After All

Väärinkäsitys

Mä seisoin Joonaksen kanssa käytävällä ja yritin kuumeisesti pohtia syytä miksei me lähdettäis tänä viikonloppuna juomaan. Eikö se nyt saatana jo viime kerrasta oppinut?! Hyvä että se oli vasta toipunut edellisestä darrastaan kun se kaipasi jo uutta.. kai se tarvitsi jonkin tekosyyn päästäkseen taas nuolemaan Nikon kanssa...

"Mä käyn vielä vessassa" Joonas ilmoitti.

Se lähti painelemaan käytävän päähän jossa wc-tilat sijaitsivat. Mä en koskaan viitsinyt tuhlata välituntia siihen. Kesken tunnin oli parempi lähteä että sai edes pienen breikin. Mun adhd-aivot todella kaipasi sellaisia. Oikeastaan mun päivät olisivat voineet koostua pelkästään tauoista..

Joonaksen mentyä, mä jäin miettimään miten mä olisin ilmaissut sille nätisti ettei alkoholi sopinut sille. Ei ollut koskaan sopinut eikä tulisi myöskään sopimaan. Tuskin se tajuaisi sitä itse koskaan. Ei mulla ollut mitään tsäänssiä sanoa sitä kauniisti.. eikä oikeastaan mitään syytäkään. Kylmä totuus päin naamaa. Se teki Joonakselle toisinaan ihan hyvää.

Sivusilmällä mä näin tutun hahmon kävelevän portaita pitkin kirja kädessään. Sen kasvoilla oli keskittynyt ilme. Melko vakava, kuten aina. Se vaikutti siltä kuin olis etsinyt jotakin.

Mä näin tilaisuuteni tulleen ja ajattelin kysyä siltä hieman lisätietoja aamuisesta keskustelusta. Kuinka se oli mennyt ja mitä kaikkea se oli kertonut. Ja ennen kaikkea mitä sen ongelmien eteen oli luvattu tehdä. Jos vastaus oli ei mitään, mä jouduin ikävä kyllä ottamaan oikeuden omiin käsiini.

"Hei! Miten meni?" kysyin viittoen Ollia luokseni kun se ehti hieman lähemmäs.

Se tuli seisomaan mua vastapäätä ja katsoi muhun todella vaikeatulkintaisella ilmeellä. Siinä yhdistyi niin moni tunnetila että oli mahdotonta poimia vain yhtä esimerkiksi.

"Mä kerroin kaiken ja se lupasi selvittää asiaa niiden kanssa. Ja aikoo myös kertoa rehtorille" se kertoi. Sen sanat lämmitti sydäntä. Ainakin sen asia vaikutettiin ottavan tosissaan eikä ilmoitettu vain suoraan ettei mitään ollut tehtävissä. Sellainen oli vain asioiden lakaisua maton alle. Kun ongelmat piilotettiin, niitä ei ollut... olisipa se toiminut oikeasti noin.

"Mahtavaa! Mähän sanoin että se auttaa" vastasin hymyillen.

Olli nyökkäili varovasti hymyillen ja vaikutti silminnähden helpottuneelta. Mä olin enemmän kuin onnellinen jos sillä oli tämän kautta mahdollisuudet päästä ulos kiusaamisen kierteestä.

"Mä aattelin et oisit sä halunnut kiitokseksi.. tai jos sulla on sellasta aikaa.." se ehti sanoa ennen kuin Joonas ilmestyi sen taakse pidellen tuota olkapäistä.

Mä katsoin sitä vain myötätuntoisesti kun en ehtinyt avata suutani Joonaksen keskeyttäessä. Kyllä mä osasin tuosta päätellä mitä se oli aikeissa kysyä. Ehkä se ei kuitenkaan olisi ollut hyvä ratkaisu. Vai olisiko...?

"Olli! Miten menee?" Joonas kyseli hymyillen.

Olli siirsi äkkiä katseensa musta Joonakseen ja hymyili sille hieman säikähtäneenä. Porko se osasi valita aina oikean hetken saapua paikalle... silloin se kyllä pysyi piilossaan kun olisi oikeasti ollut syytä olla paikalla.

Olli alkoi kertoa sille kuluneesta koulupäivästään ja mä harmittelin itsekseni etten saanut kuulla sen kysymystä loppuun vaikka mä sen melko varmasti tiesinkin mitä se olisi ollut.

Siitä huolimatta ettei se välttämättä olisi ollut ratkaisuista paras, olisin mä silti voinut haluta ja kyllä mulla olis saattanut ollut aikaa...

"Nähdään hei vielä myöhemmin! Pitää mennä jo" Olli tokaisi hymyillen ja läimäytti Joonasta olkapäälle. Se suuntasi poispäin meidän luota ja mä jäin katsomaan sen tumman paidan peittämää selkää.

"Joel! Nähään sit illal" Joonas huikkasi suunnatessaan kohti omaa luokkaansa.

Se oli ilmeisesti edelleen siinä luulossa et me oltiin menossa juomaan. Saisi kuulla katkeran surullisen totuuden kun mä kerroin et sille ei tarjoiltu tänä viikonloppuna yhden yhtä bisseä.

"Olli hei!" mä juoksin hetken mielijohteesta tuon kiinni. 

Se kääntyi katsomaan mua hämmentyneenä mutta hymyili kuitenkin huomatessaan mut.

"Sano vaan millon sä haluut mennä ja minne" totesin hymyillen.

Se katsoi mua hetken hölmistyneen näköisenä ihan kuin ei olisi tajunnutkaan mistä mä puhuin. Ihan itse se oli tämän ideansa heittänyt!

"Anteeks mitä?" tuo kysyi hämillään.

En kai mä sen orastavaa kysymystä voinut noin väärin tulkita? Mitä muutakaan se sillä olisi tarkoittanut?

"Se mitä sä olit kysymässä ennen ku Joonas tuli.." sanoin johdattelevasti.

Olli huokaisi huvittuneena ja nyökkäili. Nyt mä en ollut enää lainkaan varma siitä mitä se halusi sanoa...

"Sitä mä vaan meinasin et jos sä olisit tarvinnu kouluhommissa jotain jeesiä ja musta olis hyötyä niin voit laittaa koska vaan viestiä jos on hyvä aikataulu" tuo tokaisi hymyillen. Ei helvetti... mä en koskaan eläessäni ollut tuntenut niin suurta häpeää.. itseinhoa.. mä halusin vain paeta paikalta ja äkkiä.

"Joo.." vastasin hiljaa ja lähdin vauhdilla pois Ollin luota.

Mä en kestänyt sen lähellä enää hetkeäkään. Puna tuntui kohoavan hiusrajaan asti ja sydän alkoi tykyttää. Kuinka helvetin noloa tämä nyt oli!

"Joel!" kuului huudahdus mun takaa.

Olli otti mut hetkessä kiinni ja tarttui käsivarteen. Hetken se katsoi mua vakavana kunnes hymyili sitten.

"Kyllä mä sun kanssa voin ihan mielelläni muutakin tehdä" se sanoi.

Se sai mut tuntemaan itseni täysin idiootiksi. En mä halunnut vaikuttaa siltä kuin olisin kipeästi kaivannut jotain treffailua. Ei sellainen ollut mua varten! Mä vain ihan todella kuvittelin Ollin ehdottavan jotain sellaista ja halusin olla mukava. Kyllähän mä sen seurassa nyt viihdyin.

***

Tämmöset setit tällä kertaa :))