Revityt siivet eivät kanna

17. Ihmeitä tapahtuu

--------------------------------
Sisältövaroitus; puhetta perheväkivallasta ja jälleen kerran runsaasti rumaa kieltä/kiroilua!

PS. Yritän edelleen vähentää tän korjailua ja muokkailua (koska siihen ei kerta kaikkiaan olis aikaa), joten se saattaa näkyä laadussa!
-------------------------------

Minä ja Eve oleskeltiin koko eka kouluviikko Jasperin, Niklaksen ja Aleksin kanssa, jonka ansiosta viikonloppu saapuikin yllättävän nopeasti. Aika kului kuin siivillä poikien kaa, ja ne oli kyllä kaikki kolme niin mahtavia persoonia! Me oltiin Even kaa saatu ainakin nauraa itsemme kipeiksi poikien pelleillessä ja hauskuuttaessa meitä. Aleksin kanssa mä juttelin joskus syvällisempiäkin, jos jäimme kahdestaan. Se oli oikeastaan ainoa pojista, jonka kaa olin keskustellut yhtään vakavammista aiheista.. Aleksi itseasiassa asui samoilla kulmilla kuin Eve, minä ja Aatu, joten kuljimme usein kolmestaan kotiin, minä, Eve ja Aleksi siis, ja vikan kilsan kuljin kahdestaan Aleksin kanssa. Se asui meidän kämpältä katsoen vielä vähän matkaa eteenpäin, lähellä entistä päiväkotia ja suljettua yläastetta. Joskus Aleksi tosin tuli meille ja saatoimme pelata kolmestaan - minä, Aatu ja Aleksi - Trivial Pursuitia tai pokeria. Joskus Aleksi ja Aatu puolestaan piirtelivät keskenään keittiössä puhuen vakavia, jolloin mä jäin suosiolla taka-alalle ja menin itse olohuoneeseen tekemään läksyjä ja kirjoittamaan läppärilläni tarinoita.

Poikien ansiosta kiusaajamme jättivät meidät rauhaan, eivät lähestyneet meitä enää ollenkaan. Tuntui kuin Valtteri porukoineen eivät uskaltaisi sanoa meille mitään tai edes katsoa meihin päin, kun pojat olivat lähellä. Niklas vitsailikin, että he olivat meidän turvamiehiä, eikä meillä kyllä ollut mitään sitä vastaan. Nauroimme usein, kun Jasper ja Niklas kulkivat vieressämme reteinä ja oikein koviksen ja ilkeän näköisinä, leikkien turvamiehiämme, kuin olisimme joitain suuren luokan tähtiä. Jasper ei tosin useinkaan pystynyt pitämään pokkaansa vaan purskahti nauruun, sen kovisilmeen rakoillessa pahan kerran. Jasper oli ehdottomasti porukan ilopilleri ja sai meidät muut nauramaan. Minusta oli ihanaa, miten se onnistui aina saamaan hymyn meidän muiden kasvoille..

Lauantaina, kun Aatu oli viettämässä pitkästä aikaa saunailtaa poikien kanssa, mä käytin Rollen iltalenkin. Me käytiinkin pitkä lenkki ja kello oli jo ties mitä, kun kävelin keskustassa sijaitsevan pienen puiston polkua pitkin Rollen kanssa kohti Porokylää ja kotia. Tuuli heilutti hiuksiani vienosti ja kuulin haapojen lehtien havinan. Jossain kujersi myös jokin lintu, jonka ääntä en tunnistanut. Se saattoi olla sepelkyyhky.

Hymyilin polun toiselta puolelta toiselle innokkaana juoksevalle Rollelle. Välillä se haukahteli oraville, jotka juoksivat polun varrella tien yli ja hyppäsivät puuhun turvaan. Törmäsimme myös yhteen siiliin, ja olikin ihan hemmetin kova työ saada Rolle pois sen luota. Pieneksi koiraksi Rollella oli voimia ja tahtoa kuin suuremmalla koiralla, heh. No, eipähän ainakaan ollut kylmä, vaan ennemminkin hiki, kun jouduin kiskomaan Rollea puoliväkisin perässäni. Muutoin mulla oliskin kyllä saattanut olla kylmä, sillä tuuli alkoi yltyä ja viilentyä hyvin kirpakaksi, vaikka elokuu oli vasta puolessavälissä. Ehkä talvi tulisi tänä vuonna aikaisemmin. Viime vuonna se saapui juuri ja juuri jouluksi, ettei tullut mustaa joulua. Minun puolestani talvi saisi saapua vaikka HETI. Rakastin talvea ja lunta. Kaikki oli silloin niin ihanan valkoista ja kirkasta, pakkanen teki ilman ihanan kirpeäksi ja raikkaaksi hengittää, ja kimaltava lumi oli kuin tähtitaivas, joka sekin oli pakkasöinä erityisen kirkas. Joskus nuorempana, kun isä ja äiti tappelivat, lähdin aina pakkasiltoina ulos läheisen järven jäälle makaamaan ja tähtiä katselemaan. RAKASTIN tähtitaivasta ja sen miljoonien ja taas miljoonien tähtien tuiketta.

Katselin ympärillemme, kun Rolle pysähtyi pusikkoon haistelemaan ja kaivamaan jotain. Kenties se oli saanut vainun myyrästä. Naurahdin sille ääneen, ja vedin sitten keuhkoihini viileää syysilmaa, fiilistelin itse syksyn tuoksuja ja sipaisin hiuskiehkuran korvan taakse, kun se heilui ärsyttävästi kasvoillani. Puisto oli ihanan rauhallinen, lauantain vilinä ei ylettynyt sinne saakka. Se siinä olikin niin ihanaa.