MIMI 2

19. Santinin miehet

"Mitä sinä- päästä irti minusta!" kiljahdin sekä ärtyneenä että hämilläni siitä mitä oikein tapahtui.

Theo ei totellut minua: hän piteli tiukasti käsivarsistani kiinni ja talutti minut lähellä olevaan toimistohuoneeseen - kauemmas Isabellasta. Vasta siellä hän irrotti otteensa ja päästi minut vapaaksi.

"Mikä tässä nyt on ongelmana, Mimi?" mies tivasi minulta. Hän tuijotti minua silmät leiskuen ja jäi käsivarret ristittynä odottamaan vastaustani.

Mulkoilin häntä kulmat kurtussa takaisin, miettien tarkasti mitä hänelle vastaisin. Hänen jäinen asenteensa ei ollut mikään houkuttavin mahdollinen vastata, mutta samaan aikaan se oli niin vaativa että minun oli pakko. "Tuo nainen on ongelmana. On ilmiselvää miksi hän hakeutui tänne...", tuhahdin hiljaa.

"Aijaa, ja mikähän se syy on- siis sen lisäksi, että hän tarvitsi helvetin nopeasti turvapaikan?"

Hänen sanansa saivat minut hieman katumaan käytöstäni - jota hän selvästi yrittikin ojentaa - mutta ajatellessani Isabellaa sain taas tukea vihaisille tunteilleni. "Koska hän tykkää sinusta, ja koittaa saada sinut itselleen."

"Älä viitsi, Isabella on ystäväni!", Theo ärähti päin kasvojani.

"Et voi olla noin sinisilmäinen... Se nainen ei halua olla pelkkä ystäväsi!"

"No olkoon sitten vaikka tosi hyvä ystävä!" hän vittuili minulle ärsyyntyneenä.

Mulkoilimme hetken toisiamme kädet puuskassa, kunnes päätin vielä avata uhmakkaasti suuni: "No sitten varmaan minullakin saa olla todella, todella hyviä miespuolisia ystäviä."

Voi luoja tuota leiskuvaa katsetta jonka Theo minuun loi. Tiesimme kuitenkin molemmat, ettei hän voinut sitä minulta kieltääkään, koska hän joutuisi samalla pyörtämään omat äskeiset sanansa. Eihän olisi missään tapauksessa reilua, että vain toisella meistä saisi olla eri sukupuolta olevia ystäviä.

"Se on eri asia", mies murahti hiljaa.

"Hah, miten niin?" naurahdin. Se oli ihan helvetin sama asia.

"Koska jokainen mies haluaa panna sinua", hän tokaisi kuin se olisi vääjäämätön totuus.

Aloin nauraa. Theo pyöräytti minulle silmiään ärsyyntyneenä ja jäi odottamaan että rauhoittuisin. Kun viimein sain itseni taas kasattua, loin häneen viekkaan katsekontaktin.

"Ai myös Santinin miehet?" kuiskasin, ottaen pari hidasta askelta hänen suuntaansa. Miehen kasvoilla kävi tuskainen ilme kaiken tuon ärtymyksen takaa; hän kai kuvitteli minua jonkun alaisensa kanssa yhdessä.

Siinä samassa Rickardo saapui paikalle. Hän koputti avonaiseen oveen ja astui varovasti huoneeseen kanssamme. En tiennytkään että hän oli tulossa käymään, mutta ilahduin siitä joka tapauksessa. "Häiritsenkö?" hän tokaisi hieman varuillaan, kuin aistien kireän tunnelman ympärillään.

Käännähdin sulavasti häneen päin. "Et tietenkään. Tules tänne Rick", naurahdin hyväntuulisena.

Avasin hänelle käteni valmiina ottamaan hänet suureen halaukseen. Mies katsoi minua hämillään ja lähti hitaasti halaamaan minua takaisin, mutta pysäyttikin liikkeensä huomatessaan Theon ilmeen kauempana takanani. Siitä huolimatta minä kiedoin rohkeasti käteni hänen ympärilleen ja halasin miestä lujaa. Painoin vielä tyytyväisenä silmäni kiinni hänen rintaansa vasten.

"Olet hyvä ystävä Rick. Tiedäthän sen?" sanoin hymyillen, ja oikeasti tarkoitinkin joka sanaa.

Mies hymähti jotain epämääräistä ja kietoi sitten hyvin hennosti kätensä ympärilleni. Kuitenkin jo parin sekunnin päästä hän päästi minusta irti, selvästi toivoen että tekisin samoin. Irrottauduin hänestä aavistuksen kauemmas ja asetin kämmeneni hänen rintalihakselleen.

