MIMI 2

14. Koske minua

Yritin toimia niin kuin Luca oli sanonut: antaa Theolle omaa tilaa.

Pysyttelin alakerrassa mahdollisimman kauan, mutta jo vartin jälkeen heikot hermoni pettivät: pomppasin sohvalta ylös ja lähdin yläkertaan etsimään miestäni.

Päämakuuhuoneen ovi oli kiinni mikä sai minut koputtamaan siihen; se tuntui typerältä sillä olihan se minunkin huoneeni, mutta tein sen silti koska en halunnut häiritä Theoa. Vastaukseksi koputukseen kuului pieni murahdus, joka hämärästi kuulosti sanalta 'mitä'. Astuin varovasti sisään.

Theo seisoi selkä minuun päin parvekkeen oven suulla. Hänen päällään oli pitkät pyjamahousut eikä mitään muuta. Parvekkeen ovi oli kai ollut auki jo jonkin aikaa, sillä huone oli niin kylmä että ihoni meni saman tien kananlihalle. Kylmyydestä huolimatta Theo seisoi käytännössä ulkoilmassa, nojaten oveen olkapäällään kädet puuskassa. Näky sai minut saman tien huolestumaan.

"Sinä palellut", sanoin kävellessäni hänen luokseen.

"Ei minulla ole kylmä", mies tokaisi itsepäisesti katse yhä eteenpäin.

Pysähdyin hänen selkänsä taakse miettien uskaltaisinko koskea häneen. En todellakaan halunnut ärsyttää häntä, mutta pelkäsin tosissani Theo saavan keuhkokuumeen jos hän ei pian palaisi sisätiloihin. Mietittyäni sanojani hetken keksin mitä minun pitäisi sanoa. Tiesin Theon laittavan minun hyvinvointini omansa edelle, ja päätin käyttää sitä röyhkeästi hyväkseni.

"Mutta minulla on kylmä...", kuiskasin.

Sanani saivat miehen huokaisemaan raskaasti. Hän kääntyi ympäri ja sulki parvekkeen oven takanaan. Olin kyllä toivonut hänen huomiotaan, mutta nyt sainkin sen ihan kunnolla: Theo intensiivinen tuijotus tuntui uppoavan suoraan jonnekin sieluuni asti. Hänen tumma katseensa näytti pikimustalta tässä hämärässä huoneessa, jossa oli yhtäkkiä kuolemanhiljaista - ellei siis pamppailevaa sydäntäni otettu huomioon. Nielaisin.

Pistin kuitenkin tyytyväisenä merkille, että veripisarat olivat jo kadonneet hänen päältään.

"Mitä haluat?" mies kysyi yllättäen. Äänensävy oli ollut hyvin tyly, eikä hänen ankara katseensa antanut minulle tippaakaan armoa.

Olin hämilläni siitä kuinka kylmästi hän kohteli minua; niin kuin olisin hänen vihollisensa. Peitin kuitenkin loukatut tunteeni parhaani mukaan ja avasin muka reippaana suuni:

"Tulin vain kysymään oletko kunnoss-"

"Olen", hän murahti keskeyttäen minut, ja käänsi sitten päänsä sivuun kuin yrittäisi päättää koko keskustelumme siihen.

Kurtistin kulmiani. "En usko sinua", väitin vastaan.

"Älä sitten." Mies pyöräytti ärtyneenä silmiään ja selvästi vältteli katsomasta minua silmiin.

Tämä oli viimeinen asia jota halusin: että Theo sulkeutuisi kuoreensa eikä päästäisi ketään muuta sen sisäpuolelle. En voinut antaa tämän tapahtua taas; minä vaikka kaivaisin hänen tunteensa ulos hänestä!

"Theo kiltti, puhu minulle", anelin, mutta hän vain pudisteli minulle päätään.

Tarrasin häntä äkkiä käsivarresta - ja juuri silloin sainkin häneen taas yhteyden. Mies repäisi kätensä irti otteestani ja käänsi raivokkaan katseensa takaisin minuun.

"Cazzo! Olen viettänyt viimeiset neljä tuntia kiduttamassa yhtä mafiani jäsentä ja sen jälkeen vielä ammuin hänet kuoliaaksi! En ole kunnossa enkä vittu jaksa puhua asiasta - senkö halusit kuulla?!"

Kavahdin häntä reaktiomaisesti kauemmas. Vaistoni käski minua pakenemaan mutta jokin vahvempi tunne sisälläni piti minut paikoillani: vaikka pelkäsinkin tätä miestä, tiesin samaan aikaan ettei hän satuttaisi minua - ei vaikka hän olikin juuri murhannut toisen ihmisen. En tiennyt yrittikö hän tarkoituksella ajaa minua pois luotaan, mutta äkkiä päätin etten suostuisi siihen. Pakotin itseni nostamaan katseeni takaisin hänen leiskuviin silmiinsä.