"Anna tänne se" Joelin käskevä ääni kuului.
Mulla ei ollut hajuakaan mistä oli kysymys mutta ilmeisesti joku oli pöllinyt Joelilta jotakin. Se oli tarkka omaisuudestaan... musta erityisesti. En mä mitenkään esineeltä halunnut kuulostaa mutta ihan mielelläni mä olin sen omaisuutta. Niin se meni myös toiseen suuntaan..
Raotin toista luomeani ja katsoin kysyvästi Joelin suuntaan. Se katsahti Nikoon kärttyisesti mut huomattuaan. Toinen yritti kaikkensa mun herättämiseksi ja toinen taas parhaansa mukaan yritti vältellä asiaa.
"Kato nyt, sä herätit Joonaksen" se sanoi moittivana.
Mä rakastin sitä miten huolehtivainen ja suloinen se osasikaan olla. Silloin kun se sille päälle sattui, se oli valmis pysäyttämään vaikka koko maailman pitääkseen mut onnellisena. Ei sen olisi tarvinnut mutta en mä vastaankaan pistänyt. Saman mä olin valmis tekemään sen vuoksi ihan koska tahansa.
"Heeei sleeping beauty!" Niko hihkaisi.
Mä pyöräytin silmiäni ja hakeuduin takaisin Joelin läheisyyteen. Mulla alkoi pikkuhiljaa tulla kylmä. Sen syli oli lämmin ja sinne mä nyt havittelin.. takaisin nukkumaan.. rakkaani syliin. Välittämättä Nikon tulevasta vittuilusta. Sille oli pikkuhiljaa tullut jo nollatoleranssi. Meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...
"Älä viitsi" Joel huokaisi turhautuneena ja veti mut kainaloonsa.
Huvittava tilanne siinä mielessä et hyvin usein meillä oli Joelin kanssa ollut juuri tämänkaltaista vittuilua. Mehän oltiin kuin pahaiset pikkukakarat jotka aukoivat päätään ihan vain vittuilun ilosta. Siinä toivossa et joskus tulisi turpaan... nyt se oli kääntynyt siihen et Niko sai tehdä tuota yksinään.
"Teistä kahdesta on tullu ihan tylsiä" Niko huomautti pettyneenä.
Näin äkkiseltään ajateltuna se taisi olla ihan oikeassa. Oltiinhan me väistämättäkin erkaannuttu hieman muista. Vaikka me kaiken aikaa yhdessä ja samassa porukassa oltiinkin, oli se muuttunut pakostikin erilaiseksi. Totta kai me haluttiin Joelin kanssa olla yhdessä kaikki mahdollinen aika mikä liikeni kun jatkuvasti kuitenkin oltiin menossa johonkin suuntaan. Ei sitä oikeasti yhteistä aikaa kotonakaan ollessa niin paljoa ollut kun olis äkkiseltään voinut kuvitella.
Vaikka musta ajoittain siltä tuntuikin ettei meidän alun söpöilystä ja tarrautumisesta tahtonut tulla loppua ollenkaan, ei se silti tuntunut siltä samalta. Vaikka se ihanaa olikin. Silloin vain koko maailma tuntui pysähtyvän enkä mä tiennyt mistään muusta kun meistä kahdesta. Se kuulosti ehkä hieman pelottavalta mutta totta se oli.
"Sä oot vaan kateellinen kun mä sain tän" Joel sanoi virnistäen ja painoi suukon mun takkuisten hiusten sekaan. Ainahan meillä Nikon kanssa oli ollut omaa juttuamme ja.. no, luonnollisesti se oli jäänyt kun me oltiin Joelin kanssa ruvettu seurustelemaan. Ehkä se oli ollut Nikolle kovempi paikka kun olis voinut olettaakaan. Se vaan ei halunnut myöntää sitä..
"Etköhän sä kerrasta tehny selväks ettei Joonakseen muut koske" se huomautti.
Eikö sen nyt olisi voinut jo unohtaa.. Nikolla oli inhottava tapa muistella vanhoja asioita luoja ties kuinka kauan...
"Turpa kiinni, mä oon pyytäny anteeks varmaan sata kertaa" Joel tuhahti.
Eikä tuo ollut edes liioittelua... ei mun mielestä muilla olis kuulunut olla mitään sanomista siihen mitä me nyt oltiinkaan tehty.. ei se ollut kenenkään muun asia. Saati että siitä tarvitsisi muistutella vielä lähes vuosi sen jälkeen.
"Niko, anna olla jo" puolustin omaani kietoen käteni sen ympärille.
Painauduin tiukemmin Joelia vasten ja olin täysin valmis antautumaan unen vietäväksi jo uudelleen. Kuinka niin mä olin stressaantunut..?
***
En jaksa. En pysty. En kykene. Ei muuta :)
