tänään. Mutta huomenna.. tai viikonloppuna?" Niko ehdotteli.
Mä tiesin sen vitsailevan mutta mä en ollut ihan varma oliko tämä oikea asia sille. Ihan kun mua ei olisi stressannut se jo muutenkin tarpeeksi. Musta koko asian ääneen sanominenkin oli jo iso askel.
"Hetkinen... sullako on kertoimet viikonlopussa?" kysyin merkitsevästi.
Se oli tietysti veikannut että me tultiin meidän reissulta takaisin sormukset sormissa... se me kyllä oltais voitukin tehdä.. mä vaan en ollut tajunnut ajatella sitä ihan niin.
"Mahdollisesti.. mutta silti, totta joka sana!" se puolusteli.
En mä sitä epäillytkään. Mua vain harmitti etten mä ollut tajunnut tuota aiemmin. Sehän olis ollut täydellinen ajankohta... no nyt oli etsittävä uusi..
***
No näinhän se Niko oli sitten ihan oikeassa :)
