Revityt siivet eivät kanna

19. Vaikka maailma hajoaisi ympäriltä

------------------------------
Olen pahoillani, jos tän laatu senkus heikkenee, yritän edelleen kovasti pidätellä itseäni korjailemasta ja muokkailemasta tätä liikaa, kun siihen ei olis oikeasti aikaa 🙏🏻
-----------------------------

Seuraavana aamuna Jimin kohtaamisesta nousi uusi aurinko, niin kuin Aleksin paidassa oli lukenut. Kokeeni alkais taas kymmeneltä ja Aatu veisi minut koululle sitä varten. Aamu alkoi tavallistakin unisemmin ja ehdin kävellä seinään jo ennen vessaan menoa.

"Perhana kun heti aamusta pitää alkaa seiniä murtaa.." kirosin ääneen ja painelin sitten vessaan. Tarpeeni tehtyäni nostin katseeni peiliin käsiä pestessäni. En oikein vieläkään pitänyt näkemästäni, vaikka Aatu olikin saanut minut ajattelemaan itsestäni suopeammin. Mitähän Aatu näki minussa? Jemina oli paaaaaljon kauniimpi kuin minä, ja silti Aatu valitsi minut.. Ehkä ulkonäkö ei sittenkään hallinnut maailmaa niin paljon kuin luulin. Uskalsin vain toivoa, että asia todella olisi niin.

Haukottelin tullessani vessasta ja huomasin Aatun keittäneen kahvia. Se itse istui keittiönpöydässä miettivän näköisenä. Pysähdyin hetkeksi keittiönovelle. Keittiön ilma tuntui paksulta ja vaikealta läpäistä. Kuin Aatun tuima ilme pitäisi minut poissa sieltä.

"Mitäs mietit?" mä kysyin hiljaa ja hieman kummastellen, katsoen Aatua kulmat kurtussa. Aatu puolestaan hätkähti kuullessaan ääneni ja huomatessaan minut ovella. Ihmettelin sen reaktiota vieläkin enemmän kuin sen mietteliästä katsetta. Miks se hätkähti? Säikähtikö se mua, oliko se tehnyt jotain.. pahaa?

"En mitään", Aatu tokaisi ja käänsi katseensa pois minusta, jääden tuijottamaan tyhjää kahvikuppia edessään. Oliko sillä jokin hätänä? Jotain se mietti, mutta mitä? Miksi se ei kertonut.. Mitä se salasi minulta? Aloin huolestua todenteolla. Huokaisin hiljaa ja istahdin alas keittiönpöydän ääreen Aatua vastapäätä, en ruvennut kuitenkaan utelemaan Aatulta mitään. Aatu saisi itse kertoa, jos tahtoisi..

Kun olin hetken päästä hakemassa kahvia itselleni, Aatulle tuli viesti. Se luki sen ja näytti pudistelevan päätään, vastaten sen jälkeen juuri tulleeseen viestiin. Kuka sille laittoi viestiä, kun se pudisteli päätään noin? En ollut koskaan nähnyt Aatua sen näköisenä, yhtä tuimana ja mietteliäänä.

Aamupalamme jatkui hyvin hiljaisissa merkeissä. Mä hörpin kahviani ulos tuijotellen ja Aatu ei sanonut mulle sanaakaan. En pystynyt lukemaan sitä mitenkään, oliko se vihainen vai surullinen vai mikä sitä vaivasi. Yleensä aina niin avoin Aatu oli nyt täysin sulkeutunut. Vilkuilin sitä vähän väliä ja aloin pelätä pahinta. Ehkä se oli vihainen mulle, tai kyllästynyt muhun. Ehkä se oli jutellut jonkun kaverinsa kaa tekstiviestein minusta ja pudistellut siksi päätään. Ehkä mä olin tehnyt jotain väärää. Entä jos Aatu tahtoi jättää minut.. Ahdistus alkoi painaa sydäntäni kasaan ja tunsin mielialani laskevan ainakin sata astetta alemmas.

Kahvin juotuani lähdin ilman aamupalaa pukemaan vaatteet ylleni, pudottaen ensin puolet vaatteistani vaatehyllyiltäni. Sulloin ne takas hyllyille ihan epäjärjestykseen kovaan ääneen noituen ja puin sitten nopeasti valitsemani vaatteet ylleni. Toppini tosin meni aluksi väärinpäin ja käänsin sen vielä oikein päin itsekseni manaten. Tämä päivä ei ollut minun päiväni, ei todellakaan.

Aatu vei minut koululle hiljaisena, ajaen sitten omalle koululleen. Jäin vähäksi aikaa katselemaan Aatun perään. Olin ehkä jopa hieman surullinen sen käytöksestä ja siitä, ettei se kertonut, että mikä sitä vaivasi. Toisaalta, jos se oli vihainen mulle tai kyllästynyt muhun eikä tahtonut olla enää kanssani, niin miksi se mulle mitään kertoisikaan.. Huokaisin taas raskaasti ja lähdin sitten kävelemään hiljakseen, hieman laahustaen läpi koulun pihan. Syksyn hämärä tuntui painostavana taakkana harteillani. Katselin hiljaista, melkein kuollutta pihaa ja luontoa ympärilläni, ja huokaisin yhä raskaammin, kun avasin koulun oven ja suuntasin naulakoille riisumaan takkiani.