After All

Pieni seikkailu

Ruuanlaitto oli ollut täysin oma shownsa mutta uskokaa tai älkää, me oltiin saatu aikaiseksi täysin syömäkelpoista makaronilaatikkoa. Ylimääräiset energiat purettuaan Joel oli keskittynyt oikein hienosti jauhelihan paistamiseen ja maustanutkin sen vielä vallan hyvin. Musta oli suloista kuinka se joka käänteessä kysyi multa neuvoa ja varmisti että tekikö se varmasti kaiken juuri oikein. Minusta se viesti siitä että Joel halusi ottaa tämän tosissaan huomattuaan kuinka tärkeästä asiasta mulle oli kysymys. Ja sitä mä arvostin.

Me oltiin sovittu että hoidettais yhteistuumin tiskit pois sitten kun tultais takaisin kotiin. Mä olin nimittäin pyytänyt että mentäis käymään ulkona nyt kun kerrankin sattui olemaan hyvä ilma. Ei satanut vettä eikä tuullut sataa metriä sekunnissa niin kuin yleensä...

Vaikka kesästä lähtien mä olin täällä asustanutkin, oli vielä paljon paikkoja mitä mä en ollut ehtinyt nähdä. Joel oli sanonut keksineensä loistavan paikan minne mennä enkä mä voinut väittää vastaan kun se ei suostunut paljastamaan kohdetta jonne meidän oli määrä mennä. Mun olis varmaan pitänyt suhtautua vähän varauksella siihen mitä tuo sanoi mutta mieluummin mä olin tällä kertaa luottavainen ja katsoin mitä tuleman piti.

"Täällä mä oon aikanaan tutustunut Joonakseen" se kertoi.

Me oltiin saavuttu tiilisen koulurakennuksen pihaan ja katseltiin hiljaista edessä avautuvaa maisemaa. Näin hieman pimeämpään aikaan kaikki näytti jotenkin rauhallisemmalta. Ketään ei kulkenut missään ja ainoa korviin kantautuva ääni oli asutusalueiden koirien haukunta.

"Me oltiin ainoat jotka joutui oottamaan porukoiden kyytiä -25 asteen pakkasella kun ne oli aina myöhässä" Joel kertasi.

Käännyin katsomaan sitä hymyillen ja mietin vain kuinka onnekkaita ne kaksi olikaan kun olivat saaneet jo alaluokilta lähteneen ystävyytensä kestämään aina aikuisiälle asti. Ja se ystävyys tuntui voimistuvan vain kaiken aikaa. Musta se oli kovin kaunis asia. Sitä oli syytä vaalia.

"Tuu" se vinkkasi sivummalle ja tarttui mua kädestä.

Seurasin kiltisti perässä kun en muutakaan voinut. Niiden ala-asteen piha-alue näytti viihtyisältä. Täällä oli varmasti ollut mukava viettää välitunteja. Nykyään ne olivat vain turhanpäiväistä ulkona seisoskelua. Miten kaikki hauska tuntui menettävän merkityksensä sitä myötä kun ikää tuli? Lapsena sitä ei olis malttanut seisoa paikallaan edes yhtä minuuttia... yläasteella taas kukaan ei kehdannut edes ajatella et pihalla olis pelannut jotain.

"Istu" käskyttely jatkui.

Ihan kuin mä olisin ollut koira... sillä oli sairas mielikuvitus jos se ajatteli tuollaista.

Mä katsahdin alaspäin ja hymy kohosi korviin asti kun mä näin vanhan kunnon hämähäkkikeinun. Istahdin kyytiin ja jäin katsomaan Joelia odottavasti.

"Et sä tuu?" kysyin hämmentyneenä.

Nämä keinut oli yksi lapsuuden parhaista muistoista. Niihin ahtauduttiin aina porukalla ja tultiin pois vasta kun opettaja tuli häätämään meidät turvallisuussyistä sivummalle. Kai sen järkikin sanoi ettei tuollainen ollut tarkoitettu viidelle ihmiselle kerrallaan. Se oli vain olevinaan hauskempaa niin.

Joel nappasi keinun köysistä kiinni, otti vauhtia ja nousi seisten toiseen päähän. Mä katsoin lähes kauhistuneena sen temppuilua ja olin jo aikeissa alkaa repiä sitä alas. Lapsena tuo olisikin ollut hauskaa. Mitä hurjempaa, sitä kivempaa. Mutta nyt se ei ollut enää lainkaan niin mukavaa. Varsinkaan peilaten siihen mitä kaikkea Joonas oli mulle kertonut Joelin tapaturma-alttiudesta. Mä en halunnut sille käyvän huonosti.

Se otti kunnon vauhdit ja laskeutui sitten istumaan mua vastapäätä. Se hymyili tyytyväisen näköisenä ja sai mut vaihteeksi tuntemaan oloni kovin turvalliseksi. Joelin kanssa mä osasin vain luottaa siihen että oli asia mikä tahansa, se kyllä järjestyi.

"Musta on kiva tehdä sun kanssa kaikkia juttuja" se sanoi hymyillen.

Se tunne oli hyvin pitkälti molemminpuolinen. Tuntui siltä kuin yhteinen aika Joelin kanssa olis mennyt kuin siivillä. Vasta mä tulin reppuineni sen kämpän ovesta sisään ja nyt oltiin jo lauantai-illassa. Mikä sai mut tajuamaan sen tosiasian että huomenna mä joutuisin palaamaan takaisin kotiin. Vaikka me nähtiinkin joka päivä ja voitiin varmasti käydä toistemme luona viikollakin, se oli silti täysin eri asia. Mä tiesin sen jo valmiiksi ettei äiti päästäisi mua keskellä kouluviikkoa yöksi kenenkään luo...

"Samat sanat" vastasin tyytyväisenä.

Olihan se silti ihan mukava näinkin. Ainakin oli jotain mitä odottaa kun yökyläilyt ajoittuivat viikonloppuun. Mä tiesin et Joelin aikatauluilla ei olis ollut mikään ongelma vaikka mä olisin jäänyt tästä paikasta sen luo mutta mulla oli sen verran tiukka jakso meneillään koulussa et en mä voinut. Joel olisi vienyt kaiken mun keskittymiseni eikä mulla olis ollut mitään toivoa pärjätä koulussa. Ja ihan sitä mä en halunnut vaikka Joelista mulle tärkeä oli tullutkin. 

***

Sanoja 685

Yks luku kuukauteen ;D Katotaa jos sais vaik oikei toisenki aikaseks!