After All

Kylmä ja lämmin

Koulun päätyttyä Olli tuli mun kanssa samaa matkaa kohti kotia. Se oli kertonut stressaavansa tulevasta yhteiskuntaopin kokeesta ja mä taas olin vain keskittynyt siihen kuinka suloinen se oli kertoessaan mulle omista arkisista asioistaan. Tuntui ihanalta kuinka se uskaltautui kertomaan omista jutuistaan niin avoimesti. Epävarmuuksista ja kokemattomuudesta vaikka se varmasti samalla pelkäsi sen kääntyvän itseään vastaan.

Mä olin miettinyt koko iltapäivän tunnit kuinka mä osaisin kysyä sen mielipidettä koulussa jaettaviin huomionosoituksiin ilman että vaikuttaisin siltä kuin yrittäisin painostaa sitä. Se ei missään nimessä ollut mun tarkoitukseni. Mä halusin vain että me vältettäis ylimääräiset epämukavuuden tunteet. Jos se vaikka halusikin että me oltiin koulussa enemmän niin kuin kaverit ja yhtäkkiä mä meninkin pussaamaan sitä tai halaamaan takaapäin. Että kaikki tuollainen jätettäis jomman kumman luo eikä tuotais sitä kouluun. Tai jos se halusikin niin ja mä en uskaltanut tehdä mitään koska pelkäsin sen ajattelevan muiden mielipiteitä. Yliajattelijan elämä oli rankkaa...

"Olli kuule..." aloitin vilkaisten sitä sivusilmällä.

Se näytti syötävän suloiselta kävellessään siinä mun vierellä, reppu selässään ja pipo päässään. Sen päällä oli tummansininen tuulitakki ja jalassa mustat farkut jotka korosti sen sporttista kroppaa. Se varmaan löisi mua jos tietäisi mitä mä ajattelin...

"Mitä sä sanoisit jos mä tekisin näin..." jatkoin kysyvästi ja tartuin sitä lempeästi kädestä.

Tuo laski katseensa maahan ja puristi hellästi mun kättä omaansa vasten. Mä uskalsin ajatella tuon myöntymisen merkkinä. Toisaalta eihän me nyt oltu enää koulussa. Se olisi kai asia erikseen jos ympärillä oli muita ihmisiä. Mä en halunnut ajatella että se olisi mutta mulla vain oli vahva tunne siitä et Olli ajatteli asian olevan niin.

"Miten sun käsi on noin lämmin vaikka tääl on näin kylmä?" se kysyi ihmeissään.

Mä olin ennenkin saanut kuulla olevani kuumaverinen. Mulla ei ollut kylmä juuri koskaan. Päinvastoin. Hyvä etten mä öisinkin nukkunut ikkuna auki... kuinka mä osaisinkaan olla kun vieressä oli joku kaipaamassa läheisyyttä...

"Mulla on aina lämmin" huomautin hartioitani kohauttaen.

Parempi se oli kuin jatkuva kylmyys. Kai mä olin niin tottunut näihin olosuhteisiin ettei paukkupakkasetkaan tuntuneet enää miltään. Pahemmin ne mun autoon otti kuin minuun itseeni.

"Mulla taas on aina kylmä" Olli harmitteli.

Vaikka mä en muuta pystyisi vannomaan, sen mä lupasin ettei mun kanssa tarvinnut palella milloinkaan. Mä pidin huolen siitä et sillä olisi aina lämmin mun lähellä. Musta tulisi sille ikioma lämpöpatteri.

"Ei mun kanssa" tokaisin ja vedin sen kainalooni.

Musta oli mukavaa kun se oli noin pikkuinen. Tai lähinnä lyhyt ainakin minuun nähden. Olinhan mä sitä päätä pidempi. Ainakin tuo tuntisi olonsa turvalliseksi mun kanssa. Ja se oli pääasia. Mä tuskin maltoin edes odottaa kuinka ihanaa sen kanssa halailusta tulisi. Kuinka se käpertyisi sängyllä pieneksi mun kylkeä vasten ja antaisi hipsuttaa itsensä uneen. Ottaa se syliin ja tuntea tuon kutittava hengitys vasten mun rintaa. Seurata sen rauhallista unta ja lopulta nukahtaa itsekin toisen kehon lämpöön.

"Mennäänkö me vaikka nyt sinne kahville?" se kysyi yhtäkkiä.

Mä muistin et siitä oli eilen illalla ollut puhetta. Monien muiden asioiden lomassa. Jos me mentäis jo nyt, mun olisi seuraavaksi selvitettävä mikä tilanne Joonaksella oli. Mä kun en ollut kuullut siitä mitään sitten sen jälkeen kun se oli poistunut ruokalasta ennen meitä. Kyseisen tunnin jälkeen se oli päässyt kotiin ja me taas jouduttiin olemaan koulussa kolmeen asti.

"Mennään vaan. Mun pitää vaan laittaa Joonakselle viestiä ja kysyä miten se pärjää" selvensin Ollille.

Se nyökkäsi hymyillen ja taiteili sormensa mun omien lomaan. Sillä ei ollut aikomustakaan päästää irti. Mikä tuntui pelkästään mukavalta. Ainakin niiltä osin me oltiin samoilla viivoilla.

"Musta on ihanaa miten sä huolehdit sun ystävistä" se kertoi.

Mä koin sen vähän velvollisuudekseni. En mä halunnut kuulostaa siltä kuin se olis ollut mulle jokin pakollinen taakka. Päinvastoin. Joonas oli mulle tärkeä ja mä halusin pitää siitä huolta kun siihen aihetta oli.

"Totta kai mä huolehdin. Joonas on mulle tärkeä, kuten tiiät" huomautin.

Kyllä se tiesi. Ja hyvä niin. Muuten meille olisi saattanut tulla ongelmia. Jos se olisikin alkanut vaatia mua jättämään Joonaksen vähemmälle huomiolle että saisi itse enemmän... se olisi ollut tuhoon tuomittua. Sellaisesta suhteesta ei vaan olisi tullut mitään. Mulle ystävät oli tärkeintä maailmassa. 

***

Rakastan tätä shippii <3