After All

Lähtö haikeutta

Kello alkoi uhkaavasti näyttää kohti sellaisia lukemia että mun olisi pian lähdettävä takaisin kotiin. Pakko se oli myöntää että pelkkä ajatuskin sattui. En mä olisi halunnut päästää irti tästä kaikesta söpöilystä mitä me viikonlopun aikana oltiin harjoitettu. Mullekin oli varmasti tehnyt enemmän kuin hyvää ihan vaan olla. Ei tarvinnut kaiken aikaa miettiä mitä seuraavaksi piti tehdä tai minne mennä. Koulujututkin oli aika sujuvasti tipahtaneet ajatuksista Joelin seurassa. Ja se oli mun kohdalla jo melkoinen saavutus.

Me makoiltiin olohuoneen sohvalla katsellen Joelin valitsemaa elokuvaa. Älkää huoliko, mä olin saanut päättää kaksi edellistä! Sen valinta oli osoittautunut ihan hauskaksi. Mulla ei tosin ollut harmainta aavistustakaan mistä leffasta oli edes kysymys. Niiltä osin meillä oli hieman erilainen maku...

Joel oli parkkeerannut itsensä sohvan reunapuolelle ja mä olin divaanin tyynyjen ja Joelin kyljen välissä kuin mikäkin hodari. Mun pää tuntui liian raskaalta kannateltavaksi joten mä olin laskenut sen Joelin rinnalle. Sen sydämenlyöntejä oli rauhoittavaa kuunnella. Mun pää kohoili sen hengityksen tahdissa mikä tuntui aluksi hieman huvittavalta. Mun kyljellä seikkaileva käsi teki rauhallista, toistuvaa liikettä mikä sai mut miltei nukahtamaan. Se tuntui ihanalta eikä kutittanut lainkaan niin paljoa kun mä olin kuvitellut.

Koko päivänä Joel ei ollut meinannut malttaa päästää musta irti ollenkaan. Se oli heti aamusta alkaen roikkunut mussa kiinni kuin takiainen. Ihme ja kumma, mä en kokenut sitä millään tapaa ahdistavana. Päinvastoin, aika ihanana tunteena. Jos meidän ensimmäinen yhteinen yö oli ollut vähän hakemista, olin mä jo seuraavana uskaltanut mennä sen syliin ja lopulta nukahtanut tuon rauhoittelevaan silitykseen. Kaikesta päätellen me oltiin nukuttu koko yö sylitysten kun aamulla mä heräsin tuskahiessä siihen etten meinannut saada henkeä. Mä olin ollut käytännössä kokonaan peittojen alla, kasvot Joelin rintaa vasten. Ei ihmekään et happivaje oli herättänyt mut...

Aamupalaa tehdessään tuo taas oli pitänyt toisella kädellä koko ajan mun omasta kiinni. Hyvä että se päästi mut edes vessaan itsekseni! Se olisi ollut jo ehkä vähän liikaa...

"Joel, mun pitäis varmaan ruveta harkitsemaan kotiin lähtöä piakkoin" sanoin hiljaa nostaen päätäni hitaasti sen rinnalta. Tuon siniset silmät muuttui niin surullisiksi että mä olisin voinut alkaa itkeä. Se kampesi itsensä istumaan ja nojasi selkänsä käsinojaa vasten.

"Etkö sä vois vielä jäädä? Mä en halua että sä meet" Joel sanoi harmistuneena ja tiukensi otettaan mun ympäriltä. Mieluummin mäkin tänne olisin jäänyt kuin lähtenyt takaisin kotiin kohti tylsää arkea. Täällä oli ollut niin ihanan rauhallista ja hiljaista kun me oltiin saatu olla vain ihan kahdestaan.

"En mäkään haluis mennä mut taitaa olla pieni pakko" vastasin ihan yhtä harmissani tähän ratkaisuun kuin Joelkin. Vaikka me ei kauaa erossa jouduttais olemaankaan, se tuntui silti ihan erilaiselta nyt kun me oltiin saatu viettää ihana viikonloppu yhdessä. Juuri nyt maanantai-aamu tuntui olevan tuhansien kilometrien päässä ja koulussa näkeminen vaikutti vain tylsältä. Mutta ehkä juuri tämän takia oli hyvä että mä raahautuisin kotiin. Osattaispa ainakin nauttia taas siitä hetkestä kun nähtiin koulussa. Olihan sekin aika ihan yhtä arvokasta kuin tämä. Vaikka siinä olikin sivussa se koulu häiritsemässä.

