After All

Tilannekatsaus

Pitkin viikonloppua mä olin yrittänyt laittaa Ollille viestiä ja kysellä siltä ohimennen miten viikonloppu oli mennyt ja mitä sillä oli silloin perjantai-iltana ollut mielessään. Yhteenkään viestiin mä en ollut vastausta saanut. Tosin eipä se niitä katsonutkaan ollut. En mä siitä sen suurempia kohtauksia alkanut vetämään vaikka se mua hieman ärsyttikin. Enhän mä edes tiennyt kuinka aktiivinen puhelimen käyttäjä se oli ylipäätään.

Ainakaan sille ei ollut yön pimeydessä tapahtunut mitään kun mä näin sen talsivan keskittyneen näköisenä kuulokkeet päässään kohti koulua, kun mä olin ollut aamulla hakemassa Joonasta.

Niillä oli Nikon kanssa omanlaisensa draama meneillään kun Joonas oli puhunut suunsa puhtaaksi perjantain bileitä seuraavana päivänä, Nikon kysyessä minne se yhtäkkiä oli hävinnyt. Mä en viitsinyt tunkea nokkaani niiden välisiin asioihin kun vaikutti omissakin olevan tarpeeksi. Mä en nimittäin koko viikonloppuna ollut saanut Ollia mielestäni.

Mitä sillä oli mahtanut olla mulle asiaa ja mitä jos Joonas ei olisikaan keskeyttänyt meidän keskustelua. Jos mä olisin älynnyt lähteä sen perään ja kertonut samantien mistä oli ollut kyse. Ei kai se sellaisesta olisi piitannut...

Naputtelin kynsilläni puisen penkin pintaa ja odottelin koska minuuttiviisari kääntyisi kohti helpotusta ja päästäisi meidät pois tältä puuduttavan tylsältä oppitunnilta. Mulla olisi nimittäin välitunti aikaa etsiä Olli käsiini ja jututtaa sitä hieman. En mä kuitenkaan halunnut antaa sille itsestäni tällaista kuvaa. Ensin ehdotella toiselle treffejä ja seuraavassa hetkessä ollakin jo omalla sohvalla toinen mies sylissään... sellainen mä en ollut.

Viisari liikahti ja sai aikaan toivotun äänen joka merkitsi sitä että me päästäis viimein pihalle täältä. Opettaja selitti vielä jotain seuraavalle tunnille tulevista tehtävistä mutta mulla oli liian kiire pois että mä olisin ehtinyt sitä kuunnella. Pakkasin tavarat reppuuni ja syöksyin ensimmäisten joukossa kiinni ovenkahvaan.

Mun matkani tyssäsi kuitenkin lyhyeen kun mä törmäsin sisäpuolelle änkeäviin ihmisiin. Helvettiäkö niillä niin kiire tunnille oli ettei ehtinyt päästää edes edellisiä pois alta?!

Nostin katseeni mun läpi yrittävään kaveriin jonka kasvot nähtyäni mun katse muuttui kiukkuisesta hämmentyneeksi. Se nosti katseensa muhun ja sama hämmennys peilautui samalla sekunnilla myös sen kasvoilta.

"Olli" tokaisin hämilläni.

Muiden ihmisten yrittäessä tunkea itseään läpi meidän tukkimasta oviaukosta, mä nappasin Ollia käsivarresta ja talutin sen sivummalle. Vedin sen perässäni lähimpään nurkkaukseen ja odotin kunnes suurin ihmismassa oli jalkautunut pois käytävältä.

"Onks sulla kaikki hyvin? Et vastannu koko viikonloppuna mihinkään viestiin" sanoin hämilläni.

En mä siltä halunnut kuulostaa kuin olisin sitä jostain syyttänyt. Eihän se ollut mulle tilivelvollinen asioistaan, tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Mä halusin vain tietää missä mentiin...

"Joo ei mulla hätää oo" se vastasi väkinäisesti hymyillen.

Mä olisin kovasti halunnut uskoa tuohon mutta sen katse oli melko ristiriidassa sen sanojen kanssa. Mutta ei mulla ollut oikeutta alkaa epäilemään sitä mistään. Mä olisin kuulostanut vain mustasukkaiselta holhoavalta poikaystävältä. Enhän mä sen poikaystävä ollut...

"Mitä sä olit sanomassa sillon ennen kun Joonas keskeytti?" viittasin sen perjantaiseen visiittiin.

Mä halusin tuoda sille oitis ilmi sen että mun seurassa ollut tyyppi oli todella ollut Joonas. Ehkä se vaan ei tunnistanut sen ääntä siinä hetkessä joten veti asiasta omat johtopäätöksensä.

"Perjantainako?" se kysyi selvästi helpottuneena.

Mä nyökkäilin vahvistaakseni sen toteamusta ja kiskoin reppua selkääni kuin mikäkin innokas koululainen. Todellisuudessa täällä oleminen vain vitutti mua. Oma valinta se oli mutta jotain oli yritettävä enkä mä tässä kohtaa suostunut jättämään enää kesken. Eihän siinä olis ollut mitään järkeä.

