Vaarallisilla Teillä

Epilogi

Istun yksin, elämäni junassa

Seuraten katseellani, sen loputtomia kiskoja

Kuinka se eteenpäin puurtaa, vailla kuljettajaa, tai suuntaa

Lävitse ikkunan tuskani kuultaa, ja se sisälläni nimeäsi huutaa

Ainoa mitä tunnen, on tämä suunnaton kaipuu rinnassa, muistellessani kaikkea, mitä menetin sinussa

Välillä mietin, onko missään tässä järkeä
Ja miksi joidenkin elämä, täytyy aina särkeä?

***

Danielin nk.

Vuosi.

Sana saa inhon väreet kulkemaan selkääni pitkin. Niin pitkä ja tuskallinen aika sisällytettynä yhteen lyhyeen ja yksinkertaiseen sanaan.

Joillekin tämä aika tuntuu silmänräpäykseltä, mutta joillekin, joille elämä ei hymyile ja joiden päivät vierivät sumussa, tämä aika on kymmenkertainen. Se riippuu aina mistä asiaa katsoo ja jos katsoo minun silmin niin no, kyseessä on jälkimmäinen.

Nämä loputtoman pitkät ja merkityksettömät 365 päivää, joita kutsutaan niinkin tylsällä sanalla kuin vuosi, ovat kuluneet Vilan kuolemasta. Ja nämä päivät, olen elänyt vailla todellista syytä elää saaden liiankin hyvin selville miltä se tuntuu. En voi sanoa menettäneeni vain yhden ihmisen. Osa minusta kuoli hänen mukanaan, enkä koskaan saanut sitä osaa takaisin.

Olen kuullut useasti sanottavan, että "aika parantaa haavat" tai "elämä jatkuu", mutta epäilen tätä suuresti. Elämä on jatkunut kyllä, mutta ei samanlaisena. Se on kuin raajansa menettänyt koira: kolmella jalallaan se pystyy yhä liikkumaan eteenpäin, mutta jokaisella askeleella se muistelee silti neljättä jalkaansa. Ja tämä aukko ei koskaan täyty, vaikka se kuinka yrittäisi kuvitella tilalle uuden jalan.

Valehtelisin, jos sanoisin kaiken jatkuneen hyvin. Paljon on tapahtunut näiden kuukausien aikana, mutta tuskin muistan kunnolla yhtäkään tapahtumaa. Mafiamme kukoistaa kyllä ja maailma on tuskin huomannut yhden ihmishengen menetystä. Kaikki ympärilläni jatkuu normaalisti, kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta itse olen pudonnut tästä kelkasta jo ajat sitten. Sisälläni kaikki on muuttunut.

Olenko okei asian kanssa? En. Olenko jättämässä henkiin yhtäkään ihmistä, joka on ollut osallisena tähän paskaan? En helvetissä. Ette edes halua tietää sen surkean porukan kohtaloa, joka on ollut vastuussa tästä. Tämä kosto vannottiin jo vuosi sitten, kun nimeltämainitsematon idiootti päätti sinetöidä kohtalonsa painamalla sen vitun liipaisimen pohjaan.

En tosissani uskonut, että hänellä olisi ollut siihen pokkaa. Kaikki tapahtui liian nopeasti. Tiedän, etten tule saamaan mielenrauhaa ennen kuin viimeinenkin kusipää siinä porukassa on saanut menolipun helvettiin. Ja kaiken sen jälkeen, mitä niiden tapahtumien jälkeen on tapahtunut, olen tajunnut yhden asian: maailma olisi parempi paikka ilman minunkaltaisia ihmisiä. Ihmisiä, joiden takia viattomat saavat aina kärsiä.

Muistan edelleen rakkaani tuskaisen ilmeen elävänä mielessäni hänen kaatuessaan polvilleen verinen haava rinnassaan. Tiesin jo siinä kohtaa, että peli oli pelattu, vaikka en vieläkään, vittu vieläkään ole hyväksynyt asiaa kunnolla.

