After All

Hyvät neuvot kalliit

Mä istuin Joonaksen sängyn laidalla selittämässä huoltani Joelin oudosta käytöksestä. Tuo kuunteli vieressä kuin parempikin psykologi ja odotti vain koska mä vihdoin lopettaisin tämän paasaamisen. Kyllähän mä tiesin ettei mulla ollut oikeutta kaataa tätä pahaa oloa Joonaksen niskaan, tietäen että sillä itsellään oli ihan tarpeeksi vaikeaa Nikon temppujen takia. Mutta mä halusin uskoa että tämä oli asia täysin erikseen kun kyse oli kuitenkin Joelista. Ja jos se ylipäätään mahdollista oli, se välitti tuosta vielä minuakin enemmän.

"Oot sä puhunu sille tästä?" Joonas kysyi.

En tästä enkä oikeastaan paljoa mistään muustakaan. Niin kovin etäinen se oli ollut koko viikon. Eikä me oltu nähty maanantai-iltaa lukuunottamatta koulun ulkopuolella ollenkaan. Ja se mua tässä ehkä eniten huolettikin. Totta kai mä ymmärsin että se kaipasi omaa tilaa ja aikaa kun kaikki oli kuitenkin tapahtunut niin vauhdilla. Ja oltiinhan me oltu todella tiiviisti yhdessä tätä ennen.

Pudistelin päätäni ja huokaisin syvään. Kai se vika oli minussakin kun en ollut tajunnut avata suutani asian suhteen. Olinhan mä siltä kysellyt oliko kaikki hyvin mutta aina vain saanut saman vastauksen. Se oli kaiken aikaa omissa ajatuksissaan. Nykyään se tuntui viettävän enemmän aikaa ajatuksissaan kuin todellisuudessa.

"Mä juttelin sen kanssa maanantaina koulun jälkeen ja se yritti kovasti saada mua kertomaan Nikolle siitä miltä musta tuntuu" Joonas kertoi.

Se saattoi selittää tuon käytöksen osittain. Mutta vain sen maanantain osalta. En mä olisi kuvitellut Joelin murehtivan tuollaista asiaa koko viikkoa. Vaikka Joonas sille hyvin tärkeä olikin.

"Ehkä se stressaa siitä ja pelkää menettävänsä sut" tuo järkeili.

Mutta ei se selittänyt sitä miten koko asia liittyi millään tapaa meihin. Totta kai se herätti ajatuksia jos toiselle oli tehty paskasti mutta ei kai se sentään kuvitellut mun tekevän mitään tuollaista? Sitä paitsi meidän kohdalla kyse oli ihan eri asiasta. Ei meidän välissä ollut ketään kolmatta.. ei ainakaan minun tietääkseni.

"Joel on pohjimmiltaan tosi herkkä. Tää kaikki on sille ihan uutta kun ei se koskaan ennen oo ollut rakastunut kehenkään" Joonas jatkoi.

Niin se minullekin oli sanonut. Mutta mun ajatusmaailman mukaan rakastunut ihminen ei käyttäytynyt noin. Toki me kaikki oltiin erilaisia ja reagoitiin asioihin eri tavoin mutta en mä osannut kuvitella että toiseen rakastunut olisi sen takia ollut etäinen kun kyse oli meidän kohdalla jo kuitenkin siitä et oltiin päätetty olevamme yhdessä.

"Ei se koulussakaan reagoi muhun mitenkään eri tavalla.. ei ota kädestä tai muuta" huokaisin.

Kyllä mä sen tiesin et myös mulla olis ollut velvollisuus viedä asioita eteenpäin eikä vain odottaa niitä Joelilta. Vasta nyt mä olin tajunnut miten uutta tämä ihan oikeasti oli sillekin. Ei se tainnut olla mua juuri kokeneempi muuta kuin sänkypuuhissa...

"Se pelkää tekevänsä jotain mitä sä et haluukkaan sen tekevän" Joonas huomautti.

Ehkä tuo oli ihan oikeassa. Meidän olisi varmasti syytä jutella ihan kunnolla. Käydä läpi kaikki mieltä vaivaavat asiat ja selvittää ne. Sittenpähän ainakin oltais kumpikin perillä siitä missä mentiin ja mitä toinen ajatteli.

"Se välittää susta ihan oikeesti. Puhu sen kanssa" tuo ohjeisti.

Niin mä ajattelinkin. Ennen kuin tilanne ehtisi eskaloitumaan tämän pahemmaksi, mun oli sen kanssa juteltava. Kerrottava etten mä odottanut yhtään enempää kuin se oli valmis itsestään antamaan. Ja että mä ymmärsin sitä ihan todella hyvin tuon kamppaillessa menettämisen pelkonsa kanssa. Mutta mä tein kaikkeni ettei sen tarvitsisi mun kanssa sitä pelätä.

***

Sanoja 522

Tää ny näköjää kulkee ni ottakee ny täst sit uut osaa (::