Vaarallisilla Teillä

24.

Daniel katsoo minua tiiviisti silmiin yrittäessäni saada edes yhden järkevän ajatuksen ulos aivojeni hitaasta koneistosta. Toisin sanoen pääni lyö täysin tyhjää. Tuijotan vain lumoutuneena tuon edessäni seisovan miehen täysellisiä kasvonpiireitä, käyden niitä läpi katseellani pala palalta. Tunnen hänen lämpimän hengityksensä otsallani ja huoneen hämärä valaistus heittää varjon hänen jo valmiiksi tummille kasvoilleen. Hitto hän näyttää hyvälle... Hänen tummat silmänsä tutkivat ilmettäni tarkasti yrittäen päästä pääni sisään.

Hengittelen hitaasti kasaillen samalla ajatuksiani. Aivoni prosessoivat hänen juuri esittämäänsä kysymystä ja koettavat epätoivoisesti tehdä jotain järkevää päätöstä. Luultavasti se ei tule siitäkään huolimatta olemaan järkevä tehdessäni sen tässä mielentilassa. Tiedän tismalleen mistä hän puhuu eikä hänen haluistaan ole epäilystäkään. Haluaisin kuitenkin leikkiä vielä hetken tyhmää, ettei minun tarvitsisi tehdä näin valtavan hölmöä päätöstä. Jos kadunkin tätä aamulla? Kehoni on kuitenkin eri mieltä: se on jo tehnyt päätöksensä ja täysin valmis tuolle edessäni seisovalle jätkälle. Jokin hänessä on vain liian vastustamatonta minulle.

Daniel kohottaa kulmaansa odottaen edelleen lupaa. Sekunnin epäröinnin jälkeen nyökkään ja painan huuleni hänen omilleen hetken mielijohteesta. Tiedän heti haluavani tätä. Hän vastaa suudelmaan painaen minut samalla kiinni seinään. Hän on tehnyt tätä ennenkin - näen sen hänestä.

Toinen hänen käsistään liukuu vyötärölleni. Kosketus saa ihanan, lämpimän tunteen aikaan sisälläni. Voisin jäädä tähän hetkeen, tähän tunteeseen, kiinni loppu iäkseni. Jokin osa minussa kuitenkin vastustaa sitä. Se saa minut värähtämään ja painautumaan tiiviimmin seinää vasten - karkuun hänen kättään.

Ei mitä hemmettiä teen?

Nähtävästi järkeni on tullut kehiin, eikä pääse yhteisymmärrykseen halujeni kanssa.

Valitettavasti Daniel huomaa eleeni ja saman tien hänen kätensä lanteillani pysähtyy. Eieii! En halua hänen lopettavan. Hän irrottautuu minusta aavistuksen verran kauemmas katsoen minua tarkasti.

"Jokin pidättelee sinua", hän toteaa. Pudistelen kiivaasti päätäni, mutta Daniel ei anna periksi. Lyhyen mutta tiukan tuijotuskilpailun jälkeen huokaisen lopulta alistuneena. No, antaa kuulua sitten.

"En tiedä... jokin tässä vain tuntuu väärälle. Haluan sinut, mutta se mitä olemme tekemässä, tuntuu vain joltain liian lopulliselta. Jotain, jonka jälkeen en voisi enää irrottautua sinusta, tai elää uskotellen, että olen mukanasi pakosta. Olenko hullu, jos teen jotain tälläistä vapaaehtoisesti? Sinä kuitenkin olet kaapannut minut!?" melkein huudan viimeisen lauseen. Katson häntä anovasti, mutten löydä hänen kasvoiltaan minkäänlaista vastausta. Hänen silmissään häilähtää tumma varjo hänen avatessaan suunsa.

"Vain sinä voit vastata tuohon."

Katson häntä hetken osaamatta sanoa mitään. Daniel irrottaa kätensä vyötärötäni ja suunnaton tyhjyys valtaa minut. Eii! Haluan sen saman tien takaisin - kehoni oikein janoaa kosketusta.

"Voin myös lopettaa..." hän jatkaa virnistäen kasvoilleni levinneelle petyneelle ilmeelleni. Ei, ei ethän juuri kysynyt tuota? Hän tietää vallan hyvin etten kykene kieltäytymään - näen sen hänen ilmeestään.

"Eih", henkäisen. Daniel viivyttelee vielä hetken kuin kiusatakseen minua ja varmistaakseen, etten muuta enää mieltäni. Lopulta hän siirtää kätensä hitaasti takaisin vyötärölleni ja huokaisen.

Hyvä luoja...

Daniel siirtää kätensä ylemmäs, paidanhelmani kohdalle saaden hengitykseni kiihtymään.