Revityt siivet eivät kanna

3. Joku jopa välittää, ainakin välillä

-------------------------------------
Sisältövaroitus: perheväkivaltaa, kiusaamista
-------------------------------------

Heräsin lauantaiaamuna varsin hyvään oloon. Onnekseni en nimittäin juurikaan potenut krapulaa, en ollut vielä koskaan ollut krapulassa seuraavana aamuna juhlimisesta. Jonkin verran päätä toki kivisti, muttei häiritsevän paljon. Katsoin kännykästä kelloa, ja hämmästyin sitä, että mulle oli tullut viesti. Kellohan oli vasta kaksitoista. Avasin viestin, enkä tunnistanut numeroa. Viestissä luki: Hei, tahtoisitko tulla tänään mun luo tai jotain? :)  T. Jimi PS. Findasin numerosi :)

Hymyilin pienesti ja lähetin Jimille myöntävän vastauksen, jonka jälkeen pukeuduin. Laitoin punaiset löysähköt housuni päälleni, ne lempihousuni, joissa oli reisitaskut. Paidaksi päädyin valitsemaan mustan yksinkertaisen topin ja sen päälle pujotin beigen ohuen paidan, jossa oli avonainen kaulus, joten toppi näkyi sen alta. Laitoin radion päälle ja pyörähtelin muutaman kerran parvellani iloisena, sitten laskeuduin hyräillen alas. Kerrankin oli hyvä mieli heti aamusta!

Alhaalla kuulin vain kovaäänistä kuorsausta vanhempieni huoneesta ja keittiöstä sanomalehden kääntelyä. Kurkkasin keittiöön ja näin äidin istuvan siellä lysyssä sanomalehden äärellä.

"Huomenta", mä tokaisin äidille ja hymyilin varmaan yhtä säteilevästi kuin aurinko. Tää päivä oli alkanut hyvin. Olin heti aamusta saanut viestin Jimiltä! Jimi sai minut hymyilemään. Jopa eilinen sai minut hymyilemään kauheuksistaan huolimatta.

"Huomenta", äiti vastasi, laski lehtensä ja katsoi mua hiljaa. Näin, että äidin kasvot olivat taas ruhjeilla. Huuli auki, silmä mustana. Ja vielä pahempaa saattoi olla vaatteiden alla. Hyvä mielialani laski heti. Järkytyin. Isä oli tehnyt taas pahaa jälkeä, sillä isä se oli varmasti ollut. Siitä ei ollut mitään epäilystäkään.

"Äiti, isäkö taas???" mä henkäisin ja lysähdin vastapäiselle tuolille, kun jalat tuntuivat pettävän alta. Äiti nyökkäsi mulle vastaukseksi. Isä se siis oli taas ollut. Olipa vaikea arvata.. Miks kukaan ei puuttunut asiaan?!!

"Hän oli eilen todella pahassa humalassa, kun tuli kotiin", äiti huokaisi väsyneesti, niin loppuunajetun äänellä, että se särki sydäntä. Sitten se katseli taas lehteä. "Mutta kai se oli minun oma vikani että sain selkääni.. Vastustin isääsi.."

"Äiti, sulla on oikeus siihen!" mä huudahdin, jolloin kuorsaus taukosi hetkeksi, mutta onneksi se jatkui pian. "Ei isä sais lyödä meitä."

"Noora.. Älä taas aloita. Minä en aio erota isästäsi", äiti totesi vakavana ja sen silmät sanoivat aivan samaa. Miten se jaksoi rakastaa sitä paskaa! "Sitäpaitsi, sain selkääni myös siksi, kun puolustin sinua."

Tuijotin äitiä kauhuissani. Isä todellakin oli nähnyt minut illalla! Sydämeni valahti jonnekin vatsan pohjalle, tunsin koko kroppani jäätyvän ja jähmettyvän paikoilleen. Koko kehooni iski niin kamala tunne, ettei sitä voi edes kuvailla. Tunsin tuomionpäiväni saapuneen.

"Anteeks.. Ei sun olis tarvinnut", mä sanoin hiljaa, suorastaan piipitin, kun en saanut enempää ääntä kuuluviin. Nieleskelin itkua ja se kuului varmaan kilometrien päähän. Äiti ainakin katsoi mua huolissaan.

"Pitipä. Tietysti minun piti puolustaa sinua. Sinä olet tyttäreni", äiti totesi käheästi ja huokaisi taas. Mä tapitin sitä. Se oli kaunis, vaikka olikin ruhjeilla. Äidistä olis voinut tulla vaikka mitä, ellei se olis mennyt naimisiin isän kaa.. "Mutta varo, isäsi on vihainen."

"Äiti, saanko mä lähteä nyt Jimin luo?" mä kysyin nopeasti. En tahtonut olla paikalla, kun isä heräisi. Mua pelotti itseni puolesta enemmän kuin taas pitkään aikaan. Tiesin, että isä olis vaarallisempi kuin kesken talviunien herätetty karhu, ja takuulla pieksisi minut. "Jimi on siis mun ystävä. Tavallaan. Kai. Me tapaillaan. Kai. Tai jotain sellaista. Meillä on juttua. Kai. Äh, Jimi on poika josta tykkään, ja joka tykkää minusta."