"Ai se oli Joonas joka sun luona oli" sen ilme kirkastui tuon kerratessa tapahtumia.

Niin mä sen olin ajatellutkin. Se oli kuvitellut Joonaksen olevan joku muu ja lähtenyt siksi niin kiireellä pois paikalta. Edes asiaansa kertomatta...

"Kai mä olisin kysellyt vaan et olisko sulla ollut aikaa tehdä mun kanssa jotain" tuo tokaisi hartioitaan kohauttaen.

Lienee tuossa kohtaa hyvä että se oli vetänyt Joonaksen kommentista omat johtopäätöksensä. Siinä tapauksessa mä olisin halunnut viettää Ollin kanssa aikaa ihan kahdestaan mutta en mä olis pystynyt Joonastakaan feidaamaan siinä tilanteessa. Se oli niin poissa tolaltaan siitä mitä siellä bileissä oli käynyt ja ihan syystäkin. Mä koin olevani velvollinen olemaan paikalla silloin kun Joonas mua tarvitsi. Ja ennen kaikkea mä halusin olla paikalla. Se vain oli mun tehtäväni. Ihan kuten sekin olis tehnyt mun kohdalla.

"No, se perjantai tais mennä jo mut mites tänään?" esitin ehdotukseni.

Mulla ei mitään muuta ollutkaan kuin aikaa joten Ollista se kiinni oli. Ellei sitten Joonas ollut suunnitellut mun pääni menoksi taas jotain täysin järjetöntä. Kovin usein sillä oli tapana tehdä niin...

"Mun pitäis tehdä yks äikän kirja-esittely keskiviikolle enkä oo edes alottanut.." Olli vastasi harmistuneena.

Olihan tässä muitakin päiviä vielä. Nyt oli vasta maanantai. Ja olihan koulu nyt tärkeysjärjestyksen kärjessä... mulle se ei sitä ollut mutta niitä joille se oli, mä ihailin suuresti.

"Ellet sä haluu tulla mukaan kirjastoon" se tokaisi hieman huvittuneena.

Tuo oli selvästi tarkoitettu vitsiksi mutta toisaalta miksipä ei... mitä hauskaa siinä muka oli? Eikö se osannut kuvitella mua kirjastoon? Jo oli ahdasmielistä toimintaa... mähän olisin voinut siinä samalla harjoitella itsekin erinäisiä tapoja valmistautua kevään yo-kirjoituksiin. Ties vaikka mukaan olis tarttunut jokin ahaa-elämys...

"Voinhan mä vaikka tullakin" vastasin hartioitani kohauttaen.

Se sai hymyn Ollin huulilla hyytymään ja katseen muuttumaan lähes järkyttyneeksi. Turha tätä nyt sentään liioitella oli. Vaikka mä aikaansaamaton laiskamato koulujutuissa olinkin, ei se sitä tarkoittanut ettäkö mä olisin ollut jotenkin allerginen kirjastoille. Olispa se ollut kätevää... monista koulujutuista olis päässyt laistamaan sillä verukkeella et olis alkanut puhua allergisesta reaktiosta.

"Oot sä tosissas?" se kysyi.

Mikäpä siinä... kai se meidän yhteiseksi ajanvietteeksi kelpasi siinä missä moni muukin asia. Alunperin se oli juuri kouluun liittyvissä asioissa mua halunnut auttaa joten tämähän meni juuri niin kuin pitikin.

"Joo joo! Monelta sä pääset?" kysyin kelloani vilkaisten.

Siitä tulikin jo taas mieleeni et mun oli etsittävä Joonas jostain ja kysyttävä joko se oli saanut selvitettyä välinsä Nikon kanssa. Sunnuntaina kun mä viimeksi tästä draaman kaaresta olin kuullut, ei Joonas suostunut edes kuulemaan Nikon versiota asiaan. Ihan kuin nekään olis jossain parisuhteessa olleet... mun oli vaikea nähdä Nikon tekemisissä mitään väärää mutta koska Joonas oli mulle tärkein ihminen maailmassa, mä puolustin sitä ihan vain periaatteesta.

"Kolmelta vasta" Olli huokaisi.

Se kuulosti hyvältä aikataululta. Siihen mennessä mä ehdin selvittää Joonaksen suunnitelmat ja tehdä sille selonteon menemisistäni. Jos mä oikein tehokas olin, ehdin mä myös etsiä vaikeimpia aiheita kevään kirjoituksia ajatellen. Tai vaikkapa ihan seuraavaa koeviikkoa.. sekin oli mulle yksi akilleen kantapää...

"Tuu tohon parkkikselle sit niin mä haen sut siitä" selvensin hymyillen ja aloin kaivaa avaimia hupparini taskusta.

Se eskaloitui suunniteltua nopeammin... mutta mikäpä siinä. Ainakin väärinkäsitykset saatiin setvittyä ja me oltiin keksitty jo tekemistäkin yhteiseksi ajanvietteeksi. Ei hullummin maanantailta... 

***

Myöhemmin viel torstaiseen tapaan Jikoa :) Nyt saatte ensin tyytyä tähän :)