Revityt siivet eivät kanna

26. Ystävyyden takkatuli

Se marraskuinen viikko Tuukan viestin jälkeen oli melko lämmin, ja lumi, jota tuli maahan runsaasti tiistain jälkeen, oli suvilunta. Otimme ilon irti nuoskasta pitämällä lumiukontekokilpailun Jasperin perheen pihalla torstaina. Kilpailuun osallistuisivat Jasper, Aleksi, Niklas, minä ja Aatu. Valtteria ei oltu kutsuttu, for some reason.. No, mutta jokatapauksessa, äänestäisimme parhaimman lumiukon tittelistä jahka kaikkien ukot olisivat valmiita. Aiheeksi päätimme eläimet, jotka muistuttivat meitä tai jotain ystäväämme. Minä keksin heti virtahevon. Se kuvasi mua parhaiten, joten aloin pyörittää isoa palloa ympäri pihaa. Aleksi ja Aatu tekivät samoin, Jasper ja Niklas puolestaan näyttivät panostavan ennemmin tarkkuuteen kuin suuruuteen.

Suvilumi kasteli melkein välittömästi hanskani ja vaatteeni muutenkin, mutten välittänyt, vieritin vain suuren palloni perään heti toisen. Niistä kahdesta pallosta muodostuisi virtaheponi vartalo, joten aloin heittää lunta niiden väliin, peittääkseni niiden välisen raon. Aleksi ähki vieressäni vierittäessään suurta palloa oman eläimensä pyllyksi. Sekin tekisi nähtävästi jonkin eläimen, joka seisoi. Katselin vähän salaa muita, kun aloin pyörittää virtahevolleni päätä. Tekisin hipponi päästä suuren. Kaulaa hipolleni ei tulisi lainkaan, sillä arvelin, ettei sen pää pysyisi paikallaan, jos tekisin kaulan. Mikään ei kestäis niin massiivista päätä! Heh. Hyrisin mielissäni tehdessäni lumihippoani. Siitä tulis oikea taideteos ja ihan mun näköinen!

"Ei! Älä putoa!" Jasper kiljahti omalle lumiukolleen. Käänsin katseeni siihen, jolloin näin, kuinka Jasper huitoutui, huusi ja loikki epämuodostuneen teoksensa vieressä. Hetken riehuttuaan se kuitenkin asettui taas aloilleen ja alkoi muotoilla elukkaansa uudestaan. Naurahdin pienesti huomatessani sen takamuksen kastuneen, kun se oli istunut niin keskittyneenä lumiukkonsa vieressä muovatessaan sitä.

Sain ekana oman lumiveistokseni valmiiksi. Käsiäni paleli ja toppahousuni olivat märät, mutta katselin hippoani tyytyväisenä. Siitä oli peräti tullut ihan sievä. Olin laittanut sille mustat silmät Jasperin perheen pihatien kivistä ja tehnyt vielä sen suuriin silmiin ripset koivunoksista. Noora-hippo oli kaikin tavoin soman pyöreä ja hymyili leveästi. Hymyilin itsekin hipolleni juuri, kun kuulin narskuvia askelia takaani ja tunsin käsien kietoutuvan ympärilleni.

"Onpa hieno", Aatun ääni kuiskasi korvaani, jonka jälkeen tunsin sen pehmeät huulet poskellani ja pään painuvan poskeani vasten. Hymisin lämpimästi ja kohotin käteni suuni eteen, puhallellen kylmiin sormiini hieman lämpöä. "Onko kylmä?"

"Vähän sormia paleltaa, kun hanskat kastuivat", mä vastasin hymähtäen. Aatu sulki heti käteni omiinsa, lämmittäen käsiäni. Sillä itsellään oli ollut käsissään nahkahanskat, jotka pitivät yllättävän pitkään kädet kuivina ja lämpiminä vaikka kastuivat.

"Pitäisköhän sullekin hankkia nahkarukkaset", Aatu ennemmin mietiskeli kuin kysyi, mutta vastasin sille kuitenkin.

"Varmaan pitäis. Ainakin tällaisia päiviä varten", mä hyrisin kuin uuden auton moottori, painautuen tiukemmin Aatua vasten. Katselin siitä Aatun sylistä käsin muita, jotka puursivat vielä lumiukkojensa kimpussa. Niklas nousi ensimmäisenä niistä seisomaan ja käveli luoksemme, kuin merkiksi, että me kolme oltiin jo valmiita. Ilmeisesti mun lumiukko tulis olemaan valmiiden taiteilijoiden kohtauspaikka!

"Hui saakeli, kun on märkä olo. Ja hitto kun on kylmä!" Niklas lausahti ääni kylmästä väristen. Sillä oli vähiten vaatetta päällä meistä, eikä käsineitä ollenkaan.

"Mitäs oot pukeutunut niin huonosti", Aatu naurahti Niklakselle, joka vain virnisti sille. Sen jälkeen Niklas tunki kätensä taskuihin ja kääntyi katsomaan kanssamme, kuinka juuri ukkonsa viimeistellyt Aleksi riisui takkinsa ja peitti sillä teoksensa. Höh, saisimme siis nähdä sen kunnolla vasta niin sanotulla arvostelukierroksella!