After All

Friikki

Suihkun, aamupalan ja pitkäksi venyneen suutelusession jälkeen me oltiin päästy vihdoin kauppaan tekemään ostoksia. Joel oli ehdottanut että tehtäis tänään yhdessä ruokaa ja ilmeisesti minulta lupaa kysymättä, se oli päätynyt makaronilaatikkoon. Se kuulosti juuri sopivan helpolta meidän kokkaustaidot huomioonottaen. Ja olkoonkin niin arkista kuin halusi, se oli myös todella herkullista. Saa nähdä oliko lopputulema meidän kokkailujen jälkeen vielä sama...

Mä nappasin käteeni sinisen ostoskorin ja katsoin Joelia kysyvästi. Mikä mahtoi olla suunta josta me aloitettiin? Sillä piti olla kauppalista oman päänsä sisällä joten sen muistin varassa mentiin. Mä en ollut ihan varma sen idean hyvyydestä mutta niin se oli sanonut. Ei me mitään kauppalistaa tarvittu. Eipä niin...

"Mitä muuta me tarvitaan kun makaronia ja jauhelihaa?" Joel kysyi.

Jos se oli kysymyksensä kanssa tosissaan, ei me saatu edes taikatempuilla tulevasta ruuasta herkullista. Tuolla reseptillä siitä tuli kuivempaa kuin karrelle poltetusta kanasta...

"Onks teillä sipulia? Kaikkia mausteita? Kananmunia?" luettelin.

Joel näytti mietteliäältä ja yritti selvästi muistella keittiön kaappien sisältöä. Se varmaan olis kannattanut tarkistaa ennen kauppaan lähtöä. Vaikka se vaikuttikin olevan hieman pihalla siitä mitä kaikkea ruuanlaitossa piti ottaa huomioon, oli minusta sen vahva halu yrittää kaikista tärkein. Meni se sitten syteen tai saveen.

"Tarvitaanks siihen noin paljon kaikkea?" se kysyi hämmästyneenä.

Ensimmäistä kertaa mä tunsin tietäväni meistä kahdesta jotain enemmän. Jos nyt poissuljettiin koulujutut... ehkä tässä kohtaa oli mun paikkani antaa neuvoja ja hyviä huomioita.

"Luovutan! Tehdään mieluummin jotain iisimpää.. vaikka tortilloja" tuo ehdotti.

Nekin olis kieltämättä houkutelleet mutta koska mä pidin pienistä haasteista, vaikutti tämä juuri hyvältä idealta. Sitä paitsi kerrankin mä tiesin enemmän kuin Joel, joten totta kai mä halusin käyttää tilaisuuden hyväkseni.

"Eipäs. Tule" sanoin jämäkästi ja tartuin Joelia kädestä.

Se seurasi kuuliaisesti perässä eikä vastustellut yhtään. Ehkä mä olin sitten meidän suhteessa se joka vastasi ruuanlaitosta ja kaikesta sellaisesta mikä vanhan uskomuksen mukaan kuului naisten tehtäviin. Ahdasmielistä touhua...

"Ota pussi käteen ja valitse pari pientä sipulia. Ei rumia" ohjeistin Joelia.

Se teki kuten mä käskin ja katsoi epäluuloisena isoon laariin jossa kaikki irtosipulit olivat. Hetken se tutkaili niitä kunnes nosti katseensa anovasti muhun.

"Eihän sipuli nyt voi olla kaunis" se tokaisi käsiään levittäen.

Kaikesta päätellen se taisi nauttia tästä pelistä. Näytellä vielä vähän avuttomampaa mitä oikeasti olikaan. Ehkä tämä oli Joelin tapa hakea toiselta ohjeistusta ja neuvoja asioihin. Kaikessa muussa se varmasti oli mua kokeneempi mutta ruuanlaitossa mä pesin sen sata nolla. Eikä sillä ollut vielä pienintäkään käsitystä koko asiasta.

"Hyvä on.. mut jos sä valitset rumia, ne laittaa sut itkemään" huomautin.

Sipulin kuoriminen oli suoraan saatanasta. Mä en ollut vielä keksinyt hyvää konstia siihen kuinka saisin hoidettua kyseisen homman ilman katkeran suloisia kyyneliä.

Lähdin suuntaamaan kohti hevi-osastoa josta mun oli etsittävä meille lehtevä ja hyvännäköinen salaatti. Me nimittäin tehtiin myös sellainen. Ja minä päätin siitä juuri.

"Hei! Et jätä mua yksin näiden kanssa!" Joel valitti.

