After All

Hyvännäköinen

Istuin keittiön pöydän vieressä nakertamassa tyytyväisenä paahtoleipääni ja selasin somea kuunnellessani kylppäristä kantautuvaa veden lorinaa. Mä olin lähes samantien pukeutunut kun olin päässyt pois suihkusta. Hetken maltoin kuivatella ennen kuin kiskoin mustat farkut jalkaani ja saman väriskaalan lyhythihaisen kauluspaidan päälle. Vaikea päätellä mikä oli päivän väri...

Joelia odotellessa mulla oli aikaa miettiä mitä me tänään oltais tehty. Vaikka sohvalla makoilu ja leffojen katselu olikin mukavaa, kaipasin mä silti vähän jotain muutakin. Mä tylsistyin aina niin kovin helposti..

Oven kolahdus sai mun huomioni kiinnittymään äänen suuntaan. Joel asteli mun luo hiuksiaan kuivaillen, sininen pyyhe lanteillaan. Vaikka mä kuinka yritin, mä en saanut silmiäni irti siitä. Tuon vesipisaroiden valtaamalta lihaksikkaalta ylävartalolta... mun sydän alkoi oitis tykyttää hieman kovemmin...

"Syö leipäs ettei jäähdy" tuo tokaisi virnistäen ja iski silmää.

Mä tunsin punastuvani hiusrajaa myöten ja käänsin äkkiä katseeni takaisin leipääni. Joelin itsevarmuus oli kadehdittavan hyvä... olisipa mulla ollut edes kolmasosa siitä..

"Turhaan sä punastelet. Kyllähän sä mua saat katsoa ihan niin paljon kuin tahdot" se sanoi hymyillen.

En mä sitä epäillyt lainkaan. Mä vaan en ollut nähnyt sitä ennen noin.. enkä ketään muutakaan. Siksi kai se niin väärältä tuntuikin.

"Sä näytät upeelta.." sanoin hiljaa.

Joel kaatoi meille hymyillen kahvia ja ojentaessaan mun mukini, se hipaisi hellästi mun leukaa ja iski silmää.

"Niin säkin" se sanoi.

Tuo nojasi keittiötasoon pidellen kahvikuppia kädessään. Se katseli mua hymyillen kun mä laitoin itselleni vielä toista leipää. Eikö se syönyt mitään? Vai oliko se ehtinyt mun suihkukäynnin aikana jo syödä?

"Joko sä söit?" kysyin lievästi hämilläni.

Se nyökkäsi samalla kahviaan työstäen ja siirsi taas kiintopisteensä muhun. Olipas jotenkin häiritsevää...

"Mulle riittää se et saan kahvia ja katsella sua" se tokaisi.

Sen sanat sai mut punastumaan vielä vähän lisää ja keskittymään äkkiä taas siihen kaikista tärkeimpään. Leipääni. Miten tuo mies onnistuikin aina saamaan mut näin pahasti lukkoon...

"Mä käyn pukemassa. Syö kaikessa rauhassa" Joel tokaisi hymyillen ja laski tyhjän mukinsa tiskialtaaseen. Se tuli mua lähemmäs ja hipaisi hellästi mun paljasta käsivartta. Musta tuntui kivalta kun se teki noin. Tuollaisia pieniä, lähes mitättömiä kosketuksia keskusteluiden lomassa. Olisinpa mä uskaltanut antaa samalla mitalla takaisin...

Se suuntasi kohti huonettaan enkä mä meinannut saada katsettani irti sen paljaasta yläkropasta. Sen lapaluut erottui silmiinpistävän kauniisti. Kai se oli tuo pitkä selkä mikä korosti joka yksityiskohtaa...

Mä olin hieman kateellinen kun se oli noin pitkä. Mä olin jäänyt tällaiseksi hobitiksi. Ja se oli ärsyttävää. Mutta ehkä se olikin se mikä Joelia minussa kiehtoi. Herätti eräänlaisen suojelusvietin.. olipa miehekästä...

Keräsin pöydälle tipahtaneet leivänmuruset käteeni ja hieroin ne sormistani lautaselle. Otin hörpyn kahvistani ja nostin lautasen käsiini jotta sain vietyä sen tiskien sekaan. Olikohan Joelilla aikomustakaan tiskata vai jättikö se kaikki meidän jäljiltä jääneet astiat äitinsä huoleksi? Toivottavasti ei...

Jätin mukini keittiöön siinä toivossa et palaisin sen luo vielä. Juuri nyt mä halusin mennä katsomaan kuinka Joelin vaatteiden vaihto-operaatio sujui. Sen rinnalla varmaan kahvikin muuttui jääkahviksi...

"Mitä sä suunnittelit et tehtäis nyt aamusta?" kysyin hiippaillen Joelin huoneen ovelle.

Kurkkasin varovasti sisään ja näin tuon seisovan peilin luona, selkä ovea kohti. Se kiskoi juuri t-paitaa päälleen. Mustat reisitaskuhousut sillä oli jalassaan jotka saivat mun katseeni harhailemaan vaarallisen alas.. otin itseäni niskasta kiinni ja siirsin kiintopisteeni kohti sen kasvoja, tuon kääntyessä ympäri.

"Sä taidat tykätä" se sanoi virnistäen.

Mä tunsin jälleen punastuvani ja laskin nopeasti katseeni lattiaan. Mä vihasin omaa tapaani reagoida tällaiseen... se tuntui niin typerältä.

"Olli.. sulla on ihan lupa katsoa mua. Ei sitä tarvii häpeillä" se kertoi lempeästi ja nappasi mua kädestä ujuttaen sormensa mun omien lomaan. Vaikka se sai mun sydämeni rytmin sekoamaan täysin, keuhkot unohtamaan tehtävänsä ja ajatusmaailman umpisolmuun, osasi se silti myös rauhoittaa mut aika hyvin.

"Sä näytät hyvältä nois vaatteissa" sanoin sydän tykyttäen.

Se sai Joelin hymyilemään ja kietomaan toisen kätensä mun niskaan. Sen kosketus sai kylmät väreet aikaiseksi enkä mä edes yrittänyt peitellä innostustani.

Se kumartui mua kohti ja painautui ihan kiinni muhun. Sen huulet painautui hellästi mun omille ja sai tuolla mun silmät painumaan kiinni kuin itsestään. Nuo huulet oli yksinkertaisesti täydelliset. 

***

Rakastan tätä Ollin epävarmuutta :3