--------------------------------------------
Heipodei, täällä taas! Eihän tähän mennytkään kuin kolme viikkoa 😅😂 kesti osittain siksi kun sorruin muokkaamaan tätä lukua aika paljon, ja samalla kuitenkin kamppailin sen kanssa kun jätin osan kohdista korjaamatta, kun ei vain pää pelaa enkä saanut niistä toimivampia vaikka yritin. Noh, it is what it is! Toivottavasti kelpaa teille!
--------------------------------------------
Even läksiäisten jälkeisenä aamuna herätessäni mulla oli melko tavallinen olo. Päätä särki hiukan, mutta nenääni leijaileva kahvintuoksu sai minut unohtamaan koko päänsärkyni sen siliän tien. Nousin reippaasti ylös sängystä, marssin vaatehuoneemme avoimien ovien läpi suoraan makkarista eteiseen ja vilkaisin sinne päästyäni olohuoneen puolelle, haukotellen makeasti kun katselin siellä nukkuvia ystäviämme. Eve nukkui ilmapatjalla parvekkeen oven edessä ja korahteli välillä, vaihtaen juuri asentoa selältä kyljelleen. Hymyilin sille ja vilkaisin seuraavaksi TV:n edessä ohuella patjalla nukkuvaa Jasperia. Se oli ollut niistä eniten humalassa, jonka vuoksi sille oltiin annettu ohuin patja, kun ei se sen epämukavuutta huomaisi tuhannen päissään. Makeastihan tuo nukkuikin, maaten patjalla sikiöasennossa kädet jalkojen välissä, tyynylleen kuolaten.
Samassa Valtteri liikahti pienellä sohvallamme ja luulin sen heränneen. Mutta ei, sekin vaihtoi vain asentoa. Kyseinen sohva oli Valtterille aivan liian pieni, mutta eipä tuo näyttänyt haittaavan. Valtteri oli melkein kolminkerroin pienellä sohvallaan, mutta nukkui siitä huolimatta sikeästi. Taisi olla eilisellä juhlimisella tekemistä sen kanssa, että se ylipäätään pystyi nukkumaan pikkusohvallamme.. Isommalla punaisella sohvallamme nukkui puolestaan Aleksi, jonka kuulin alkavan liikehtiä. Vilkaisin sitäkin ja huomasin sen heräilevän melko krapulaisen näköisenä haukotellen, ja ensimmäinen lause, jonka kuulin sen sanovan oli "Aamuisin nousee aina uusi aurinko". Vasta sen sanottuaan Aleksi toivotti mulle hyvät huomenet, pörrötti hiuksiaan ja nousi sohvalta, otti minut käsikynkkään ja hipsi kanssani keittiöön, jossa Aatu rouskutti jo paahtoleipää hyväntuulisena ja hyvinvoivan näköisenä. Kahvia se oli keittänyt kaikille asti ja otimme Aleksin kanssa omat mukillisemme sumppia kiitollisina, istuimme alas ja minäkin voitelin itselleni leivän. Onneksi en harrastanut krapulaa pahemmin ja ruoka meni alas hyvin.
"Sepäs oli kumma yö. Näin painajaisia", Aleksi tokaisi meille ja haukotteli oikein makeasti samalla, kun nappasi itselleen ruisleivän. "Toivottavasti en huutanut unissani."
"En mä ainakaan kuullut mitään", mä kommentoin olkiani kohauttaen.
"Et kai sä nyt kuullutkaan mitään, kun olit niin humalassa. Sammuit HETI kun mentiin sänkyyn", Aatu naurahti mulle ja kääntyi sen jälkeen katsomaan Aleksia. "Et huutanut, potkit vain sohvaa ja seinää."
"No hyvä, etten huutanut!" Aleksi huudahti vapautuneesti nauraen ja heitti mulle sitten oikein soman virnistyksen. "Voi pikku-Nooraa, kun vätysti niin paljon, ettei kuullut mitään."
"Minä mikään pikkuinen ole!" mä tirskahdin, jolloin nenästäni tuli kahvia. "No jippii!"
Aleksi ja Aatu nauroivat mulle katketakseen. Tosi reilua. Mä katsoin niitä ensin äkäisesti, mutten voinut olla sitten kuitenkaan nauramatta itsekään.
"Mitä te täällä möykkäätte?" kuului samassa Jasperin uuvahtanut ääni ovensuusta ja me käännyttiin katsomaan sitä, reveten uudestaan nauramaan. Jasperin hiukset olivat ihan sekaisin ja osittain pystyssä, leuassa oli kuivunutta kuolaa ja silmät punoittivat. Lisäksi sen silmänaluset olivat toooodella tummat. Se näytti IHAN zombilta. Jasper katsoi meitä närkästyneenä, kun nauroimme sille, astellen kuitenkin seuraamme pöydän ääreen, nojaten pöytään päästyään päätään oikeaan käteensä.
ESTÁS LEYENDO
Revityt siivet eivät kanna
RomanceHAAVOITETUT-KIRJASARJAN 1. OSA Kirjan päähenkilö on Nurmeksessa (pienessä Pohjois-Karjalan kaupungissa) asuva 17-vuotias hieman ylipainoinen lukiolaistyttö Noora, joka on elänyt koko yksinäisen elämänsä väkivallan keskellä; koulukiusattuna ja syrjit...