Se sai mut vain nauramaan enkä mä tehnyt elettäkään totellakseni sitä. Mun tehtäväni oli valita hyvä salaatti ja kasvikset siihen mukaan. Joel selviytykööt sipulin valinnasta näillä neuvoilla.

Nappasin valikoimasta nätin näköisen frise-salaatin ja laitoin sen koriin. Sen kanssa sopi hyvin kurkku ja väriä tuomaan oli hyvä valita vaikkapa punainen paprika. Toisaalta myös vesimeloni toi mukavasti makeutta siihen ja siitä saisi vielä aamupalankin kanssa hyviä siivuja.

"Nämä saa kelvata" kuului tuhahdus mun takaa.

Joel laski tuhannen rytyssä olevan pussin mun kädessä olevaan koriin ja vilkaisi mielenosoituksellisesti muhun. Sen reaktio tuotti lieviä vaikeuksia pitää kasvoja peruslukemilla mutta mä yritin hillitä itseni.

"Kiitos" sanoin lempeästi ja nappasin samalla mieleiseni kurkun lukuisten muiden seasta.

Katsoin sen vaakanumeron ja kävin punnitsemassa. Jostain syystä mä olin aina ollut täysin friikki siinä minkälainen kurkku oli valittava. Se ei saanut olla liian paksu eikä liian lyhyt. Mitä ohuempi ja pidempi, sitä parempi.

"Valitset sä nuokin ulkomuodon perusteella?" Joel kysyi.

En mä oikein muutakaan vaihtoehtoa nähnyt. Millä perusteella se sitten itse elintarvikkeet valitsi? Vai valitsiko millään? Jos sen äiti hoiti aina ruokaostokset, tämä oli sille todella vierasta. Ja mä nautin salaa siitä kuinka pihalla se oli.

"Se on vähän se pointti. En mä oikein viitsi maistaa jokaista ja sen perusteella tehdä valintaa" huomautin nokkelana.

Joel pyöräytti silmiään ja kiilasi mun eteen. Se katsoi koriin ja sitten muhun hyvin epäilevänä. Mitä mä nyt olin tehnyt väärin?

"Okei.. perustele sitten. Miks just tuo kurkku?" se kysyi.

En mä olis arvannut että sen kanssa kauppareissusta muodostuisi tällainen sirkus. Toisaalta olihan tämä ihan hauskaa mutta mä kuvittelin sillä olevan sentään jonkinlainen käsitys siitä mitä me tarvittiin.

"Se näyttää just täydelliseltä. Kurkku ei saa olla paksu tai lyhyt. Sen tarvii olla pitkä ja mahdollisimman ohut" selostin asiantuntevasti.

Joelin kasvoille nousi huvittunut virnistys. Se piti mua varmasti täysin sekopäänä tämän jälkeen. Enkä mä sitä siitä olisi tuominnutkaan. Mä olin hiukan friikki tällaisissa jutuissa.

"Tykkäät sä kaikesta muustakin pitkänä ja ohuena?" se kuiskasi.

Vasta tuo kysymys sai mut tajuamaan miksi sitä huvitti mun valintaperusteeni. Enkä mä ollut itse edes tajunnut siinä mitään väärää...

"Joel!" moitin sitä posket punaisina ja huitaisin kädelläni sitä kylkeen.

Tätä keskustelua mä en halunnut käydä S-marketin heviosastolla. Enkä oikeastaan missään muuallakaan. Siitä me voitais puhua sitten joskus myöhemmin jos pakko oli.

"Sä syötit ton suoraan lapaan. Oli pakko" se sanoi hymyillen.

Ehkä mun oli vastaisuudessa mietittävä hiukan tarkemmin mitä menin sanomaan Joelin kuullen. Mutta en mä sille vihainen tuollaisista heitoista osannut olla. Kai mun piti vain opetella sen omintakeiseen huumoriin.

"Käytkö hakemassa jauhelihan ja makaronit? Mä otan vielä vesimelonin ja paprikaa" sanoin puheenaihetta vaihtaen.

Joel nyökkäsi hymyillen ja lähti hakemaan kylmähyllyltä jauhelihaa. Toivottavasti se osasi valita sen oikein. Vaihtoehtoja oli monia mutta parhaan sai vain yhdestä. Vaikka kyllä mä olin täysin valmis pistämään sen hakemaan uudelleen niin monta kertaa että se osui oikeaan. Oppihan sitten ainakin kuinka tehdä kunnon kauppaostokset... mä taisin olla täydellinen tyranni poikaystävä.. vai mitä?

***

Vähä hauskaa tähänki stoorii :))