Vaarallisilla Teillä

16.

Kuuntelen puhetta, joka kuuluu hiljaisena alakerrasta. Istun edelleen kiltisti makuuhuoneen sängyllä, mutta kärsivällisyyteni alkaa pikkuhiljaa loppua. Haluan tietää mitä on tapahtunut, ihan sama mitä Mikael sanoo. Ei hän kuitenkaan rohkene satuttaa minua.

Hetken mielijohteesta lähden hiipimään kohti ovea ja raotan sitä niin, että näen parvelta alas. Aula on tyhjä, mutta kuulen ääniä sen vasemmalta puolelta, sairaalahuoneen suunnalta. Minun on aivan pakko päästä lähemmäs. Sipsutan portaat alas ja pysähdyn seinän taakse kuuntelemaan. Nicin hiljainen ääni kuuluu oven takaa.

"Tajuatko Mikael, että hän kuolee, jos ei saa verta pian. En voi tehdä leikkausta ilman sitä", Nic sanoo ääni täynnä turhautumista. Kuuluu jotain mutinaa luovuttamisesta ja sitten taas Nicin kärsimätön ääni: "Ei se käy! Olet eri veriryhmää, ymmärrätkö?" Surullinen huokaisu. "Koeta jo ymmärtää Mikael!"

"Olen ihan kunnossa", matala ääni murahtaa äkkiä. Sydämeni jättää lyönnin välistä. Daniel.

"Et todellakaan ole", Nicin tiukka ääni kuuluu heti perään.

Tässä vaiheessa minulle riittää, hermoni eivät kestä tätä salakuuntelua enempää. Astun seinän takaa esiin ja samassa miesten katseet kääntyvät tuijottamaan minua. Etenkin Mikael katsoo minua vihaisella ilmeellä - todella vihaisella.

"Mielestäni käskin sinua pysymään yläkerrassa", hän lausuu kylmästi. Huomaan myös jättiläisen kokoisen Aleksin nojailevan seinään huoneen perällä ja tuijottavan minua herkeämättä. Tunnen kutistuvani hänen armottoman katseensa alla - heidän kaikkien. Kerään rohkeuteni rippeet ja avaan suuni. Nyt tai ei koskaan.

"Minä voin toimia luovuttajana", saan sanottua ja yllätyn ääneni varmuudesta.

Miesten katseet vaihtuvat hämmästykseksi ja he vilkaisevat toisiaan.

"Mitä?" Mikael kysyy kohottaen kulmiaan epäuskoisena.

"Kuulitte kyllä. Voin luovuttaa verta, jotta Daniel jää henkiin."

Nic katsoo minua tutkivasti. "Se voisi onnistua... minun täytyy vain varmistaa, että verenne on yhteensopivaa."

"Mutta miksi ihmeessä tekisit sen?" Aleks kysyy vuorostaan silmäillen minua epäluuloisena. Hänen olemuksensa saa minut hermostumaan.

Avaan suuni, mutta en äkkiä saakaan mitään kakaistua ulos. Tuijotan miehiä vain epäröiden ja tajuan, etten osaa itsekään vastata tuohon. Niin, miksi edes teen näin?

"Ei käy", Danielin tiukka ääni kuuluu miesten takaa. "Riski on tytölle liian suuri."

Päämme kääntyvät Danielin suuntaan, joka makaa yhä sairaalapatjalla. Näen hänen kylkensä ja vedän henkeä. En ole ikinä nähnyt mitään noin kauheaa. Mitä ihmettä hänelle on tapahtunut? Vasen kylki on kauttaaltaan sotkeentunut tummasta verestä ja mies on tuskin tajuissaan. Samassa epäröintini haihtuu, enkä enää edes kyseenalaista itseäni. Tuijotan Danielia tiukasti silmiin.

"Tehkää se", sanon hitaasti ja varmasti.

Nic katsoo epäröiden minusta Danieliin pohtien selvästi, uhmatako pomonsa käskyä. Hyvänen aika nyt, hän tekee kuolemaa! Lopulta mies kääntää katseensa minuun.

"Hyvä on, tule tänne."

Huokaisen helpotuksesta, ja Daniel heittää Niciin raivostuneen katseen. "Kuinka kehtaat toimia vastoin määräystäni? Tätä kutsutaan petturuudeksi, veli."

"Tätä kutsutaan henkesi pelastamiseksi", Nic vastaa, mutta on jo matkalla kohti lääkekaappiaan. Hän kaivaa esiin jonkinlaisen neulan ja mittaa siihen nestettä. Sitten hän lähestyy Danielia tarttuen häneen ja painaen neulan hänen käsivarteensa. "Kiität minua vielä."