Vaarallisilla Teillä

15.

Aamuaurinko paistaa silmiini jostakin suuresta ikkunasta ja käännän unisena kylkeäni. Minua nukuttaa hirveästi, mutta valo tulvii häiritsevästi luomieni läpi antamatta minun vajota uudelleen uneen. Vaikuttaa siltä, kuin olisi jo keskipäivä. Miten pitkään olen oikein nukkunut? Ja missä edes olen? Äkkiä muistot edellispäivästä tulvivat kirkkaina mieleeni. Räpyttelen silmäni auki ja jännityn vaistomaisesti. Väsymys häviää saman tien, kun muistan, etten olekaan turvallisesti kotonani.

Tajuan katselevani samaa huonetta, jossa olin ensimmäisenä päivänä sidottuna. Pelottavat muistikuvat pakokauhusta palaavat mieleeni ja kehoni läpi käy väristys. Näen jonkun nojatuolin selkämyksellä kasan vaatteita. Onkohan tämä Danielin makuuhuone? Tuttu kattokruunu on pääni yläpuolella yhtä koristeellisena - ja kalliina - kuin muistin. Huomaan valon kajastavan parvekkeelle johtavasta suuresta lasiovesta. Pakko sanoa, että tämä huone on sisustettu hyvällä maulla.

Nousen sängystä yllättävän virkeänä ja oloni on kevyempi kuin aikoihin. Vielä kun olisi raikas. En tiedä tarkalleen montako päivää olen täällä viettänyt, mutta tajuan äkkiä kuinka likainen olen. Viimeisestä suihkukäynnistä on varmaan ikuisuus ja minulla on ollut koko tämän ajan yksi ja sama verinen yöpaita ylläni.

Löydän oven kylpyhuoneeseen ja astun sisään suuriin ja valoisiin pesutiloihin. Henkäisen ihastuneena. Huone on todella ylellinen - eikä rahaakaan ole selvästi säästelty. Lattiaa peittää uutuuttaan kiiltävä, musta ja sileäksi hiottu laatoitus. Seinät ovat samansävyistä tummaa kiveä. Yhdellä seinustalla on suuri ulkoapäin tummennettu ikkuna, josta on näkymä metsikköjen täplittämille, silmänkantamattomiin jatkuville pelloille. Maisema Ranskan maaseudulle on henkeäsalpaava ja jään tuijottamaan sitä luomoutuneena. Kenen suihkutiloista on tälläiset näkymät?

Tutkin kylpyhuoneena jokaisen nurkan. Ikkunaa vastapäätä on uuden näköinen suihkukoppi, joka on rajattu tummalla ja lasisella väliseinällä pukutilasta. Pukutilassa on seinää vasten laitettu vaalea puinen penkki, joka luo hienon kontrastin huoneen tumman teeman kanssa. Sen yläpuolella roikkuu valkoisia pyyhkeitä ja kylpytakkeja. Pukutilan toista seinää peittävät kauniit vihreät köynnöskasvit. Tämähän on kuin luksushotelli. Oikeastaan koko näiden miesten omistamaa "päämajaa" voisi kutsua luksushotelliksi.

Revin yöpaidan yltäni sen kummemmin ajattelematta ja ryntään suihkun alle. Annan viileän veden valua kehoani pitkin ja tunnen, kuinka jokainen kohta ihostani puhdistuu ihanasti. Suustani pääsee huokaus. Olkapäässäni ollut luodin jättämä haava on jo melkein parantunut, enkä tarvitse edes sidettä siihen enää. Annan senkin puhdistua kaikista tököteistä, mitä Nic on siihen levitellyt. Pesen myös tukkani ja kun astun pukutilaan kuivailemaan itseäni, tunnen oloni puhtaammaksi kuin aikoihin.

Vasta kun astun huoneen puolelle pyyhe ympärilläni, alan miettiä vaatteita. Hitto, mitä oikein puen päälleni? Taas mentiin toiminta edellä ja suunnitelma jäljessä.

Katson inhoten penkillä lojuvaa likaista yöpaitaani. Se ei ole ainakaan vaihtoehto. Nakkaan yöpaidan kylpyhuoneen nurkassa sijaitsevan roskikseen ja katselen ympärilleni huoneessa. Äkkään suuren vaatekaapin oven vieressä ja alan oitis penkomaan sitä. Tajuan sen olevan täynnä Danielin vaatteita - tai kenen tahansa muun näistä jätkistä - ja minulle tulee hieman huono omatunto toisten yksityistavaroihin kajoamisesta. Toisaalta, miksi edes mietin asiaa. Minut tässä on kaapattu ja yksityisyyttäni on todennäköisesti rikottu useammin kuin kerran. Mukaan lukien puhelimeni tutkiminen, jota en ole vieläkään saanut takaisin...

Päädyn valitsemaan mukavan näköiset urheiluverkkarit ja minulle aivan liian suuren t-paidan. Alusvaatteet eivät olleet ongelma - ne olivatkin ainoa naistenvaate, mitä tämä outo kaappi sisälsi. Tottakai.