MIMI 2

12. Jacksonin jengi

Oikea käteni puristui tiukasti nyrkkiin. Tuo hintelä mies lähestyi minua yhä eikä tuntunut ollenkaan tajuavan kuinka suuressa vaarassa hän itse oli. Hän oli langanlaiha ja silminnähden niin heikko, että varmaan kuolisi jo yhdestä iskusta. Siitä huolimatta en tuntenut minkäänlaista empatiaa häntä kohtaan. Ei se oikeastaan ollut minun ongelmani.

Ennen kuin mitään ehti kuitenkaan tapahtua, Eddie tarrasi 'uutta kaveriaan' hartioista ja nykäisi hänet minusta monta metriä kauemmaksi.

"Pysy kauempana Garret", hän ärähti tälle kuin puolustaisi minua.

Ivallinen hymy kävi kasvoillani. Liian myöhäistä sille, kaveri. Annoin käteni jälleen rentoutua ja kaadoin itselleni pari senttiä lisää juomista lasin pohjalle.

"Menkää kotiin, kaikki", Eddie vielä komensi koko joukkoa yhteisesti.

Yllätyksekseni he tottelivat ja lähtivät hiljalleen hoipertelemaan kohti ovea. 'Näkyillään, Eddie-poika', huikkasi yksi heistä vielä taakseen. Vilkaisimme Lucan kanssa merkitsevästi toisiamme. Tiesin hänen ajattelevan samaa kuin minä: nuo kaksi näkisivät toisensa seuraavan kerran helvetissä.

Vaikka Eddie yrittikin esittää mahdollisimman reipasta pomonsa edessä, pystyin huomaamaan alkavan pakokauhun hänen olemuksessaan. Kylmä käytökseni oli varmaan jo paljastanut pahat aikeeni häntä kohtaan, mutta oikeastaan minua ei edes kiinnostanut. Halusin vain hoitaa tilanteen pian alta pois; ja ennen kaikkea painua vittuun täältä läävästä.

"Mekin lähdemme. Ja sinä tulet mukaan Eddie", ilmoitin kylmästi liukuessani baarijakkaralta alas. Jätin tiskille satasen setelin jonka löysin taskuni kätköistä. Summa oli aivan liian suuri niihin kolmeen lasilliseen nähden, mutten jaksanut välittää siitä. Pitäköön loput, ajattelin. Olin jo suuntaamassa ovelle kun Eddie yskäisi kysyvästi takanani.

"Mi-minne me menemme?" hän naurahti hämillään, esittäen edelleen tyhmää.

Sillä samalla sekunnilla itsehillintäni petti: käännyin nopeasti Eddieen päin ja parilla harppauksella olin jo tarrannut häntä kurkusta kiinni ja painanut baaritiskiä vasten. Nulikka tarttui vaistomaisesti käsiini, muttei oikeastaan uskaltanut edes yrittää työntää minua kauemmaksi itsestään. Painoin pääni lähelle hänen korvaansa ja kuiskasin:

"Tiedän mitä teit...ja nyt on aika maksaa siitä."

"E-en tiedä mistä pu-"

"Älä esitä tyhmää, saatanan vasikka!"

Järkytys paistoi hänen kasvoiltaan. Tyyppi ei ollut kai missään vaiheessa edes ajatellut sitä mahdollisuutta että saattaisi jäädä kiinni petoksestaan. Hän oli tyhmempi kuin miltä näytti. Huomattuaan ettei saanut ollenkaan empatiaa minulta, hän alkoi etsiä ulospääsyä muualta.

"Marco, auta minua...!" tuo käsissäni oleva nuorimies henkäisi etsien katseellaan (entistä)parasta kaveriaan.

Yllättäen Marco tulikin saman tien esiin ja alkoi huutaa tämän kasvoille: "Älä saatana vedä minua tähän mukaan! Saat syyttää tästä vain itseäsi!"

Eddie ei luovuttanut, vaan päätti vielä kerran yrittää puhua tiensä vapauteen: "T-teidän täytyy uskoa minua: Santinit ovat perheeni! E-en tekisi mitään-"

Jos hermonsa voi menettää kaksi kertaa putkeen, niin juuri se tapahtui minulle kesken Eddien lauseen. Minä en jumalauta kuuntelisi tuon kusipään puhuvan paskaa minun mafiastani - minun perheestäni! Vedin reaktiomaisesti aseeni esiin ja painoin sen pojan otsalle.

"TURPA KIINNI! Vai haluatko että ammun sinut tässä ja nyt?!" ärähdin hänen kasvoilleen.

Eddie tajusi että olin tosissani ja ymmärsi tukkia suunsa. Tuskainen ilme hänen kasvoillaan vaihteli hieman suuntaan ja toiseen, mutta pian hän näytti ainoastaan surulliselta. Hän piteli sen verran kurkullaan olevista käsistäni kiinni että sai paremmin henkeä. Pojan hengitys kävi koko ajan raskaammaksi ja pian se muuttui suoranaiseksi itkuksi.