"Oletko kuntoillut?" kysyin aidosti ylpeänä hänestä.

Rick silminnähden ilahtui ja oli jo sanomassa minulle jotain, kun äkkiä päättikin hiljetä huomatessaan taas Theon muutaman metrin päässä. Hän siirsi minut varovasti kauemmas itsestään ja naurahti hieman nolona.

"Juu, niin... Minulla olikin asiaa Theolle...", hän sopersi ja hieroi vaivautuneena niskaansa.

"Aijaa?" kuului murahdus takanani.

Käännyin ärtyneenä ympäri. Theo nojasi toisella olkapäällään seinään käsivarret ristittynä eteensä. Hänen ilmeensä oli äärimmäisen julma mutta helvetin komea silti, hänen tuijottaessaan meitä uhkaavana. Tuo tappava katse taisi kuitenkin enemmän kohdistua Rickardoon, jota hän sanattomasti varoitti koskemasta minua uudelleen. Vilkaisin itsekin Rickiä vain huomatakseni, että mies oli salakavalasti perääntynyt luotani jo pari metriä. Niin, tässäpä se nähtiin: Theo ei todellakaan hyväksyisi miespuolisia kavereita minulle.

Käytävältä kuului askelia, ja pian Lucakin astui huoneeseen. "Ciao", hän huikkasi kaikille yhteisesti.

Vilkaisin Theoa ovelasti hymyillen. Hän pyöräytti minulle lannistuneena silmiään, tietäen ettei voisi estää minua - eikä hän voinutkaan. Lähdin tällä kertaa Lucaa kohti kädet avoinna.

"Hei Mimi", hän tokaisi rennosti hymyillen ja avasi minulle kätensä. Jos hän oli yllättynyt eleestäni, niin ainakin hän peitti sen hemmetin hyvin. Halasin häntäkin lujaa, ja tämä mies sentään uskalsi halata minua takaisin.

"Onko kaikki hyvin?" hän kuiskasi niskaani.

Kuulin huolen hänen äänessään, mikä lämmitti sydäntäni. Viimeistään nyt sain vahvistuksen sille, että Luca oli oikea ystäväni. Niin oli toki Rickardokin, mutta kaveruuteni Lucan kanssa oli paljon syvemmällä tasolla. Minua alkoi oikeastaan itkettää hänen syleilyssään: Theo osasi välillä olla niin kylmä - se kylmäverinen mafiapomo - kun taas Lucalla oli taito jotenkin aina pysytellä positiivisena. Nytkin olin varma että hän näki Theon murhaavan katseen, mutta silti pysyi minussa kiinni niin kauan kunnes itse irrottauduin hänestä ensin.

"Joo", niiskaisin hiljaa ja naurahdin perään hämmentyneenä omista tunteistani. "Theo vain kiusaa minua..."

"Eipäs liioitella", kuului murahdus hyvin läheltä minua, ja käännyin säpsähtäen ympäri: Theo seisoi aivan takanani. Huomasin Rickardon ja Lucan perääntyvän meistä hissukseen kauemmas, antaen meille hieman omaa rauhaa. Olin jo sanomassa jotain Theolle vastaan kun hän tarttuikin minua hellästi leukaan ja tutkaili kasvojani tarkasti.

"Oletko kunnossa?" hän kysyi huomatessaan kyyneleen poskellani. Nuo huolestuneet silmät tuijottivat minua niin tiiviisti, ettei yksikään valhe voisi jäädä häneltä huomaamatta. Niiskaisin taas ja kasvoilleni levisi pieni hymy. Ei tuo mies niin paha ollut miltä hän välillä vaikuttikin.

"Olen kunnossa", vastasin ja halasin sitten häntäkin. Theo halasi minua saman tien takaisin. Hänen tiukka otteensa oli omistava, mutta kuitenkin samalla rakastava ja hellä - täynnä tunnetta minua kohtaan, niin hyvässä kuin pahassa.

"Vihaan sinua", murahdin muka tosissani. Minulla oli hänen lähellään niin hyvä olo, turvallinen ja lämmin, etten voinut olla hymyilemättä kuin ihastunut typerys hänen rintaansa vasten. Sanani saivat hänet naurahtamaan, minkä jälkeen mies päätti esittää kuulleensa jotain aivan muuta.

"Minäkin rakastan sinua", hän kuiskasi korvaani, ja antoi sitten hellän suudelman hiuksiini.