Olen alkanut epäilemään jo omaakin mielenterveyttäni herätessäni kerta toisensa jälkeen samasta painajaisesta. Kuinka Vilan huudot päässäni kaikuen ja tuoreet hikipisarat otsallani helmeillen olen joutunut yhä uudestaan ja uudestaan rauhoitella itseäni.
Hokea samoja sanoja uskotellen, että se oli vain unta. Uneni eivät kuitenkaan ole vain unta, eikä todellisuus johon herään yhtään sen ruusuisempi - tiedän sen.

Mutta tätä en voi tietenkään paljastaa kenellekään. Tähän saakka olen pitänyt kaiken visusti sisälläni, sydämeni synkissä pohjattomissa syövereissä, sillä tässä maailmassa yksikään heikkouksistasi ei saa näkyä ulospäin. Kaikki on haudattava näkymättömiin ja elämää on jatkettava kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sillä niinhän tämä maailma toimii: kukaan ei todella välitä tunteistasi. Sinun on vain pidettävä huoli, ettei niitä käytetä itseäsi vastaan ja ettei kukaan voi nähdä kuoresi taakse. Sen opin jo vuosia sitten.

Mietin usein, kuinka maailma voi antaa jonkun noin viattoman ja hyvän kuolla. Ja kuinka jonkun tälläisen jälkeen ihmiset jaksavat jauhaa paskaa jostain jumalasta ja suuremmista merkityksistä?

Mietitäänpä: usko on sellaisia ihmisiä varten, joilla ei ole mitään valitettavaa elämässään. He eivät ole varmaan ikinä kokeneet miltä tuntuu elää todella Jumalan seläntakana. Miltä tuntuu elää kuin minä. Ja voin sanoa, että se kyllä koettelisi heidän uskoaan.

Vaikka maailma on täynnä hyödytöntä höpinää ainakin kaksi asiaa voin sanoa varmaksi: 1. Jumalaa, tai mitään armoa maailmassa ei ole. Ihmiset keksivät niitä kierelläkseen totuutta ja oppivat maailman todellisen julmuuden vasta kantapään kautta. 2. Vila, niin kiltti ja viaton, joka ei edes valinnut tätä polkua itse ei todellakaan ansainnut tälläistä kohtaloa. Ja jos kukaan tulisi sen jälkeen pokkana väittämään kaiken olleen osa jotain jumalan suurempaa suunnitelmaa, hän pääsisi todellakin katumaan sanojaan käsissäni.

Todellisuus on, että maailma tuskin hievahtaa, vaikka yhden elämä sortuisi täysin. Siksi jokaisen on pidettävä vain itsensä pinnalla, ja jos yrittää suojella jotakuta muuta, siitä kärsii vain itse. Ei ole mitään suojelusenkeleitä tai jumalan auttavia käsiä, vaan jokainen vastaa itsestään.

Tajuttuani tämä olen luvannut itselleni yhden asian: en enää ikinä päästäsi yhtäkään sielua kuoreni taakse. Vila oli vain yksi palanen elämäni palapelissä, joka opetti minulle tärkeän asian. Jos ei koskaan päästä ketään lähelleen, ei voi koskaan menettää. Ja jos ei ole mitään menetettävää, ei voi koskaan olla heikko. Minulla ei ole varaa olla heikko, joten tästedes olisin jokaiselle kylmä ja etäinen. Johtaisin tämän mafian mihin ikinä se ajautuukaan vailla armoa siihen asti, että makaisin haudassa itse.

Ehkä sitten, ehkä vihdoin sitten, saisin vain levätä rauhassa tältä maailmalta. En missään taivasparatiisissa, vaan jossain aivan muualla. Jossain loputtomassa tyhjyydessä, maailmankaikkeuden ulkopuolella, missä millään ei olisi enää mitään merkitystä.

Ja vasta, kun jokainen Vilan kohtalosta vastuussa ollut kusipää olisi kuollut tietäisin, että velvollisuuteni täällä on suoritettu.

Ennen sitä en aikoisi levätä.

----------