Vaarallisilla Teillä

5.

Herään ja huomaan olevani yksin huoneessa. Minulla ei ole aavistustakaan paljonko kello on tai kauanko olen nukkunut, mutta oloni on todella levännyt.

Tunnen pistelyä jaloissani. Puudutteen vaikutus on varmaan loppunut. Käteenikään ei enää satu juuri ollenkaan. Oloni on oikeastaan todella hyvä, lukuunottamatta hirvittävää nälkää. Olen jo nousemassa sängystä hakeakseni jonkun tuomaan ruokaa, mutta keskeytän aikeeni. Tulen ajatelleeksi, että Nic ja muut eivät välttämättä tiedä puudutteen vaikutuksen jo lakanneen ja voisin käyttää sitä hyödyksi jotenkin.

Onnittelen itseäni hienosta ideastani ja tunnen itseni neroksi. Menen hymyillen sängylle takaisin ja asettelen peiton aivan kuin en olisi liikkunut yhtään. Sitten ajattelen taas syömistäni.

Epäröin huutaa, mutta lopulta rohkaistun avaamaan suuni, sillä nälkä vie voiton. Huudan täysiä ja toivon, että joku tulisi paikalle. Lopulta kuulen askeleita käytävältä. Ovi avautuu ja sisään astuu Nic. Jännityn hieman varautuneena ja suljen suuni, kun näen hänen huolestuneen ilmeensä.

"Hei, olet hereillä. Tarvitsetko jotain?" hän kysyy ystävällisesti.

"Ky-kyllä", änkytän. "Olisiko teillä jotain syötävää?"

"Totta kai, aloinkin jo miettimään milloin sinulle tulee nälkä", Nic vastaa. "Millainen on muuten olosi, nukuit aika pitkään?"

"Ihan hyvä, oikeastaan. Kauanko nukuin? Ja ovatko muut jo tulleet?" Esitin kysymyksen vain, jotta voisin pohtia pääsenkö livahtamaan karkuun ennen kuin Danielin porukka tulee ties miltä rikolliskeikaltaan.

"Nukuit sikeästi kellonympäri", Nic hymyilee. "Daniel ei ole vielä porukoineen tullut, mutta heidän pitäisi saapua tähän iltaan mennessä, ellei jotain ole sattunut."

"Mitä he tekevät?" kysyn, vaikka arvaankin jo vastauksen. Kuitenkin jotain laitonta, se on varmaa.

"En voi valitettavasti vastata tuohon", Nic sanoo pahoittelevasti ja poistuu huoneesta hakemaan ruokaa. Pitää muistaa, että hänkin on yksi näistä rikollisista, vaikka onkin minulle enimmäkseen mukava. En saisi luottaa kehenkään liikaa.

Mies palaa hetken kuluttua mukanaan tarjotin täynnä herkullisen näköistä ruokaa. Silmäilen sitä kuitenkin epäilevästi. Mitä jos ruoka on myrkytettyä? Toisaalta, mitä sillä on väliä, koska nämä miehet voisivat tappaa minut joka tapauksessa heti kun haluavat. Tuskin vaivautuvat myrkyttämään, kun on helpompiakin tapoja.

Annan periksi epäilyilleni ja alan vetää pastaa naamaani ahnaasti. Se maistuu todella hyvältä. En edes tajunnut, miten nälkä minulla oli ennen kuin aloitin syömisen. Ahmin tarjottimen tyhjäksi ja Nic katsahtaa minuun tyytyväisenä. Hän lähtee viemään tarjotinta pois.

Oloni on kylläinen ja hyvä. Se tuo minulle lisää itsevarmuutta ja kasvattaa typerien päähänpistojeni todennäköisyyttä. Aivan kuin voisin tehdä mitä hyvänsä nyt, kun vatsani on täynnä. Niin käy myös tällä kertaa. Haravoin huonetta katseella mahdollisten pakokeinojen varalta.

Makaan edelleen sairaalasängyssä, vaikka se on täysin tarpeetonta, mutta en halua vielä kertoa näille tyypeille olevani kunnossa. Ties mitä he keksisivät tehdä minulle päästyäni ulos tästä hemmetin sairashuoneesta.

Nyt kun Nic on poissa, aivoni raksuttavat ylikierroksilla. Nousen sängystä varovasti ja alan tonkimaan kaappeja ja laatikoita teräaseiden toivossa. Tuskin niitä on kuitenkaan jätetty minun ulottuvilleni, mutta tarkistan kaikenvaralta. En tietenkään löydä mitään, se nyt oli arvattavissa. Parempi katsoa kuin katua.

Suurinosa laatikoista ja kaapeista on lukossa ja mietin mitä ne mahtavat sisältää. Luultavasti jotakin "ei yliuteliaiden tyttöjen silmille" tavaraa. Löydän viimein kaapin, joka on auki. Innostus ja jännitys valtaa kehoni kun tutkin kaapin sisältöä. Ehkä löydän jotain merkittävää?

