After All

Mitä me ollaan?

Me istuskeltiin Ollin kanssa kahdestaan meidän vakiopaikoilla ruokalassa. Joonas oli lähtenyt jo liikuntatunnille ja yrittänyt urhoollisesti esittää välinpitämätöntä Nikon kävellessä ohi. Mua sattui sydämeen seurata tuon kärsimystä vierestä. Mutta mitä muutakaan mä olisin voinut asialle tehdä? Siitä ei koskaan seurannut mitään hyvää kun mä sekaannuin johonkin asiaan.

Mun oli tehnyt mieli mennä vetämään parin pöydän päässä meistä istuvaa Nikoa turpaan kun näin sen vieressä istuvan tytön lääppivän sitä kuin missäkin kornissa teinien pornonovellissa. Hyi helvetti! Aina mua oli moinen ällöttänyt mutta tässä tapauksessa mä saatoin sanoa jo voivani pahoin.

Olli kuitenkin oli saanut pidettyä mut aisoissa sen suurempien ylilyöntien suhteen. Tappavia katseita mä kyllä sen suuntaan loin mutta ei se niistä näyttänyt olevan juuri pahoillaan. Miksipä olisikaan...

Päästäkseni yli edes hetkellisesti Nikon aiheuttamasta vitutuksesta, mun oli puhuttava Ollin kanssa. Meillä oli sen verran tässä vielä aikaa että ehdittäis puhua siitä missä nyt mentiin.

"Tuntuu tyhmältä kysyä tätä nyt mut mitä me ollaan?" kysyin katsoen mua vastapäätä istuvaan Olliin.

Se näytti hetken hyvin hämmentyneeltä kunnes hymyili lempeästi. Joko sillä oli tieto asiasta tai sitten se kuvitteli mun vitsailevan.. kyllä mä tiesin sen kuulostavan omituiselta että mä puhuin tuollaisia mutta osasin mäkin ottaa asiat tosissani kun syytä oli.

"Mä oon miettiny samaa.. kun en oikein tiiä" se sanoi hiljaa.

Selvästi asian esille ottaminen oli sitten hyvästä kun oltiin kumpikin ihan pihalla. Vielä kun saatais siihen selvyys.

"En haluu kuulostaa painostavalta mut kyllä mä oisin ainaki kiinnostunut kokeilemaan sun kanssa mitä tästä tulis" kerroin oman näkemykseni. Se tuskin oli sitä mitä mun piti sanoa mutta minkä mä sille voin että se oli totuus. Pahin osuus olisi edessä kun mä joutuisin kertomaan sen totuuden Joonakselle.

"Nii mäki oisin" Olli vastasi.

Sen katse vain ei puhunut ihan samaa kieltä. Mä odotin koska tulisi se kuuluisa mutta...

"En vaan oikein tiiä miten se käytännössä toimii.." se sanoi hiljaa.

Ei kai siihen mitään tiettyä kaavaa ollut kuinka piti edetä. Niin kauan kaikki oli hyvin kun kukaan ei puhunut yhteen muutosta tai naimisiinmenosta..

"En mäkään tiiä" huomautin hartioitani kohauttaen.

Mä tiesin että halusin viettää tuon kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista oli. Pidin mä kovasti myös sen läheisyydestä ja kaikesta siitä mikä tästä teki seurustelusuhteen omaisen. Jos sellaisesta vielä saattoi puhua..

"Oon tosi kokematon kaikessa tällasessa" se huokaisi.

Kyllä mä sen huomasin. Sen tunsi tuon läheisyydessä. Mutta jotain kiehtovaa siinä oli. Totta kai mä olin imarreltu siitä että se halusi mun olevan ensimmäinen poikaystävänsä. Sen roolin mä halusin täyttää niin hyvin kuin mahdollista.

"Se ei haittaa. Päinvastoin" sanoin hennosti hymyillen ja hipaisin varovasti Ollin kättä joka lojui pöydällä mua kohti venytettynä.

Kyllä mä olin mielelläni se joka tuota opetti vaikka mihin. Eihän rakkautta kokemuksessa mitattu.

"Ollaanko me siis nyt..." se kysyi niin hiljaa että hyvä kun mä edes kuulin.

Kuten sanottu, kyllä mä ainakin halusin. Ja mikäli Ollin sanomisiin oli uskominen, niin halusi sekin.

"Joo. Ollaan me" vastasin hymyillen.

Hiplasin hermostuneena Ollin hupparin hihaa ja räpelsin toisella kädellä haarukan kanssa lautasella olevaa ruokaa. Vaikka niin saattoi äkisti kuvitella etten mä osaisi stressata tällaisesta, todellisuudessa mua hermostutti sen lähellä todella paljon. Osittain kai juuri siksi etten mä ollut koskaan aiemmin tuntenut mitään vastaavaa. En mä ollut ennen tuntenut rakkautta. 

***

Rakastan tän stoorin Ollia <3