Revityt siivet eivät kanna

23. Rakkaus on voima joka kantaa

--------------------------
Pahoittelut, tää on pikkasen tylsä väliluku, jota en kuitenkaan viitsinyt leikata pois. Joten koettakaa kestää! Tässä luvussa muuten puhuttiin alunperin tosi leveää Itä-Suomen murretta, mutta loivensin sen huomattavasti ymmärrettävämpään muotoon, ripotellen kyseistä murretta vain sinne tänne! PS. Oon itte alunperin Itä-Suomesta kotoisin  😄 ja tässä luvussa on minun ja kumppanini cameo, just because 😂
--------------------------

Aamulla herätessäni Aatu nukkui yhä. Kerrankin se nukkui mua pidempään, yleensä se oli herännyt tuntikausia ennen mua! Mä heräsin nimittäin viikonloppuisin AIKAISINTAAN tähän aikaan, eli kello kymmenen, kun taas aamuvirkku Aatu saattoi herätä viikonloppuisinkin kahdeksalta ja jaksoi silti olla pirteä ja reipas koko päivän. Minä sen sijaan olin aamuisin AINA hidas ja kömpelö, suorastaan laahustin ekana vessaan vähän kompuroiden ja sen jälkeen raahasin itseni puoliväkisin keittiöön syömään, haahuillen ympäri keittiötä kuin zombi. Tämäkään aamu ei ollut poikkeus. Olisin toki voinut nukkua pitempään, mutta olin ollut jo yhdeksästä asti hereillä enkä ollut saanut enää unta. 

Kompuroin siis kymmenen aikaan keittiöön ja keitin kahvia, melkein hajottaen kahvipannumme romutessani sen kanssa aamupöhnässäni. Kun kahvi alkoi tippua, laahustin haukotellen vessaan ja pesin hampaani pinkillä hammasharjallani, ennen kuin palasin takas keittiöön kahvin ollessa juuri sopivasti valmista. Kaadoin itselleni kahvia samalla, kun kaivelin paistinpannun esille alakaapista, josta seurasi, että puolet kahvista kaatui pöydälle, poltin näppini ja noiduin suloisesti heti aamulla. Löin vielä päänikin avonaiseen kaapin oveen. Latelin kirosanoja kirosanan perään hiljaa mutisten laittaessani paistinpannun kuumenemaan sillä välin, kun kaadoin maitoa kahviini ja kaivelin kananmunia juurikin siitä kaapista, jonka oveen olin lyönyt pääni.

Kahvia hörppien aloin sitten tehdä aamupalaa sekä itselleni että Aatulle, voidellen leipiä ja paistaen kanamunia lisukkeeksi. Sain juuri kaiken valmiiksi, kun kuulin ovenkolinaa makuuhuoneen suunnalta ja pian Aatu hipsi keittiöön hiljaisena, istahtaen keittiön pöydän ääreen ihan nuutuneena.

"Huomenta, muru", mä toivotin Aatulle hyvät huomenet, lastasin leivät ja paistetut kananmunat pöytään, laitoin Aatun eteen kahvikupin ja sen täyteen kahvia. Kahvi tuoksui suloiselta ja paistetut kananmunat saivat veden herahtamaan kielelle, ainakin omalleni. "Nukuitko hyvin?"

"En.. Näin unia mummista, joissa se makas sairaalavuoteella letkuissa ja kuoli lopulta.." Aatu mumisi raskaasti huokaisten ja hämmensi kahviaan hieman poissaolevana, laittaen sitten kahviinsa maitoa sekä kaksi palaa sokeria. Halasin Aatua lujaa ja suukotin sen poskea. Toivottavasti sen mummi toipuisi, ettei Aatu hajoaisi kokonaan..

"Tuossa, ota leipää ja kananmunia. Hyvä ruoka, parempi mieli", mä matkin Atrian mainosta ja yritin saada Aatua hymyilemään. Halusin saada sen paremmalle tuulelle, unohtamaan hetkeksi huolensa. Aatu oli auttanut aina mua, oli siis korkea aika, että vuorostani minä auttaisin sitä. Aatu hymyilikin mulle pienesti ja nappasi leipäkorista sämpylän, halkaisi sen puukolla kahtia ja iski väliin kananmunan siivun, juustoa ja voita, alkaen sitten syödä sämpyläänsä kerrosvoileipänä. Mä hymyilin salaa kääntyessäni etsimään jääkaapista suolakurkkuja oman leipäni väliin.

"Shä muuten ryshkät aamuishin aika paljon", Aatu söpötti mulle posket pullollaan, puhuen suu täynnä ruokaa. "Siihen mä heräsin aamulla."

"Anteeks! Mutta mä oon vähän kömpelö aamuisin. Tai onnettomuusaltis ainakin", mä naurahdin, Aatun hymyillessä mulle jälleen. Haa! Sain sen hymyilemään jo toistamiseen!

"Ihan vähän vain", Aatu tokaisi sarkastiseen sävyyn ja naurahti perään ihanan kevyen kuuloisesti. Hymyilin itsekseni, istahdin alas pöydän ääreen ja aloin valmistella omia leipiäni, jolloin meidän välille laskeutui hiljaisuus. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään raskas hiljaisuus vaan sellainen ruokarauha-hiljaisuus. Molemmat söivät vain aamiaistaan hiljaisina, keskittyen heräilemään. Se välisemme rauha kuitenkin rikkoutui, kun Aatun puhelin pirahti soimaan vanhaa tuttua lauluaan, Good Charlotten The Riveriä. Aatu kohotti heti katseensa muhun ja näin sen katseessa pelkoa.