MIMI 2

28. Kolme minuuttia

"Mimi! Ihana nähdä", Luna henkäisi ja veti minut halaukseen heti ovensuussa.

"Samoin sinua...", huokaisin halatessani häntä hellästi takaisin. "Riitelittekö Rickin kanssa?"

Nainen irtautui minusta niiskaisten. "Voi ei, näitkö hänet? Ricky järkyttyi aika pahasti kun minä..."

"Jätit hänet", nyökytin päätäni. "Anteeksi Luna, en ehtinyt puhua hänen kanssaan siitä etukäteen."

"Ei se mitään, eihän se sinun ongelmasi ole- siitä puheen ollen!" hän henkäisi silmät suurina ja tarttui molemmista olkapäistäni kiinni. "Minä hankin sen, teetkö sen heti vai-"

"Shh!" sihahdin hänet hiljaiseksi ja astuin kunnolla asuntoon sisään. Vilkaisin taakseni ja varmistin, ettei yksikään Santini olisi lähellämme. Sitten suljin oven ja käännyin taas Lunaa kohti. "Teen sen nyt, äkkiä."

Käytyäni vessassa asetin raskaustestin lavuaarin reunalle - siinä se saisi muhia seuraavat kolme minuuttia. Tulosta odotellessa paljastin Lunalle tavanneeni Robbien, ja myös sen että tapaisimme tänään uudelleen. No, nainen tietenkin järkyttyi sanoistani ja kysyi minulta varmaan sata jatkokysymystä, mutta lopulta sain hänet vakuutetuksi siitä että tiesin mitä tein. No en kyllä tiennyt, mutta ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa. Juuri nyt minun olisi kuitenkin keskityttävä aivan toisenlaiseen asiaan: siihen pienen pieneen esineeseen, joka tuntui määrittelevän koko loppuelämäni suunnan.

Ne olivat elämäni pisimmät kolme minuuttia.

Mutta nyt se oli tehty.

Tuijotimme Lunan kanssa sinivalkoista tikkua, jossa oli teksti "raskaana, 5 viikkoa." Kumpikaan meistä ei osannut sanoa tai tehdä mitään. Mitä helvettiä tällaisessa tilanteessa olisi pitänyt tehdä muutenkaan? Odotin vauvaa raiskaajalleni. Kai olin tiennyt totuuden koko tämän ajan, en vain ollut halunnut uskoa sitä. Nyt minun oli pakko. Luna oli kietomassa käsivarsiaan ympärilleni, kun kipakka koputus oveen sai meidät molemmat säpsähtämään.

"Hitto, se on varmaan Marco", tokaisin noustessani varovasti seisomaan. Pyyhkäisin äkkiä silmäkulmani kuivaksi ja takkini suoremmaksi. Sitten nyökkäsin Lunalle merkiksi siitä, että hän saisi avata kämpän oven. Marco seisoi oven takana ärtyneen näköisenä kädet puuskassa.

"Tullaan tullaan", Luna huikkasi pukiessaan jo takkia ylleen. Pitkät mustat saappaat sujahtivat hänen jalkoihinsa parissa sekunnissa, minkä jälkeen hän pysähtyi katsomaan minua. "Tulepas sieltä", hän huikkasi tekopirteästi ja loi minuun merkitsevän katseen, joka varoitti minua Marcosta.

Kerää itsesi Mimi. Pakotin itseni liikkeelle, vaikka minusta tuntuikin että olisin voinut lyyhistyä lattialle siihen paikkaan. Marco jäi odottamaan, että menisimme hänen ohitseen, mutta minun kohdallani mies tarttuikin käsivarrestani kiinni. Katseemme kohtasivat.

"Onko kaikki hyvin?" hän kysyi minulta vakavana.

"Miksei olisi?"

Tyly vastaukseni sai minut saman tien katumaan sanojani, mutten kuitenkaan kehdannut korjatakaan niitä. Liukenin nopeasti Lunan perään eikä Marco onneksi yrittänyt estää minua. Olin epäilemättä näyttänyt yhtä säikähtäneeltä kuin peura ajovaloissa, minkä tuo mies oli varmasti minusta huomannut.

Hemmetin Santinit ja heidän tarkat katseensa!

* * *

Syvä huokaukseni herätti Lunan huomion. Hän irrottautui edessään olevasta kanasalaatista ja kohotti minulle uteliaana kulmiaan.

Olimme saapuneet pieneen ravintolaan, joka sijaitsi vanhan kämppämme nurkilla. Tähän samaan paikkaan olin kutsunut Robbienkin. Luna oli jo hyvän tovin selittänyt minulle Rickardon ja Javierin eroavaisuuksia, mutta tuskin olin pystynyt keskittymään hänen juttuihinsa ollenkaan, kun en saanut omaa eksää mielestäni. Toivoin että se mies sanoisi äkkiä asiansa ja painuisi sitten taas helvettiin elämästäni. Hän teki sen jo kerran, joten eiköhän se onnistuisi häneltä näppärästi uudestaankin.