After All

Aamutunti

Mä istuin käsivarsiini nojaten ja silmiäni siristellen, luokan syrjäisimmässä nurkassa. Yhtään valehtelematta, mä olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan. Kyseessä oli vasta ensimmäinen tunti ja mä olin täysin valmis pakenemaan paikalta minkä tahansa tekosyyn perusteella. Kyllä se uni sitten tällaisessa tilanteessa tuli mutta odotapa vain kun pääsi ilta kymmeneltä sänkyyn...

Multa oli mennyt tunnin alusta asti täysin ohi kaikki mitä me oltiin käyty läpi. Jos multa nyt oltais kysytty mikä oppiaine oli kyseessä, mä en olisi osannut edes siihen vastata. Minua huonompaa opiskelijaa sai hakea. Ihan totta...

"Ja läksynä sivun 48 tehtävät 1-3, kohdat a-c" kuului ääni luokan edestä.

Vilkaisin edessäni olevaa kirjaa jonka sivunumero näytti olevan 92. Mä olinkin nähtävästi ollut ahkera tällä tunnilla kun olin päässyt niin paljon muita edelle. Ajatella... ja luulin olevani vielä laiska. Kattia kanssa!

Kellojen soidessa jokainen pakkasi tavaransa vauhdilla ja miltei juoksi ulos luokasta. Mihin niillä muka kiire oli... odottamaan seuraavaa tuntia joka alkaisi vartin päästä. Mä en odottanut lainkaan niin innolla historian tuntia että olisin sen takia juossut ulos ovesta... kyllä se historia siellä varmasti odotti.

Ahdoin tavarat reppuuni, nousin paikaltani ja hiihdin muiden perässä ulos tunkkaisesta luokkahuoneesta. Ei ihmekään että aina väsytti. Aina liian lämmin ja tuuletus hajalla... joku kaunis kerta joku vielä pyörtyi täällä. Sanokaa mun sanoneen...

Joonas odotti mua luokan ulkopuolella ja mut nähdessään se nappasi penkillä lojuvan reppunsa mukaan. Se haukotteli väsyneen näköisenä ja hieroi punertavia silmiään. Viikonloppu oli todella näyttänyt sille pahan puolensa. Raukka parka kärsi krapulasta edelleen. Yksi syy lisää vihata maanantaita vielä vähän enemmän. Ihan kuin se ei tarpeeksi rankka olisi jo muutenkin.

"Mä en enää ikinä juo" se sanoi päätään pudistellen.

Ette tiedäkään kuinka kovasti mä olisin halunnut sitä uskoa. Tuo vain oli niin tyypillistä Joonasta. Perjantai-iltana se oli radalla, lauantain ja sunnuntain se selvitti päätään ja maanantaista torstaihin se kärsi krapulasta. Sitten perjantaina jo taas mentiin...

"Onko pahakin olo vielä?" kysyin tallustaessani Joonaksen vierellä kohti portaikkoa.

Kyllä mä sen melkein tiesin mutta kunhan nyt tyhmyyttäni kysyin. Jostain syystä sen oli todella vaikea toipua alkoholin jäljiltä. Hyvä mun oli sanoa kun olin ryypännyt seiska luokalta saakka...

"Olo on kun olis rekan alle jääny" tuo huokaisi.

Yhtään kaunistelematta, siltä se myös näytti. Ensi kertaa ikinä mä tunsin olevani meistä kahdesta se kauniimpi osapuoli. Yleensä Joonas oli aina se joka näytti suoraan sanoen syötävän hyvältä ja minä taas siltä kuin olisin asustanut viimeiset kymmenen vuotta sillan alla ja pakotettu viimein tulemaan sieltä ihmisten ilmoille.

Luojan kiitos portaissa ei tullut paljoa ihmisiä vastaan ettei tarvinnut alkaa niitä väistellä. Muutenkin tämä portaikko näytti olevan suunniteltu kaikkea muuta kuin kouluun.. se oli niin kapea et hyvä kun siinä mahtui juuri vastustamaan toisesta suunnasta tulevan... ruuhka-ajasta nyt puhumattakaan.

Tasanteelle päästyä, mä istahdin vihreälle nojatuolille ja laskin reppuni lattialle. Joonas istahti toiselle samanlaiselle ja nappasi reppunsa sivutaskusta juomapullonsa. Se kaivoi takkinsa taskusta särkylääkkeitä ja vetäisi puoli pulloa vettä siihen päälle.

Mä katsoin sitä lievästi huvittuneena mutta en vahingossakaan sanonut sanaakaan. En mä viitsinyt toiselle vittuilla kun se kärsi silminnähden muutenkin. Eikä mua huvittanut leikkiä nyt hengelläni.

"Armoton hedari" se huokaisi ja nojautui pitkälle tuolin selkänojaa vasten.

Sen mä olin aistivinanikin. En mä tuota flunssaksi olisi uskonutkaan. Eikä varmasti kovin moni muukaan.

Korkokenkien kopina paljasti meidän historian opettajan saapuneen paikalle. Se avasi meille tarkoitetun luokan oven ja painui sisään. Yleensä niillä oli tapana vain käydä luokkahuoneessa ennen tunnin alkua mutta nyt se jätti oven auki.

"Luokkaan on lupa tulla jo mikäli haluaa" se ilmoitti.

Mä vilkaisin vieressäni kärsivää Joonasta ja ajattelin kerrankin olla myötämielinen. Jos mä jäisin sen seuraksi ja menisin luokkaan vasta kun oli pakko.

"Mee vaan. Mä jään venaamaan Nikoa" blondi sanoi.

Sovitaan sitten niin. Mä nousin seisomaan ja nappasin lattialle laittamani repun mukaan. Muutkin näytti menevän jo joten kai minäkin sitten. Nyt kun Joonakseltakin irtosi lupa.

"Koita kestää sen hedaris kanssa" toivotin sille tsempit ja lähdin muiden perässä kohti luokkaa. Sivusilmällä mä olin kuitenkin näkevinäni käytävän toiselta puolen jotain joka herätti mun huomioni. Käännyin katsomaan enkä voinut estää järkytyksestä kielivää henkäisyä karkaamasta huuliltani. Mitä sulle oli oikein tapahtunut?!

***

Uskotteko jos sanon et mulla on jo tästäki seuraava osa valmiina? :) Ja pariin muuhunki stooriin :)