Matka kotiin oli ollut yksi suuri taisteluvoitto. Mua oli vituttanut koko paluumatka. Huolimatta siitä et mun kuulokkeista soi meidän uusin biisi joka tulisi näkemään päivänvalon vajaan viikon päästä. Sitä me oltiinkin odotettu kuin kuuta nousevaa. Niin erilainen se oli muihin nähden..
Joel ei tapansa mukaan ollut puolta sekuntia pidempään hiljaa ja luonnollisesti juuri sellaisella hetkellä kun se kaiken eniten osasi mennä mun ihon alle. Yleensä sen innostunut käytös sai mussa aikaan vain suunnattoman rakkauskohtauksen mutta tällä erää mun teki mieli syöttää sille omat sukkansa, jotta se ymmärtäisi olla edes hetken vaiti. Oliko se todella liikaa pyydetty..?
Olli oli nukkunut darraansa pois Tommin olkapäähän nojaten. Koko, vitun, matkan... Niin rauhalliselta se näytti et mun kävi hetkittäin jopa hieman kateeksi. Olisinpa mäkin saanut nukkua. Mutta ei.. ei vahingossakaan.. mun melkein teki mieli herättää se, jakamaan sama kärsimys meidän muiden kanssa.. se kärsimys tunnettiin tarkemmin myös nimellä Joel Hokka.
Nyt kun me oltiin loputtomalta tuntuneen ajomatkan päätteeksi vihdoin päästy takaisin Stadiin, oli aika ruveta purkamaan autoa tavaroista. Sekin yksi saatanan työmaa..
Niko auttoi mua nostamaan laukkuja ulos autosta muiden kantaessa niitä sisälle. Se oli huomannut oitis että mua ärsytti jokin. Se osasi sentään antaa mun olla rauhassa silloin kun sellainen tilanne eteen tuli. Kaikilla ei sitä taitoa ollut... Joel nyt tosin ei ollut millään tapaa edes verrannollinen kehenkään muuhun. Mä olisin ollut oikeastaan aika pettynyt jos se ei olisi ollut kyselemässä kaiken aikaa että mikä mulla oli hätänä ja mikä kiukutti. Se oli oikeastaan aika mukavaa...
Ainakin mä tiesin et se oli kiinnostunut mun asioista ja jaksoi aina tehdä kaikkensa piristääkseen. Aina se ei ihan mennyt nappiin sekään mutta yritys oli tärkein. Eikö? Vaikka se sitten toisinaan osasikin ärsyttää ihan toden teolla. Mutta se kai kuului parisuhdearkeen... joku oli varmasti mennyt pieleen jos aina kaikki oli yhtä aurinkoa ja pumpulista unelmaa vain. Ettäkö toisen naamataulu ei koskaan olisi ärsyttänyt... u fuckin liar..
"Mitä mietit?" Nikon ääni rikkoi mun ajatuskuplani.
Joel kiukutti enkä mä edes tiennyt miksi. Mutta samaan aikaan mun teki mieli juosta halaamaan sitä. Ei se mitään pahaa ollut tehnyt. Kai sille vain oli helppo kiukutella kun se oli lähellä. Ihan täysin itseäni mä sain syyttää siitä mikä vitutti..
"Ressaa vaan.." huokaisin.
Nostin viimeisen takakonttiin jääneen kassin ulos ja laskin sen jalkoihini. Mä olin puhunut Joelille siitä et meille tekis hyvää lähteä kahdestaan jonnekin.. se taisi olla jotain sellaista mitä mä kaipasin tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta.
Älkää käsittäkö väärin! Mä rakastin ystäviäni mutta joskus niistäkin oli otettava etäisyyttä. Varsinkin pari kuukautta kestäneen kesärundin jälkeen. Yhtään asiaa kaunistelematta, pieni hajurako teki meille ihan hyvää. Totta puhuen ei siitä varmaan olis mun ja Joelinkaan kohdalla yhtään haittaa ollut. Toisen viereen kaipasi sitten vain sata kertaa kipeämmin..
"Ota iisisti pari päivää ja unohda stressi" se sanoi.
No tuo auttoikin asiaa... Nyt mua ei stressannutkaan enää lainkaan niin paljoa. Mähän pystyin miltei tuntemaan kuinka stressitasot laski ja hitaasti, pala kerrallaan jätti mun sieluparkani rauhaan. Eihän tässä enää mitään koulutettua psykologia kaivattu kun porukasta löytyi filosofisten pohdintojen yleismies, Niko Vilhelm Moilanen. Mitä mä tekisinkään ilman sinua...
Nappasin laukun jaloistani ja lähdin viemään sitä kohti meidän treenikämppää. En tiedä kenen oli mutta painoi enemmän kuin synti. Ehkä se oli Nikon.. olisi itse saanut kantaa kassinsa. Keventää vähän taakkaa mahtavine ohjeineen..
Laskin mustan Adidaksen kassin kynnykselle ja huokaisin syvään. Ihan kun tässä ei muutenkin olisi ollut ihan tarpeeksi, oli vielä tuon taivaalla porottavan keltaisen vittusaatanan aivan pakko tunkea jokaikinen säteensä läpi mun sielusta. Kohta siitä ei jäisi jäljelle muuta kuin kasa tuhkaa..
"Hei.." kuului tuttu ääni takaapäin.
Hetken päästä kädet kietoutui mun ympärille ja leuka painautui olkapäälle. Lämmin hengitys tuntui rauhoittavalta mun poskea vasten. Jos se osasi ärsyttää, osasi se myös rauhoittaa. Kumma juttu kuinka se hallitsikaan molemmat lähes samanaikaisesti...
"Ollaan tää ilta himassa ihan rauhassa" se sanoi hiljaa.
Tuo kuulosti hyvältä. Kunhan vaan ei tarvinnut liikkua yhtään mihinkään niin kaikki kävi. Kun vaan sai makoilla sohvalla toisen kainalossa, ei muuta tarvittukaan. Mä en olisi jostain syystä jaksanut tehdä yhtään mitään. Voimat oli viety, järki oli viety.. jäljellä oli vain hitonmoinen väsymys...
"Ja sit mietitään minne paetaan" se jatkoi.
Nyt sen suunnitelma kuulosti hyvältä. Lupaavalta suoraan sanoen. Harvemmin ne sitä oli olleet kun Joelista oli kysymys mutta nyt sekin yllätti. Pakomatka kerrostalohelvetin auringon alta kuulosti paremmalta kuin mikään muu.
***
Siis ei liity stooriin taas millään tapaa mutta aivan pakko jakaa tämä nyt : D Tuli nimittäin ilmeisesti uniin eilinen vauhdikas keskustelu koska näin unta et meillä oli @Norskii @turhuuksia @eeu337 @mirjuuu kanssa snäppiryhmä mis keskusteltiin JoonaksestaxD ja mukana oli jostain syystä myös @bcloverrr sekä @jointobc jotka ei liittyneet eiliseen millään tapaa :)
Ei muuta :)