Alan jo turhautua hetken kaiveltuni. Suurin osa roinasta on erilaisia lääkkeitä, lääketieteen oppaita ja jopa käsirautoja. Hui. En kuitenkaan keksi, mitä niillä tekisin ja alan jo huolestua, että pian minulta loppuu aika. Nic on jo varmaan matkalla takaisin huoneeseen.

Samassa käteeni osuu jotakin. Lääkeruisku! Kerrankin onni potkaisee minua! Riemuitsen löytöni johdosta ja täytän sen lähimmällä litkulla mitä löydän. Yhdistelen vielä varmuuden vuoksi muita aineita, pitäen huolen että ne ovat varmasti yliannostettuna ja lääke on tappavaa.

Lähden hiipimään ovelle yhtäkkisessä itsevarmuudenpuuskassani suunnitelmissani iskeä Niciä ruiskulla hänen astuessa sisään. Olen ehtinyt tuskin ovelle asti, kun se jo aukeaa. Nicin hämmentyneet kasvot ilmestyvät oviaukkoon, kun hän näkee minut jalkeilla.

"Vila! Mitä sinä..?" hän ihmettelee, mutta hänen ilmeensä synkkenee pian, kun hän huomaa ruiskun kädessäni. "Vai että sellaista."

"Ei askeltakaan tai tapan sinut!" karjun.

"Mitä siinä ruiskussa on Vila?", Nic kysyy tiukasti ja hänen silmänsä tummuvat. Hän näyttää todella pelottavalle.

"En minä tiedä, mutta tappavaa se ainakin on", yritän sanoa mahdollisimman uhkaavasti.

"Vila hei, otetaan nyt rauhassa. Et sinä mikään murhaaja ole, et kuitenkaan uskaltaisi tappaa minua ja voin luvata, että siitä seuraisi sinulle hitonmoisia ongelmia", Nic yrittää hillitä itseään. "Tiedät sen itsekin. Lopetetaan tämä pelleily. Ole hyvä ja anna tuo ruisku minulle."

"Ei onnistu!" huudan, mutta äänestäni kuultaa pieni epävarmuus.

Käteni, jossa pitelen ruiskua alkaa täristä. Nic valitettavasti huomaa sen. Pystynkö tähän oikeasti? En ole ikinä tappanut ketään. Ehkä Nic oli oikeassa, että minusta ei olisi tähän?

Pääni raksuttaa ja itsevarmuuteni alkaa horjua. Pakotan itseni pysymään kasassa ja suuntaan katseeni kohti ovea Nicin takana. Vapaus. Se on tuon oven takana, tiedän sen.

"Vila..." Nic yrittää.

"Turpa kiinni!" kiljun. "Teillä ei ole mitään oikeutta pitää minua täällä vain, jotta voisitte leikitellä minulla ja lopulta tappaa minut. Haluan pois."

Ääneni värähtää hiukan ja pokkani on lähellä pettää. Yritän pitää ajatukseni kasassa ja pysyä tyynenä tuon melkein kaksimetrisen jätkän edessä. Nic ottaa askeleen lähemmäksi minua piittaamatta siitä, että kohotan ruiskua uhkaavasti.

"Ei meillä ole aikomusta tappaa sinua" Nic sanoo tyynesti. Tuijotan häntä kuin tyhmää.

"Miksi ihmeessä sitten pidätte minua täällä vankina? Onko tämä teistä joku hauska vitsi?

"Daniel on pomoni ja hän käski huolehtia sinusta. Minulle ei ole kerrottu kaikkea, mutta hän käski kaikkia olla vahingoittamatta sinua. En oikeasti tiedä syytä, vannon", mies vastaa rehellisen kuuloisena.

En tiedä mitä ajatella. Pääni lyö tyhjää. Miksi ihmeessä Daniel on antanut tuollaiset ohjeet? Mieleeni juolahtaa vain kaksi syytä. Joko hänellä on jokin kaamea suunnitelma varalleni. Se ei olisi kovin mukavaa. Toinen mahdollisuus on, että Daniel... Ei, ei se voi olla niin. Vai voiko? Miksi hän... ääh tämä on kaikki niin sekavaa, ajattelen pää pyörällä.

Viimeaikoina on tapahtunut niin paljon asioita, että olen jo tyystin pudonnut kärryiltä. Mutta voiko olla että... Onko Danielilla mahdollisesti tunteita minua kohtaan? Ihmistä, jonka on kidnapannut? Tämä kaikki alkoi olla jo liian hullua. Hylkään ajatuksen. Olen varmasti itsekin tulossa hulluksi. Mutta vaikken sitä haluasi itselleni myöntääkään, hänen läheisyytensä saa aikaan minussakin kummallista vetoa... No, onhan hän aika seksikäs, joten ei varmaan ihme.