Vaarallisilla Teillä

10.

"Daniel!" kiljun.

Toivo herää sisälläni. Hän tuli pelastamaan minut! En edes tiedä, miksi riemastun nähdessäni hänet, sillä hänen takiaanhan minä oikeastaan karkasin. Mistä minä tiedän mitä hän on varalleni suunnitellut. Kuitenkin olen Danielin kanssa mielummin kuin tämän saatanan pervon. Katson minua kantavaa juoppoa inhoten. Hyvä etten oksenna hänen päälleen.

Katson Danielia anovasti. Hän väläyttää minulle pienen hymyn ja hymyilen takaisin. Onneksi tällä miehellä ei ole paljoakaan mahdollisuuksia, jos Daniel on päättänyt pelastaa minut. Hän kun ei taida tietää, että saa kokonaisen mafian vastaansa.

"Hiljaa", mies ärähtää ja suljen samantien suuni.

Daniel katsoo miestä todella jäätävällä ilmeellä. Jos katseella voisi tappaa luulen, että tämä mies olisi jo viisi minuuttia maannut kuolleena. Mutta aseella voi ja hän ei selvästikään epäröi käyttää sitä. Minua alkaa käydä jo sääliksi tämä juoppo, kun lasken hänen mahdollisesti jäljellä olevia minuuttejaan.

"Kuulit mitä sanoin. Laske. Hänet. Alas", Daniel sanoo vihaisempana kuin olen ikinä kuullut kenenkään sanovan. Oho, en tiennytkään olevani noin tärkeä. Miehet tappelevat minusta kuin jostain lelusta.

"Tai mitä?" mies hekottaa.

Daniel ei vaivaudu vastaamaan. Hän vilkaisee vieressään olevaa toista miestä. Hetkinen. Oliko heitä kokoajan kaksi? Samassa tunnistan hänet. Mies sieltä parvekkeelta, Mikael. Hänelläkin on ase valmiina. Näen Danielin tähtäävän sekunnin ajan ja sitten kuulen pamauksen. Hän ampui minua kantavaa miestä vapaaseen käteen ja nyt tämä ulisee pidellen veristä kättään. Okei ehkei tämä sittenkään muistuta lelusta riitelyä. Säikähdän itsekin hieman pamausta ja veren näkeminen saa minut voimaan pahoin. Jep, aseet eivät ole heillä pelkkinä koristeina.

"Auuuu", mies ulisee. "Te ammuitte käteen, saatana!" mies kiroaa.

"Ei teitä Saatana ampunut vaan ihan minä, vaikka luulen, että hänkin olisi sen mielellään tehnyt", Daniel katsoo halveksuen miestä. "Voin kyllä tehdä sen uudestaankin, jos viestini ei mennyt perille vai tarvitseeko vielä toistaa?" Daniel kysyy kyllästyneenä.

"Okei okei...", mies murahtaa ja laskee minut alas. "Tämä kostetaan."

"Enpä usko", Daniel murahtaa. "Et taida ihan tajuta kenen kassa olet tekemisissä ja voin vakuuttaa, että kosto on pienin ongelmasi, jos ylipäätään olet huomenna elävien kirjoissa."

Huokaisen helpottuneena tuntiessani maan jalkojeni alla. Arvon hetken mihin nyt lähtisin. Ainankin mahdollisimman kauas tuosta kuvottavasta kännikalasta.

Lähden kulkemaan Danielin suuntaan ja ilmeestä päätellen tein juuri niinkuin hän toivoi. En edes tiedä, miksi tulin hänen luokseen. Olisinhan voinut lähteä uudelleen karkuun. Ehkä en vain jaksa yrittää pakoa taas ja vaikken sitä haluaisi itselleni myöntää, Danielin lähettyvillä pysyminen on nyt kaikista turvallisimman tuntuinen vaihtoehto. Onhan hänellä kokonainen mafia tukenaan. Se ei silti tarkoita, että luottaisin häneen yhtään enempää. Ehei...

"Hei taas, joko sait itsesi ongelmiin?" Daniel kuiskaa virnistäen. Pyöräytän silmiäni. Kusipää... En voi kuitenkaan estää pientä hymyä kasvoillani, eikä se jää valitettavasti Danielilta huomaamatta.

"Haluaisin muistuttaa, että kaikki onglemani lähtivät sinusta", kuiskaan takaisin muka vihaisena. Daniel ei näytä yhtään pahoittelevalta, päinvastoin.

"No, siinä tapauksessa suurin ongelmasi taisi juuri pelastaa sinut."

Tuhahdan ja Daniel näyttää voitonriemuiselle. Miehet... Okei okei voitit. En kyllä ole myöntämässä hänelle mitään.