"Mulla on ollut ihan paras viikonloppu ikiaikoihin" Joel kertoi.

Se tunne oli molemminpuolinen. Yleensä viikonloput oli olleet mulle vain välipäiviä pakolliselta nöyryytykseltä jota oli odotettavissa taas seuraavat viisi arkipäivää. Nyt musta tuntui siltä kuin kaikki se olis vain kadonnut yhtäkkiä. Joel oli tainnut olla oikeassa sanoessaan että opettajille kertominen helpottaisi tilannetta. Niin mun kohdalla oli käynyt. Ainakin hetkellisesti.

"Samat sanat" vastasin hymyillen ja könysin itseni istumaan Joelin viereen.

Se kietoi kätensä laiskasti mun ympärille ja painoi leukansa mun olkapäälle. Kuka olisi uskonut että siitä kotibileiden tupakoivasta pahasta pojasta kuoriutui tuollainen suloinen söpöstelijä. Joko tässä oli siirappia kerraksi?

Ehkä se kertoi vain siitä kuinka Joelissakin oli kaksi täysin erilaista puolta. Molemmat yhtä puoleensavetäviä ja rakastettavia. Ja vielä parempaa tästä teki se että mä olin onnistunut kaivamaan esiin juuri sen puolen mitä tuskin kukaan uskoi olevan edes olemassa. Mutta niin sen kai kuului vähän mennäkin että jokaisella oli se puoli joka näytettiin vasta sitten kun oli oikeasti tosissaan toisen kanssa. Sitten kun pystyi sanoa tuntevansa toista jo sen verran että uskalsi raottaa omaa herkkää puoltaan. Eihän se varmasti kaikilla mennyt niin mutta Joelin kohdalla se taisi osoittautua todeksi. Sen mystisen kiehtovaan ja puoleensavetävän kylmään ulkokuoreen mä olin mennyt ihastumaan ja lopulta tuo välittävä ja kertakaikkisen suloinen puoli oli saanut mut rakastumaan...

"Moneltako sulla alkaa koulu huomenna?" se kysyi.

Klassinen maanantai... mulla olisi luvassa yhteiskuntaoppia, josta perjantaina olleen kokeen mä olin ehtinyt unohtaa jo sujuvasti. Tuskin me niitä vielä takaisin saatais joten turha sitä oli pohtia nyt. Ruotsia, historiaa ja matikkaa. Unelmapäivä...

"Ysiltä ja pääsen kolmelta" huokaisin nojaten päätäni paremmin Joelia vasten.

Se oli onnekas lähes olemattoman lukujärjestyksensä kanssa... toki oli se jo muutaman vuoden enemmän koulutietä kulkenut kuin minä. Tuo hullunmylly mulla alkaisi vasta ensi syksynä. Sitten kun Joel ei ollut enää meidän koulussa...

"Mä tuun vasta kymmeneks.. onks sulla illalla suunnitelmia?" se jatkoi.

Mitäpä mulla muuta olis ollut kuin perus koulujuttuja. Toki tässä alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa jo siltä et mun olisi piakkoin kerrottava totuus meistä mun porukoille. Ehkä ne sitten tajuaisi paremmin miksi mä olin aina iltaisin menossa ja hinguin viikonlopuksi tänne... hyvällä tuurilla ne voisi päästää mut yökylään vaikka keskellä viikkoa!

"Ei koulujuttuja kummempaa. Mä ehdin tehdä ne iltapäivästä niin et oon illalla vapaa" kerroin.

Mitä ikinäkään sillä oli suunnitteilla, mä halusin mukaan. Musta tuntui jo nyt että yö ja oppitunnit erillään oli mulle ylitsepääsemättömiä. Mä olisin vain halunnut olla sen kanssa kaiken aikaa. Harmi ettei se ollut mahdollista...

"Kiva. Sä voisit tulla taas tänne.. mutsi on iltavuorossa" Joel huomautti.

Mikäpä siinä. Niillä oli viihtyisä asunto ja täällä oli kaikin puolin mukava olla Joelin kanssa. Se teki kummasti kaikesta heti paljon kivempaa...

***

Sanoja 910

Ja ihan vaan koska I am on fire, saatte jälleen tätä :))