Revityt siivet eivät kanna

5. Hyppy tuntemattomaan

--------------------------------------
Sisältövaroitus; voimakkaita tunteita (esim. surua ja vihaa), ahdistusta, puhetta kuolemasta ja itsemurhasta, runsaasti kirosanoja ja toisen haukkumista sekä erittäin raakaa perheväkivaltaa
--------------------------------------

Olin nukahtanut vasta parin tunnin kuluttua siitä, kun me oltiin Jimin kaa menty sänkyyn, mutten kyllä nukkunut mitenkään levollista unta, vaan heräilin koko ajan, nähden painajaisia. Sellaiseen mä heräsin jälleen kerran säpsähtäen ties mihin aikaan yöstä, ponkaisten istumaan vuoteelle. Huohotin hiljaa, melkein paniikissa, sillä kyseinen uni oli ollut ihan kamala. En muistanut enää herättyäni sen sisältöä kunnolla, mutta äitiin ja sen itsemurhaan se oli liittynyt. Olin iloinen siitä, etten muistanut sitä unen sisältöä kunnolla.. En oliskaan halunnut muistaa..

Mä vedin polveni koukkuun siinä sängyllä istuessani ja painoin pääni polviin, henkäisten tukahtuneesti äidin palattua mieleeni. Kyyneleet kirvelivät silmissäni. Mä annoin niiden tippua poskilleni, kun ikävät ajatukset valtasivat taas mieleni. Miksi tämän - vielä TÄMÄNKIN - piti tapahtua minulle? Miksi minulta vietiin pois mun ainoa tuki ja turva kotona, miksi jäin yksin kotiin isän kanssa? Mulla ei ollut siellä enää ketään. Miksi äidin piti lähteä, miksi, miksi, miksi. Miksi äiti ei ollut jaksanut MUN, lapsensa, vuoksi? Miksi äiti jätti minut yksin isän kanssa? Miksi se ennemmin hylkäsi minut hirviön kitaan kuin jätti isän? Edes YRITTI jättää isän. Miksi äiti ei ollut yrittänyt kovemmin, edes mun vuoksi? Miten äiti oli oikeasti voinut vain hylätä minut yksin isän kanssa, isän raadeltavaksi.. Miksi äiti teki näin mulle, miks se jätti minut ihan yksin.. Mä olin taas niin yksin.. Enemmän yksin kuin aikaisemmin päivällä..

Samassa mä purskahdin ihan jäätävään itkuun, joka sai koko kroppani vapisemaan. Tunsin kehoni hallinnan taas kadonneen. En voinut yhtään hallita kyyneleitäni enkä tärinää, joka kulki läpi kehoni. Suolaiset kyyneleet valuivat huulille ja kirvelsivät niiden haavoissa, lisäten vain tuskaani.

Pian mä tunsin kädet ympärilläni ja pään olkapäälläni. Yhtäkkinen läheisyys tuntui mukavalta. En ollut yksin, en ainakaan siinä huoneessa, siinä asunnossa. En Jimin luona. Ihanaa, kun Jimi oli kanssani.. Se oli kyllä pelastajani tässä pimeydessä..

"Itke vaan", kuiskasi Jimin lämpöinen ääni ja se veti minut syliinsä, suukottaen samalla hellästi poskeani. Ja minähän itkin, Jimiin nojaillen, sen keinutellessa, silitellessä, lohdutellessa ja halaillessa mua jälleen.

Kun sain itseni taas rauhoittumaan, mä otin kännykkäni lattialta katsoakseni paljonko kello mahtoi olla. Huomasin samalla, että siihen oli tullut viesti, joten avasin sen, jääden tuijottamaan sitä vähän hämilläni, koska se oli mulle tuntemattomasta numerosta ja siinä luki: Kuulin että äitisi kuoli.. Olen pahoillani, otan osaa.. Sun kannattaa surra sitten surusi rauhassa, ja antaa ihmisten tukea ja auttaa. Et saa jäädä tän asian kanssa yksin.. Mä tiedän, että sä et tunne, etkä varmaan muista, mua, mutta jos et keksi ketään muuta, niin minäkin kuuntelen, enemmän kuin mielelläni, koska MÄ muistelen sua lämmöllä, ja tiedän, miltä susta tuntuu tällä hetkellä. Tai en tasan tarkkaan tiedä, mutta kuitenkin.. Mieti asiaa.. Lämmöllä, Aatu

Mä tuijotin yhä Aatulta saamaani viestiä hämmentyneenä, yrittäen sisäistää sen sisältöä. Miksi Aatu ahdisteli mua? Tai siis, ei ahdistellut, vaan miksi se halusi auttaa mua? Miks se oli huolissaan ja huolehti minusta? Eihän se edes tuntenut mua.. Vai tunsiko?  Aatuhan sanoi viestissään, etten mä varmaan muistanut häntä, mutta että hän  muistelee mua lämmöllä. Mitä se oikein muisteli, oliks Aatulla jotain muisteltavaakin? Olisko MINULLAKIN pitänyt olla?

Samassa kuvia menneisyydestä alkoi hyppiä mieleeni.

"Keneltä sä oot saanut viestin?" Jimi kysyi hiljaa suukottaessaan mua taas, keskeyttäen kysymyksellään ja suukollaan muisteloni ajatuksenvirran, jolloin mä säpsähdin pienesti. Oliko Jimi lukenut Aatun laittaman viestin mun takaani? Toivottavasti ei.. Tai no, eihän siinä ollut mitään väärää. Mutta pelko käväisi kumminkin hetken sydämessäni. Ei se onneks jäänyt kuitenkaan asumaan sinne..