Revityt siivet eivät kanna

15. Perhe, mikä ihana kirosana

-----------------------------
Jälleen kerran, yritän (paino sanalla YRITÄN 😂) vähentää tän korjailua ja muokkailua, ja se saattaa näkyä!
-----------------------------

Olimme Topin kanssa sinä ekana vierailupäivänäni vielä parisen tuntia pihalla, ennen kuin menimme sisälle syömään. Leikimme muunmuassa kotileikkiä leikkimökillä ja keräsimme kukkia, sekä koristelimme leikkimökkiä. Anna-tätikin oli ollut jonkun aikaa kanssamme pihalla, mutta oli sitten mennyt tekemään ruokaa ja kutsunut meidän syömään, kun se oli valmista. Täti oli laittanut ruuaksi spagettia ja jauhelihakastiketta, joka oli Topin lempiruokaa, koska sillä oli niin kivaa leikkiä. Topi leikki, että spagetit olivat matoja ja hän itse linnunpoikanen. Puolet ruuasta päätyi sen rinnuksille, mutta se ei poikaa haitannut. Täti kyllä torui Topia, muttei saanut sitä lopettamaan ruualla leikkimistä. Elina, joka oli myös palannut ruualle, katsoi Topia tympääntyneenä.

"Äiti, tiesitkös, että Noora seurustelee?" Elina kysyi äidiltään yhtäkkiä. Mä jatkoin syömistä huomioimatta kysymystä, vaikka olinkin hätkähtänyt yhtäkkistä huomiota.

"Tiesin", täti vastasi hymyillen ojentaessaan Topille paperia naaman pyyhkimiseen, katsoen poikaansa vähän moittien. "Mikäs sen pojan nimi olikaan..? Aaro? Eetu? Aapo?"

"Aatu", Tuukka vieressäni auttoi, osoittaen perään hymyn mun suuntaan. Mä vastasin sen hymyyn. Sentään Tuukka oli kuunnellut mua. Tätikin todennäköisesti, mutta sillä oli varmaankin niin paljon muuta ajateltavaa, ettei kaikki tieto sopinut sen pääkoppaan.

Tuukka vieressäni alkoi hymyn suotuaan ryystää spagettiaan, Topinkin vain innostuessa siitä lisää, alkaen ryystää myös omia luikeroitaan isoveljensä tavoin. Täti katsoi molempia poikiaan jo vähän huvittuneena. Niin katsoin kyllä minäkin.

"Niinpäs olikin. Aatu", täti tokaisi hyväntuulisesti, ja katsahti Topia jälleen ankarasti sen muovatessa tällä kertaa ruisleivästään palloa käsissään. Sekin oli yksi Topin lempipuuhista ja -ruuista; jostain ihmeen kumman syystä se tykkäsi syödä leipänsä pallona. Se oli kuulemma parempaa sillä tavalla.

"Avulias Aatu", Elina naurahti kepeästi, mutta mä huomasin sen äänessä ehkä hieman ivaa. "Onko sen sukunimi Avulias?"

"Turpa kiinni, Elina", Tuukka murahti Elinalle puolestani, Elinan katsoessa isoveljeään murhaavasti. Pystyin melkein näkemään puukot, jotka sinkoilivat niiden silmistä toisiinsa. Oli suoraan sanottuna kummallista nähdä niiden katsovan toisiaan niin, sillä ennen ne oli olleet niin läheisiä keskenään. Olin toki kiitollinen siitä, että Tuukka oli puolustanut Aatua ja murahtanut Elinalle sen ivailusta, mutta tässä oli nyt jotain muutakin. Elinan ja Tuukan välinen jännite oli selvästi syvempää ja pitkäaikaisempaa. Kyllä sen pystyi näkemään.

"Mikä teitä oikein vaivaa?" Anna-täti puuskahti ja katsoi lapsiaan tuimana. Se vilkuili vuoroin Tuukkaa ja vuoroin Elinaa, odottaen niiden vastausta. Elina katsoi ensin äitiään kärsivä ilme kasvoillaan ja käänsi sitten katseensa Tuukkaan, jolloin sen katse muuttui myrkylliseksi. Hätkähdin sen katseen kylmyyttä. Mikä Elinalle oli oikeasti tullut?

"Tuukka aina vain vittuilee mulle", Elina syytti isoveljeään, hakien selvästi äidiltään myötätuntoa. Hyvin se kyllä näytteli, saaden äitinsä katsomaan Tuukkaa äkeästi. Tuukka puolestaan katsoi Elinaa halveksuen. Tiesin, ettei Tuukka juurikaan tykännyt enää Elinasta. Saman katon alla asuminen oli tällä hetkellä lähinnä välttämätön paha. Ja tämä tosiasia oli aivan käsittämätön, koska ne oli ennen olleet kuin paita ja peppu..

"Minäkö se tässä vittuilen? Etköhän se oo sä joka on vittumainen ämmä ihan kaikille", Tuukka totesi pikkusiskolleen kylmästi ja nousi sitten vihaisena pöydästä, kohdistaen katseensa äitiinsä. "Kiitos ruuasta, se oli hyvää."