MIMI 2

6. Venom

Vihdoin perillä.

Nousin autosta ylös sillä sadasosasekunnilla, kun Marco pysäytti auton kadun reunaan. Olin hyvin hermostunut ja kiihtynyt; melkeinpä valmis tappamaan jonkun ellen löytäisi korvaavaa tekemistä helvetin nopeasti.

Lennätin etuoven auki suureen violetinsävyiseen yökerhoon, ja äkkiä pysähdyin tajutessani, että ovi tosiaan oli auki. Miksi helvetissä se oli auki?! Marco meinasi törmätä minuun sännätessään niin nopeaa perääni. Esitin etten huomannut häntä.

Katseeni kiinnittyi Johnnyyn, paikan pääbaarimikkoon ja hyvään ystävääni, joka tarpoi takahuoneesta minua kohti yllättyneenä, mutta kuitenkin leveästi hymyillen. 

"Pomo! Mikä tuo sinut-"

"Miksi ovi on auki, Johnny?" keskeytin hänet tivauksellani.

Mies seisahtui aloilleen ja kurtisti kulmiaan. Hymy hänen kasvoillaan pieneni mutta hän ylläpiti sitä väkisin kasvoillaan. Hän naurahti nolona ja alkoi vaivaantuneesti hieroa niskaansa.

"Se taisi jäädä vahingossa kun kävin tupakalla..."

"Anna olla viimeinen kerta kun jätät oven päiväsaikaan auki, kuka tahansa olisi voinut tulla sisälle. Miten aiot puolustaa minun omaisuuttani, jos itse hääräät takahuoneessa ja PIDÄT VITTU ETUOVEA AUKI?!"

Räjähdykseni sai tuon nelikymppisen isokokoisen miehen painamaan päänsä rintaan ja vaivihkaa astumaan minusta askeleen kauemmas. Hymystä ei ollut enää tietoakaan, mikä jollain sairaalla tavalla tyydytti minua. Siinä hän vain seisoi kädet selkänsä takana niin kuin joku vitun sotilas.

"Anteeksi, pomo", hän sanoi hiljaa, niin että kuulin hänet juuri ja juuri.

Pidättelin itseäni avaamasta enää suutani, koska tiesin että sieltä tulisi ulos vain huutoa ja kirosanoja. Pyöräytin vain silmiäni ja jatkoin matkaani kohti yökerhoni takaosaa. Olin entistä vihaisempi kuin vielä äsken autossa. Mikään ei ärsyttänyt minua enempää kuin typerät virheet, jotka olisivat helposti vältettävissä pienellä vaivannäöllä.

Näköjään mikään homma ei suju ilman minua, saatana.

Vip-tilaan johtavien portaiden vieressä oli suuri tummanharmaa ovi, jonka luona näppäilin kuusinumeroisen koodin seinällä olevaan älylukkoon. Vihreä valo syttyi ja ovi napsahti auki. Leveät portaat johdattivat minut alaspäin kohti kellaritasoa, jossa sijaitsi Venomin tila numero kaksi: kuntosali.

Tämä oli se paikka, jossa Santinien fyysiset harjoitukset pääosin tapahtuivat. Jokainen mafiani jäsen pääsi tänne treenaamaan milloin vain halusi, kunhan koodi oli tiedossa molempiin oviin - tai näköjään tänään riitti salasana vain siihen jälkimmäiseen...

Salin keskellä oli nyrkkeilykehä, jossa kaksi nuorta miestä otteli toisiaan vastaan - tai oikeastaan olivat otelleet, mutta pysähtyneet jännittyneinä paikoilleen heti minut huomattuaan, niin kuin oli käynyt kaikille muillekin läsnäolijoille.

Ihmisiä paikan päällä oli ärsyttävän paljon - melkein tungokseksi asti - mutta heidän onnekseen jokainen tajusi väistää minua. Olin melkein toivonut että yksi noista tyypeistä olisi osunut tielleni, niin olisin saanut nakata hänet seinään. Kukaan ei kuitenkaan ollut niin idiootti, että olisi jäänyt pomonsa eteen seisoskelemaan.

Porukka meni täysin hiljaiseksi minut nähtyään: oli kai niin ihmeellistä nähdä minut alentuvan heidän keskuuteensa, yleensä kun treenasin yksin tai omalla salillani. Täällä kävin normaalisti vain silloin, kun opetin uusia kokelaita taistelemaan - eli hyvin harvoin.

Siitä tulikin mieleeni, että uutta porukkaa pitäisi värvätä pian. Jokainen apukäsi oli tarpeen ostettuani kaksi uutta klubia, ja varsinkin kun olin joutunut siirtämään monta miestäni kentältä vartiointipuolelle. Jos Mimin kidnappaus oli opettanut minulle jotain niin sen, ettei turvallisuuteen voinut panostaa liikaa.